Antibioottiresistenssi on koronaakin uhkaavampi terveysvaara

Ellemme heti ala hillitä antibioottien käyttöä, bakteerit muuntuvat niille vastustuskykyisiksi ja saamme aikaan uuden pandemian, kirjoittaa Loice Achieng Ombajo.

Koronaviruspandemian aikana antibioottien käyttö sairaaloissa on kasvanut räjähdysmäisesti eri puolilla maailmaa. Yli 70 prosenttia viruksen vuoksi sairaalaan joutuneista potilaista saa antibiootteja, vaikka tutkimusten mukaan vain kahdeksalla prosentilla heistä on antibioottihoitoa vaativa tulehdus.

Antibiooteilla hoidetaan bakteerien aiheuttamia tulehduksia. Ne eivät tehoa viruksiin, kuten koronavirustautia aiheuttavaan SARS-CoV-2 -virukseen.

Samaan aikaan ihmiset ovat huolissaan koronaviruksen aiheuttaman sairauden kuvitelluista tai todellisista oireista sekä pandemiaa koskevista uutisista ja siksi hankkivat antibiootteja terveydenhuollon ulkopuolelta.

Tämä on pahentanut globaalia antibioottiresistenssiä, kun bakteerit ovat muuntuneet ja muuttuneet lääkkeille vastuskykyisiksi. Maailman terveysjärjestö WHO pitää tätä yhtenä kymmenestä ihmiskuntaa uhkaavasta terveysvaarasta. Siihen onkin puututtava nopeasti kansainvälisellä yhteistyöllä, kansallisella lainsäädännöllä ja paikallisilla toimilla.

ANTIBIOOTEILLA HOIDETAAN bakteerien aiheuttamia tulehduksia. Ne eivät tehoa viruksiin, kuten koronavirustautia aiheuttavaan SARS-CoV-2 -virukseen. Sen sijaan antibioottien liiallinen käyttö kiihdyttää antibioottiresistenssiä ja vaikeuttaa siten tavanomaisten tautien hoitamista.

Nykyisin tavalliset keuhkokuumeen tai virtsatietulehduksen kaltaiset infektiot voidaan hoitaa nopeasti tutuilla antibiooteilla. Tulevaisuudessa näiden tulehdusten hoitaminen voi osoittautua mahdottomaksi, ja ne voivat johtaa kuolemaan. 

Tilanne on vakavin monissa Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian maissa, joissa kaikki ihmiset eivät saa terveydenhoitoa eikä antibioottien myyntiä rajoiteta lainkaan. Intiassa antibioottien myynti on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Suurin osa antibiooteista ostetaan reseptivapaasti, eikä niillä ole aina edes myyntilupaa.

Myös Keniassa kaikkia antibiootteja voi ostaa ilman reseptiä.

Eri antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat vaikeasti hoidettavia tulehduksia. Ne johtavat kuolemaan jopa kolme kertaa todennäköisemmin kuin ei-resistentit bakteerit. Esimerkiksi Kiinasta ja Egyptistä saatujen tietojen mukaan jopa 50 prosenttia tulehduksia aiheuttavista bakteereista on vastustuskykyisiä useille eri antibiooteille.

Monet hiljattain kehitetyt lääkkeet voisivat tehota vastustuskykyisiin bakteereihin, mutta ne ovat erittäin kalliita eikä niitä saa kaikkialta.

Yhdysvalloissa taas on arvioitu, että vuosittain lähes kolme miljoonaa ihmistä sairastuu antibiooteille vastustuskykyisen bakteerin aiheuttamaan tulehdukseen. Heistä 35 000 menehtyy infektioonsa.

Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit tarttuvat myös helpommin ihmisestä toiseen. Sairaaloissa ne ovat aiheuttaneet laajoja tartuntaryppäitä. Monet koronaviruspotilaita hoitavat sairaalat eri puolilla maailmaa kamppailevat parhaillaan ongelman kanssa.

OLEN TARTUNTATAUTILÄÄKÄRI ja vastaan koronavirustaudin hallinnasta sekä lääkkeille vastustuskykyisten infektioiden hoidosta Keniassa. Työssäni huomaan, kuinka vaikeaa on hoitaa potilaita, joilla on kaikille antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamia tulehduksia.

Monet hiljattain kehitetyt lääkkeet voisivat tehota vastustuskykyisiin bakteereihin, mutta ne ovat erittäin kalliita eikä niitä saa kaikkialta. Kymmenen päivän kuuri tällaisia antibiootteja maksaa esimerkiksi Keniassa 10 000 Yhdysvaltain dollaria ja on siten poissuljettu vaihtoehto useimmilta potilailta.

Monet koronaviruspotilaat kertovat, että ovat jo kotonaan lääkinneet oireitaan yhdellä tai useammalla antibiootilla. He ovat kokeneet saaneensa jo hoitoa ja siksi pitkittäneet sairaalaan tuloaan.

On toki myös niitä, joiden mielestä antibioottien rajoittamaton käyttö mahdollistaa hoidon ihmisille, joilla ei ole pääsyä lääkäriin. Heistä se on myös köyhille edullisinta. Silti tästä seuraa antibioottiresistenssi, jonka seuraukset tulevat kalliiksi ja joka aiheuttaa mahdollisesti kuolemaa.

Hallitusten on rajoitettava antibioottien käsitavarakauppaa. Lainsäädännön tiukentaminen on todistetusti tehokasta, jos se toteutetaan asteittain.

MITEN TÄMÄ pandemia estetään?

WHO:n ja muiden globaalien toimijoiden on otettava nykyistä selkeämmin kantaa antibioottien käyttöön koronavirustaudin hoidossa, jos lääkkeitä ei ole määrätty bakteeritulehduksen hoitoon.

Hallitusten on myös rajoitettava antibioottien käsitavarakauppaa. Lainsäädännön tiukentaminen on todistetusti tehokasta, jos se toteutetaan asteittain. Lisäksi antibioottien myynti on tutkitusti vähentynyt, kun apteekit on velvoitettu ilmoittamaan asiakkailleen esimerkiksi erillisellä kyltillä, että lääkkeiden myynti ilman lääkärin määräystä on laitonta.

Sairaaloiden taas tulisi laatia strategia, jolla ne valvovat antibioottien käytön tarpeellisuutta ja määräävät niitä vain välttämättömissä tapauksissa. Toimet vähentäisivät antibioottien käyttöä sekä niiden käytöstä aiheutuvia kuluja. Lisäksi ne torjuisivat antibioottiresistenttien bakteerien aiheuttamia tulehduksia sairaaloissa.

Strategia voisi myös sisältää ohjeet tavanomaisten tulehdusten hoidosta sekä antibioottien käytön rajoituksista virusperäisissä tulehduksissa. Lisäksi strategian pitäisi vahvistaa etenkin matalan- ja keskitulon maissa laboratorioiden henkilökunnan kykyä löytää bakteeriperäisiin tulehduksiin oikeat hoitokeinot. Koulutuksen pitäisi olla jatkuvaa. 

Lopuksi: on ymmärrettävää pelätä koronavirusta, mutta siitäkään huolimatta ihmisten ei tulisi vahingoittaa terveyttään käyttämällä turhaan antibiootteja. Ellemme heti ala hillitä antibioottien käyttöä, saamme aikaan uuden pandemian. Siitä meitä ei pelasta rokote, toisin kuin koronaviruksesta.

© Project Syndicate

Loice Achieng Ombajo on tartuntatautien asiantuntija Nairobin yliopistossa Keniassa sekä vuoden 2021 New Voices Fellow -tutkija yhdysvaltalaisessa Aspen-instituutissa.

Englannin kielestä suomentanut Outi Einola-Head.