Kestävyystieteen professori Helena Kahiluoto veisi Euroopan lantaa Afrikan pelloille. Silloin sadot lisääntyisivät ja aliravitsemus, rehevöityminen ja väkivalta vähenisivät.
Seinällä oli kyhäelmä, nälkää näkevän lapsen kasvot.
Oli syksy 1970. Helena Kahiluoto, 14, oli askarrellut afrikkalaisen lapsen kasvot punaisesta kartongista. Biafran sota oli päättynyt, ja miljoona nigerialaista oli kuollut nälkään ja tauteihin. Uutiskuvat aliravituista lapsista olivat syöpyneet Kahiluodon mieleen.
Kahiluoto poti syvää maailmantuskaa.
Hän loikoili sängyllään Espoon Haukilahdessa, keskiluokkaisella asuinalueella, ja ajatteli maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Ruokaa ei riittäisi kaikille. Vesistöt rehevöityisivät. Sen Kahiluoto oli nähnyt perheensä kesämökillä Vesilahdella, jossa sinilevä sotki uimaveden.
Jotain oli tehtävä, jotta maapallo kestäisi.
Kahiluoto ei halunnut tuhlata luonnonvaroja eikä saastuttaa.
Hän ryhtyi kasvissyöjäksi ja haaveili askeettisesta elämästä. Muutosta maalle, viljelytilan ostamisesta. Hän tuottaisi ruokansa itse ja karttaisi fossiilisen energian käyttöä.
Kunnes hän ymmärsi, että voisi tehdä maailman eteen enemmän.
Kohtalon kysymykset
Tammikuu 2017. Helena Kahiluoto vetää matkalaukkua perässään helsinkiläiseen kahvilaan, sillä hän on lähdössä kahden aikuisen poikansa kanssa viikoksi Kuubaan.
Kuuba on nähtävä ennen kuin se muuttuu, Kahiluoto sanoo.
On muitakin syitä. Kahiluodon nuorin poika täyttää 25 vuotta. Kahiluoto täytti viime syksynä 60 vuotta, ja mikä parasta, hänet nimitettiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Suomen ensimmäiseksi kestävyystieteen professoriksi.
Kahiluoto asuu Juvalla Itä-Suomessa, talossa metsän keskellä, mutta peltoja hän ei viljele.
”Tykkään asua lähellä luontoa”, hän sanoo.
Kahiluoto valmistui ylioppilaaksi laudaturin arvosanoin. Hän opiskeli puutarhatiedettä Helsingin yliopistossa, kunnes paneutui maataloustieteeseen ja agroekologiaan, josta hän väitteli maa- ja metsätaloustieteen tohtoriksi tammikuussa 2001.
Ruokaturva ja ruokajärjestelmien kestävyys ovat hänen ominta alaansa.
Ruokaturvalla tarkoitetaan sitä, että ihmisillä on kaikkina aikoina riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa. Mutta yksin sillä ei pelasteta maailmaa. Kahiluoto toteaa, että muita ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä ovat maapallon ilmaston lämpeneminen, vesien rehevöityminen ja energiantuotanto.
Ne kaikki kytkeytyvät ruokaan ja toisiinsa.
Ne kaikki on ratkaistava, jotta ihmiskunta ja maapallo pelastuisivat.
Iso kuva maailmasta
Kestävyystieteessä tutkitaan kokonaisvaltaisia muutoksia, joita tarvitaan ihmiskunnan ja maapallon pelastamiseksi. Se on kehittynyt omaksi tieteenalakseen kymmenen viime vuoden kuluessa ja yhdistää useiden tieteenalojen näkökulmia.
Helena Kahiluoto tuntee olevansa elämänsä työssä.
”Minulle on luontaista katsoa maailmaa kokonaisuutena, tarkastella isoa kuvaa.”
Kahiluoto on juuri viimeistellyt hakemuksen, jolla hänen tutkimusryhmänsä kumppaneineen pyytää kuuden miljoonan euron rahoitusta.
Tutkittavana on, miten ihmiskunta voi palata ekologisiin ja sosiaalisiin planeettarajoihin.
”Siis kestävyyden rajoihin”, Kahiluoto selittää.
”Yksin ekologinen kestävyys ei riitä. Taloudellinen ja sosiaalinen puoli on myös huomioitava, sillä kyse on maailmanlaajuisesta muutoksesta, joka lähtee ihmisistä. Ihmisten pitää voida sitoutua, ja sen vuoksi muutosehdotusten pitää olla oikeudenmukaisia.”
Siksi Kahiluoto yhdistää ruoan ja oikeudenmukaisuuden.
Maailmassa tuotetaan vielä tarpeeksi ruokaa, mutta sitä ei riitä kaikille. Noin 850 miljoonaa ihmistä eli joka kahdeksas maapallon asukas on kroonisesti aliravittu. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa neljä kymmenestä alle viisivuotiaasta lapsesta kärsii kitukasvuisuudesta, joka johtuu aliravitsemuksesta ja vaikuttaa heidän kehitykseensä.
Satotasoa pitäisi kasvattaa siellä, missä ruoasta on pulaa, Kahiluoto sanoo.
Hänellä on myös ehdotus ratkaisuksi: Afrikkaan pitäisi viedä lantaa.
Hyötyä kaikille
Fosfori ja typpi ovat maatalouden tärkeimmät lannoiteravinteet, ja niiden runsas käyttö näkyy vesistöjen ja peltojen rehevöitymisenä. Fosforia on maaperässä, ja typpeä saadaan ilmakehästä.
Maailmankaupan fosforista valtaosa louhitaan Pohjois-Afrikan Marokosta.
Helena Kahiluoto kertoo ehdotuksestaan: Länsimaissa käytetään liikaa fosforia ja typpeä sisältäviä lannoitteita, joiden ravinteet valuvat vesistöihin. Arvokalojen saaliit vähenevät, luonnon monimuotoisuus kärsii. Kahiluodon tutkimusryhmä on selvittänyt, että Suomessa lannoitefosforia henkeä kohden on peltoihin ja vesistöihin varastoituneena 60-kertaisesti Etiopiaan verrattuna.
Afrikassa lannoitteisiin ei ole varaa, ja sadot jäävät pieniksi.
Siksi osa lannoitteista pitäisi kierrättää kehitysmaihin, kuten Afrikkaan.
Osa lannoitteista pitäisi kierrättää kehitysmaihin, kuten Afrikkaan.
”Lanta on helppo ratkaisu. Länsimaissa se on jätettä, jota ei käytetä tehokkaasti. Afrikassa lanta on arvostettua lannoitetta, ja ihmiset osaavat käyttää sitä”, Kahiluoto selittää.
Hän jatkaa, että lantaa voisi kuljettaa tiiviissä muodossa Euroopasta Afrikkaan. Näin vesien rehevöityminen pohjoisessa vähenisi ja sadot etelässä lisääntyisivät.
Mutta lanta on vain yksi esimerkki ravinteiden kierrätyksestä, Kahiluoto toteaa. Myös vesistöjen pohjiin on kasautunut ravinteita, joita voisi kierrättää.
Jotta ravinteiden siirto kannattaisi, niistä pitäisi käydä kauppaa. Yksi rahoitusmalli voisi olla ravinneoikeuksien kauppa, joka muistuttaisi hiilikauppaa. Kun ravinneoikeuksia jaettaisiin, pitäisi huomioida, kuinka paljon kukin maa tai alue on kuluttanut ravinteita, Kahiluoto sanoo.
”Esimerkiksi Afrikan pelloista on poistunut sadonkorjuussa ravinteita, joita ei ole voitu palauttaa köyhyyden vuoksi. Ravinteiden puutteella on ollut vaikutusta satoihin, ja sitä kautta ihmisten aliravitsemukseen ja yhteiskuntien kehitykseen.”
Kun maa tai alue ylittäisi kiintiönsä, sen pitäisi maksaa antamalla lannoiteravinteita muille.
Jos ravinneoikeuksen kauppa toteutuisi, syntyisi uudet maailmanlaajuiset markkinat.
Ruokaturva paranisi, afrikkalaiset voisivat vaurastua. Satojen miljoonien ihmisten ei enää tarvitsisi jättää kotiaan. Yhä useampi afrikkalainen voisi kouluttautua ja saada terveydenhoitoa.
Suomi on noussut köyhyydestä. Miksei myös Afrikka, Kahiluoto kysyy.
Maailman pelastaja
Ensin Indonesia, sitten Nepal ja nykyisin Etiopia. Helena Kahiluoto oli 26-vuotias tuore maisteri, kun hän lähti perustamaan metsää kaskeamisen tuhoamille alueille Indonesiaan.
Sen jälkeen hän oli luomassa Suomen puutarharekisteriä. Hän työskenteli tutkijana maa- ja metsätalousministeriössä ja sen jälkeen Maaseutukeskusten liitossa, kunnes tajusi, ettei halua jatkaa virkanaisena Helsingissä.
”Tuli identiteettikriisi.”
Kahiluoto puntaroi elämäänsä. Häntä oli pyydetty uuden luomututkimusaseman johtajaksi Juvalle. Lisäksi hän oli hakenut maisema-arkkitehtuurin opiskelijaksi Espoon Otaniemeen ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn apulaisasiantuntijaksi Nepaliin.
Kahiluoto aloitti Juvan tutkimusasemalla, jossa kehitettiin ravinteiden kiertotaloutta.
Samana keväänä 1988 hänet valittiin FAOn apulaisasiantuntijaksi Nepaliin, jonne hän pystyi sitoutumaan vain vuodeksi. Kahiluodon tehtävänä oli kehittää vihannesten viljelyä, jotta nepalilaiset saisivat enemmän A-vitamiinia ravinnostaan.
Työ kehitysmaissa kiehtoi, mutta Kahiluodon oli palattava Juvalle.
Maa- ja metsätalousministeriö lakkautti luomututkimusaseman vuonna 2006. Kahiluoto jatkoi tutkimustaan ruokajärjestelmien kestävyydestä Helsingin yliopistossa ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa MTT:ssä, nykyisessä Luonnonvarakeskuksessa Lukessa.
Etiopia tuli hänen työpöydälleen vuonna 2008.
Kahiluoto johti Suomen Akatemian hankkeessa tutkimusta siitä, miten ruokaturvaa voisi parantaa ilmastonmuutosta hillitsemällä. Hankkeessa selvitettiin myös, miten etiopialaiset pienviljelijät voisivat päästä hiilimarkkinoille peltometsäviljelyn avulla.
”Pienviljelijät eivät vielä saa lisätuloja hiilimarkkinoilta, vaikka se olisi mahdollista.”
Kahiluotoa kiinnosti, missä vaiheessa hiiltä pääsi karkuun tiloilta kasvihuonekaasuna ja mikä olisi paras tapa sitoa hiiltä.
Kun hiiltä sidotaan maaperään ja kasveihin, maan tuottokyky kasvaa.
”Peltometsäviljely ja hallittu laidunnus vaikuttavat lupaavilta keinoilta”, Kahiluoto sanoo.
”Edellisessä tuotetaan ruokaa ja puita, jotka sitovat hiilidioksidia ilmakehästä ja hillitsevät ilmastonmuutosta. Jälkimmäisessä ylilaidunnettu alue rauhoitetaan, jotta kasvusto uusiutuu ja heinää ja oksia voidaan kerätä eläinten rehuksi.”
Mahdolliset maailmat
Väestö kasvaa, maapallon ilmasto lämpenee. Ilmastonmuutos voi leikata jopa kymmenyksen maailman ruoantuotannosta vuosisadan puoliväliin mennessä. Silloin muuttoliike länsimaihin kiihtyy.
Seuraa myös aliravitsemusta, nälänhätää ja väkivaltaa.
”Nälkä on uhka rauhalle. Esimerkiksi käyvät arabikevät ja Syyrian sota.”
”Nälkä on uhka rauhalle. Esimerkiksi käyvät arabikevät ja Syyrian sota”, Helena Kahiluoto sanoo.
Syyrian sotaa ja arabikevättä edelsivät katovuodet, jotka nostivat ruoan hintaa. Satojen menetys ja ruoan puute vaikuttivat myös Etiopian viimesyksyiseen kansannousuun. Kahiluodosta hätäapua pitää antaa, mutta jatkuva ruoka-apu lisää riippuvuutta ja usein yksipuolistaa ruokavaliota.
”On eri asia antaa almuja kuin rakentaa oikeudenmukaista järjestelmää.”
Kahiluoto viittaa globaaliin talouteen, jossa pitäisi olla kaikille yhteiset ja tasa-arvoiset pelisäännöt. Talouden pitää ylipäätään tukea kestävää kehitystä.
”Ajattelutavan on muututtava”, hän sanoo.
”Rohkeita avauksia tarvitaan, vaikka lunta tulisi tupaan.”
Kahiluoto sanoo, että ajatukset ovat tutkijan voimavara etenkin kestävyystieteessä, jossa on hallittava valtavia kokonaisuuksia, nähtävä yhteyksiä asioiden välillä ja esitettävä hullunkurisilta kuulostavia ratkaisuja maailman pelastamiseksi.
Kuten viedä lantaa Euroopasta Afrikkaan.
”Pitää olla kykyä ja halua nähdä mahdollisia maailmoja. Haluan olla parantamassa maailmaa niin pitkälle kuin mahdollista”, Kahiluoto sanoo.
HELENA MARIA KAHILUOTO
IKÄ: 60
KOULUTUS: Maa- ja metsätaloustieteen tohtori Helsingin yliopistosta
TYÖ: Kestävyystieteen professori Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikössä
PERHE: Aviomies, professori Reimund Rötter. Uusperheessä on neljä aikuista poikaa, kaksi kummankin edellisestä avioliitosta.
HARRASTUKSET: Hiihto, luistelu, samoilu metsässä
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
KUVAT LIISA TAKALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
