”Aion jatkossakin kysyä, mitä kuuluu”

Lumi Young oppi Gazassa sen, miten työyhteisön saa toimimaan.

”Palasin äskettäin Gazasta, jossa työskentelin apulaisasiantuntijana YK:n Palestiinan pakolaisten avustusjärjestössä UNRWAssa. Tehtäväni oli edistää sukupuolten tasa-arvoa.

Kokouksissa olin se takapiru, joka nosti kätensä ja muistutti: Entä naiset ja tytöt?

Gazassa asuu yli kaksi miljoonaa ihmistä, joista 70 prosenttia on Palestiinan pakolaisia. UNRWA tarjoaa heille valtion peruspalvelut, kuten koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaalipalvelut ja ruoka-avun. Yritin huolehtia siitä, että palvelut ovat tasapuolisesti kaikkien ulottuvilla. Lisäksi johdin kehitysyhteistyöhankkeita, joihin paikalliset naisjärjestöt osallistuvat.

Oivalsin Gazassa sen, että ihminen on jotain suurempaa kuin hänen työnsä.

Oivalsin Gazassa sen, että ihminen on jotain suurempaa kuin hänen työnsä.

Suomessa kysytään, mitä teet ja missä olet opiskellut. Arabiyhteisöä kiinnostaa, mistä tulet ja millainen on perheesi. Ihminen määritellään yhteisön kautta.

Vasta sen jälkeen siirrytään työasioihin.

Aluksi se oli väsyttävää. Tapasin työssäni paljon ihmisiä. Yritin painaa mieleeni nimen ja yksityiskohtia, kuten tuoreet perhetapahtumat. Mietin, miten luovin kiireessä, sillä eihän perheestä voi aina puhua tunteja. Entä mitä kerron itsestäni? En voinut sanoa, että lähden poikaystäväni luo.

Ajattelin tasa-arvoyksikköäni, jossa työntekijöitä oli yli kaksikymmentä.

Tiesin heidän ilonsa ja surunsa, olin läsnä häissä ja hautajaisissa. Kun jollakulla oli ongelmia, niistä puhuttiin avoimesti. Kun yöllä oli ilmaisku, tiesin, ketkä olivat valvoneet lastensa kanssa ja tulevat töihin väsyneinä. Silloin osasin olla parempi johtaja, työkaveri ja ystävä.

Aloin pohtia meitä suomalaisia. Miten kohtaamme toisemme töissä?

Yhteisöllisyys luo turvaa. Jos ymmärtää työkavereitaan, voi puhua avoimemmin. Ongelmat voi ratkoa aiemmin ja helpommin. Tyytyväinen ihminen tekee työnsä paremmin kuin tyytymätön. Työpaikalle syntyy ymmärtämisen ja välittämisen kulttuuri, ja siitä haluan pitää kiinni.

Aion ottaa jatkossakin töissä tarvittavan ajan ja kysyä, mitä kuuluu.”

LUMI YOUNG

IKÄ: 32

KOULUTUS: Maisteri turvallisuuden ja kehityksen koulutusohjelmasta Bristolin yliopistosta vuonna 2011 ja ylioppilasmerkonomi Mäkelänrinteen lukiosta ja Helsinki Business Collegesta vuonna 2005

TYÖSKENTELI: Apulaisasiantuntijana YK:n Palestiinan pakolaisten avustusjärjestössä UNRWAssa vuosina 2015–2018

JATKAA TYÖHÖN: Määräaikainen viestintäkonsultti UNU-Widerissä, YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimusinstituutissa

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVA SAMULI SIIRALA

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.