Talous ensin ja sitten demokratiaa

Tärkeintä on saada talous kasvuun. Poliittiset uudistukset voivat odottaa, sanoo Wider-instituutin uusi johtaja, intialainen Kunal Sen.

Kunal Sen, 57, kasvoi Intian Bengalissa, urbaanissa ympäristössä. Perheessä arvostettiin korkeakoulutusta ja etenkin taloustiedettä. Bengalista oli noussut maailmanmaineeseen useita taloustieteilijöitä, kuten nobelisti Amartya Sen.

Kunal Senille taloustiede oli selkeä valinta, sillä hän piti nuorena matematiikasta. Maisteriksi hän valmistui Jawaharlal Nehrun yliopistosta New Delhistä. Väitöskirja vei Yhdysvaltoihin, New Jersey State Universityyn.

Sen on tehnyt tutkimusta Intiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Parikymmentä viime vuotta hän on toiminut Britanniassa, josta käsin hän on perehtynyt Afrikan eri maihin.

Syyskuusta lähtien Sen on johtanut Wider-instituuttia, joka on YK:n alainen kehitystaloustieteen tutkimuslaitos Helsingin Katajanokalla. Tehtävä on nelivuotinen.

Sen on tutkinut politiikkaa ja valtioiden toimivuutta. Viime aikoina hän on julkaissut kirjoja ja artikkeleita siitä, miten valtiot saisivat taloutensa kasvuun ja miten kasvua voisi ylläpitää.

Senin ajattelu ei ole kehityspolitiikan valtavirtaa: hänen mielestään pohjoismainen demokratia ja hyvä hallinto eivät ole realistisia malleja köyhille maille, ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Senin ajattelu ei ole kehityspolitiikan valtavirtaa: hänen mielestään pohjoismainen demokratia ja hyvä hallinto eivät ole realistisia malleja köyhille maille, ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Katse instituutioihin

Jawaharlal Nehrun yliopisto oli tunnettu vasemmistolaisista kannoistaan, joten Kunal Senkin seurasi uransa alkuaikoina marxilaista taloustiedettä. Se tutkii kapitalismia, pääoman jakautumista ja yhteiskuntia.

Senin oma tutkimus keskittyi erilaisiin politiikan muutoksiin, joilla talouskasvu saataisiin käyntiin.

”Ajatuksena oli muuttaa kauppapolitiikkaa, talouspolitiikkaa, teollisuuspolitiikkaa ja niin edelleen.”

Sitten Sen ja monet muut tutkijat huomasivat, että köyhät maat saattoivat tehdä monenlaisia uudistuksia ilman kestävää kasvua. Hän käänsi katseensa instituutioihin.

”Viralliset ja epäviralliset instituutiot selittivät sitä, miksi Kiinan ja Etelä-Korean kaltaisissa valtioissa kasvu jatkui pitkään mutta Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa ei”, Sen sanoo.

Virallisia instituutioita ovat esimerkiksi lait ja säädökset, epävirallisia luottamus ja sosiaaliset säännöt.

Tutkimuksissaan Sen huomasi, että monet matalan kasvun maat olivat kyllä kasvaneet jopa huippuvauhtia mutta vain lyhyen ajan. Hän keskittyikin kahteen kysymykseen: miten kasvu käynnistetään ja miten sen pysähtyminen estetään?

Kasvu alkuun

Molempiin kysymyksiin vastaus löytyy politiikasta. Kasvun käynnistämisestä Kunal Sen antaa esimerkin Ugandasta.

Idi Aminin yksinvaltius vuosina 1971–1979 karkotti sijoittajat ja romahdutti Ugandan talouden. Amin kansallisti ja takavarikoi ulkomaalaissyntyisten ihmisten kiinteistöjä ja yrityksiä sekä karkotti maasta kymmeniä tuhansia aasialaistaustaisia ihmisiä. Amin myös tapatti arviolta puoli miljoonaa ihmistä.

Yoweri Museveni astui valtaan vuonna 1986, ja jo seuraavana vuonna Uganda osallistui Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n talouden uudistamisohjelmaan ERP:hen. Monet muut valtiot noudattivat IMF:n neuvoja, yksityistivät valtionyhtiöitä ja uudistivat julkista hallintoa. Musevenin puolue sitä vastoin vastusti talouden nopeaa vapauttamista ja piti kiinni valtion vahvasta roolista.

Presidenttinä Museveni keskittyi lopettamaan aseellisia konflikteja ja luomaan poliittista vakautta. Hän myös johti talouspolitiikkaa ja vakuutti sijoittajat siitä, että Ugandaan kannattaa investoida. Hän kutsui takaisin ulkomaisia yhtiöitä ja yrittäjiä, jotka olivat paenneet Aminin hallintoa.

Uganda oli aikanaan esimerkki valtiosta, jossa talous onnistuttiin kääntämään kasvuun.

Uganda oli aikanaan esimerkki valtiosta, jossa talous onnistuttiin kääntämään kasvuun.

”Sijoittajat uskalsivat sijoittaa Ugandaan, kun he luottivat siihen, ettei poliittinen eliitti petä heitä ja vie voittoja, kuten aiemmat diktaattorit”, Sen sanoo.

Vastaavalla tavalla kasvu on Senin mukaan käynnistynyt Paul Kagamen Ruandassa 2000-luvulla, Jerry Rawlingsin Ghanassa 1990-luvulla ja Hun Senin Kambodžassa 1990-luvulla sekä Etelä-Koreassa 1960-luvulla.

Itsevaltiaat onnistuvat

Usein ensimmäiset johtajat, jotka esimerkiksi sisällissodan jälkeen saavat kasvun käyntiin, ovat varsin autoritaarisia.

”Tämä on ehkä pakko hyväksyä. Kaaoksen jälkeen ihmisten elintaso pitää saada nousuun”, Sen sanoo.

Itsevaltaisilla johtajilla on tapana kuitenkin tarjota sopimuksia vain muutamille sijoittajille, joilla on läheiset suhteet poliittiseen eliittiin. Seuraava askel valtion kasvu-uralla onkin poliittisesti vaikeampi.

”Jotta kasvu jatkuisi, sopimuksia tulisi tarjota vähitellen muille taloudellisille toimijoille, myös kansainvälisille suuryrityksille”, Sen sanoo.

Se on hankalaa, sillä poliittinen eliitti hyötyy pienen piirin suljetuista sopimuksista, joita usein solmitaan sukulaisten ja kavereiden kanssa. Niihin liittyy myös lahjontaa.

Avoimissa sopimuksissa pitäisi taas antaa jotain tuntemattomille ihmisille. Eliitille se tietää saavutettujen etujen menetystä.

”Tämä luultavasti selittää sen, että kasvu hidastuu ja välillä romahtaa”, Sen sanoo.

Ugandassa ja Ghanassa kasvu hidastui hetkeksi mutta kiihtyi taas 2000-luvulla. Ruanda ja Kambodža ovat kasvaneet niitä tasaisemmin.

Demokratia saa odottaa

Kunal Sen korostaa demokratian tärkeyttä.

”Toimiva demokratia vahvistaa ihmisoikeuksia, kansalaisten hyvinvointia ja julkisia palveluja.”

Kunal Sen varttui Intian Länsi-Bengalissa. Sen on alueella yleinen sukunimi, eikä Kunal Sen ole sukua Nobel-palkitulle taloustieteilijälle Amartya Senille.

Hän muistuttaa, että hänen kotimaassaan Intiassa demokratia on välttämättömyys, jota ilman valtio olisi voinut hajota.

”Intia on suuri maa. Ilman demokratiaa olisi ollut vaikea vastata monimuotoisen joukon toiveisiin ja tarpeisiin”, Sen sanoo.

Hänen mielestään tärkeintä on nähdä, missä vaiheessa missäkin maassa on mahdollista siirtyä demokratiaan. Instituutioiden, kuten veronkannon kehittäminen ja avoin kauppapolitiikka eivät välttämättä edellytä demokraattista järjestelmää. Liian varhainen siirtyminen demokratiaan voi olla kehitysmaille jopa riski, Sen sanoo.

”Ruandassa presidentti Paul Kagame ja valtapuolue RPF ovat luoneet talouskasvua ja tarjonneet palveluita kansalaisille.”

Toki Ruandassa tapahtuu ei-toivottavia asioita, kuten opposition syrjintää, Sen lisää.

Avunantajamaat usein kannustavat Ruandan kaltaisia maita demokraattisiin uudistuksiin. Senin mielestä Ruandan nykyhallinnon taas tulee harkita, missä kohdin se alkaa esimerkiksi jakaa valtaa oppositiopuolueiden kanssa.

Pahimmillaan nopea siirtymä demokratiaan keskeyttää talouskasvun ja uhkaa edistysaskelia, joita Ruandassa on otettu vuoden 1994 kansanmurhan jälkeen.

”Minun neuvoni on miettiä hyvin tarkkaan liian aikaisen demokratisoinnin seurauksia. Nopea siirtyminen yksipuoluejärjestelmästä pohjoismaiseen monipuoluejärjestelmään voi johtaa poliittiseen epävakauteen ja kaaokseen”, Sen sanoo.

Riittävän hyvä riittää

Kunal Sen on havainnut, että kehitysyhteistyössä maailmaa tarkastellaan turhan tiukasti omien linssien läpi. Jos avunantajat huomaavat, että esimerkiksi oikeuslaitos ei kehitysmaissa toimi yhtä hyvin kuin Pohjoismaissa, johtopäätöksenä on muokata kehitysmaista Pohjoismaita, vaikka se ei olisi poliittisesti realistista, saati kestävää.

Hänen mielestään monissa kehitysmaissa riittää, että ”hyvän hallinnon” sijaan tavoitellaan ”vähän parempaa hallintoa”.

”Pyritään toiseksi parhaisiin instituutioihin, jotka pystyvät tekemään työnsä. Vähitellen niitä voidaan parantaa.”

”Pyritään toiseksi parhaisiin instituutioihin, jotka pystyvät tekemään työnsä. Vähitellen niitä voidaan parantaa.”

Esimerkkinä Sen tarjoaa Kiinaa, jossa hallinnon uudistuksia on tehty vähitellen.

Kun Deng Xiaoping tuli valtaan vuonna 1982, monet Kiinan instituutiot olivat romahtaneet ja parhaat osaajat paenneet tai kuolleet Mao Zedongin tiukan kommunistisen politiikan ja kulttuurivallankumouksen seurauksena.

Xiaopingin kauden alussa Kiina oli hyvin köyhä eikä talous kasvanut. Uusi johtaja ei yrittänyt muuttaa poliittista järjestelmää mutta rohkaisi maakuntien johtajia houkuttelemaan sijoittajia ja käynnistämään kasvua. Maataloutta alettiin yksityistää.

Samalla hyväksyttiin se, että paikallispoliitikot saivat osansa yksityistämisen voitoista, vaikka se ruokki korruptiota.

”Tärkeintä oli, että poliittinen johtaja oli pragmaattinen ja ymmärsi rajoitteensa. Hän teki talousuudistuksia, jotka tunnemme nyt Kiinan menestystarinana”, Sen sanoo.

”Uudistukset olivat asteittaisia. Tämä erottaa Kiinan Venäjästä, jossa yritettiin kertaheitolla vapauttaa talous ja uudistaa maan hallinnollisia instituutioita. Tämä saattaa selittää sen, miksi Venäjän kokemus taloudellisesta kehityksestä on varsin erilainen.”

Sen kuitenkin muistuttaa, että jokaisessa maassa muutokset tulee tehdä omassa tahdissa. Siksi Kiinan mallia ei voi toisintaa esimerkiksi Ruandassa tai Mosambikissa.

Globaalia näkökulmaa

Uudessa työssään Wider-instituutin johtajana Kunal Sen ei ole ehtinyt vielä syventyä tutkimukseen. Hän säilyttää kuitenkin taloustieteen professuurinsa Manchesterin yliopistossa.

”Rohkaisen kollegojani samaan. Mielestäni on tärkeää, että me Widerissä olemme yhteydessä muuhun akateemiseen maailmaan. Keskitymme YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, mutta samalla meidän tulee osallistua tieteelliseen keskusteluun.”

Kunal Sen kuuntelee intialaista klassista musiikkia ja rakastaa jazzia. ”Jazz on sorrettujen ihmisten musiikkia, jossa yhdistyy monta aikaa ja ja paikkaa.” Ennen Suomeen muuttoaan hän ilahtui luettuaan Downbeat-lehdestä, että Helsingissä on tasokas jazzravintola Storyville.

Wider-instituutti on osa YK-järjestelmää, ja sen tutkimukset huomioidaan YK-järjestöjen päätöksenteossa. Vaikka se on riippumaton tiedelaitos, tutkimusaiheet ovat YK:lle tärkeitä: köyhyys, eriarvoisuus, ilmastonmuutos, talouskasvu, säällinen työ, tasa-arvo.

Senin johtajakaudella tutkimuksessa korostuvat eriarvoisuuden lisääntyminen, ilmastonmuutos ja konfliktit.

”Hakeuduin Wideriin, koska sillä voi olla merkittävä intellektuaalinen rooli, kun näihin ongelmiin yritetään puuttua politiikan keinoin.”

Wider-instituutilla on lähes koko maailman kattava tutkijaverkosto. Senin mielestä se on ensiarvoista: hän on itsekin maailmaa kiertäessään oppinut arvostamaan globaalia näkökulmaa.

”Afrikan ongelmat eivät merkittävästi eroa ongelmista Etelä-Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Keski-Aasiassa. Jos haluamme ymmärtää, mitä ongelmille tulee tehdä, niitä pitää vertailla.”

Sen haluaa tarkastella taloustiedettä useista eri näkökulmista. Wider-instituutin hän näkee erilaisten ajatusten ja ideologioiden törmäyspaikkana, mikä on sen vahvuus.

”Olin itsekin aluksi yhdellä tapaa radikaali, ja ajatteluni poliittisista instituutioista poikkeaa edelleen valtavirrasta. Ajattelen, että taloustiedettä pitää katsoa monilla laseilla. Muuten siitä tulee epäkiinnostavaa, eikä se voi vastata maailman suuriin haasteisiin”, Sen sanoo.

TEKSTI ESA SALMINEN

KUVAT EEVA ANUNDI

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


Kunal Sen

IKÄ: 57

KOULUTUS: Taloustieteen tohtori yhdysvaltalaisesta New Jersey State Universitystä

TYÖ: YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitoksen Wider-instituutin johtaja

URA: Taloustieteen professori Manchesterin yliopistossa Britanniassa. Lisäksi toiminut tutkijana Intiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa

PERHE: Vaimo ja kaksi lasta

HARRASTUKSET: Jazz, kaunokirjallisuus ja intialainen ruoka