Osa tutkijoista varoittaa taloudellisen eriarvoisuuden räjähdysmäisestä kasvusta. Toiset taas väittävät globaalien tuloerojen kaventuvan.
Maailman 26 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet ihmiskunnasta, brittiläinen avustusjärjestö Oxfam kertoo. Pariisin yliopiston taloustieteen professori ja Pääoma 2000-luvulla kirjan kirjoittaja Thomas Piketty varoittaa, että tuloerojen räjähdysmäinen kasvu uhkaa koko länsimaisen demokratian olemassaoloa. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan paheneva eriarvoistuminen haittaa jo talouskasvua.
Samaan aikaan Branko Milanovićin ja François Bourguignonin kaltaiset ekonomistit kertovat, että globaalit tuloerot ovat kaventuneet 1980-luvun lopulta saakka, kasvettuaan ensin parisataa vuotta. Tämä on saanut esimerkiksi miljardööri Bill Gatesin iloitsemaan eriarvoisuuden historiallisesta vähenemisestä.
Kuinka eriarvoisuudesta voidaan kertoa kahta näin räikeästi toisistaan poikkeavaa tarinaa?
Kaksi tapaa ymmärtää tuloerot
Entinen Maailmanpankin tutkimusosaston johtaja ja Washingtonissa sijaitsevan Georgetownin yliopiston kehitystaloustieteen professori Martin Ravallion on miettinyt kysymystä työpaperissaan What might explain today’s conflicting narratives on global inequality?, jonka hän on laatinut YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitokselle UNU-WIDERille. Ravallionin johtopäätös on, että eri kantoja esittävät tutkijat ja kommentaattorit ymmärtävät tuloerot eri tavoin.
Ensinnäkin, toiset tarkastelevat tuloerojen suhteellisia ja toiset taas absoluuttisia muutoksia. Kuten oheisesta kuviosta käy ilmi, suhteellisessa tarkastelussa globaalit tuloerot ovat selvästi laskeneet viime vuosikymmeninä, kun taas absoluuttiset tuloerot ovat vastaavasti kasvaneet.
Miten nämä mittaustavat sitten eroavat toisistaan?
Otetaan esimerkki. Köyhyysrajan alapuolella oleva henkilö tienaa 500 euroa vuodessa ja hänen tulonsa nousevat 1 000 euroon. Toinen henkilö taas tienaa puoli miljoonaa euroa vuodessa, ja hänen tulonsa nousevat miljoonaan euroon. Ovatko tuloerot kasvaneet?
Suhteellisilla mittareilla eivät, sillä molempien tulot nousevat tasan 100 prosenttia. Mikäli tuloerokehitystä tarkastellaan absoluuttisesti, nousevat isotuloisen henkilön tulot kuitenkin lähes puoli miljoonaa euroa enemmän kuin köyhyysrajan alapuolella elävän henkilön. Absoluuttiset tuloerot siis kasvavat.
Kaikki ei ole suhteellista
Martin Ravallion on tehnyt luennoillaan testejä, joissa hän on esittänyt esimerkkejä tulojen jakautumisesta ja kysynyt, missä tuloerot ovat isommat. Selvästi yli puolet opiskelijoista käsitti tuloerojen olevan suuremmat esimerkeissä, joissa absoluuttiset tuloerot olivat isommat ja suhteelliset tuloerot täsmälleen samat. Ravallionin tulkinnan mukaan he siis käsittivät tuloerot absoluuttisina.
Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon ja Valtioneuvoston kanslian järjestämässä Beyond Growth -konferenssissa vieraillut antropologi, The Divide -teoksen kirjoittaja Jason Hickel on myös tarkastellut sitä, miten ihmiset ymmärtävät tuloerot. Hickel kysyi vajaalta 200 ihmiseltä, mitä he ajattelivat ekonomistien tarkoittavan, kun nämä sanovat tuloerojen vähenevän tai kasvavan. 95 prosenttia vastaajista ajatteli ekonomistien puhuvan absoluuttisista eroista.
Useimmiten taloustieteilijät tarkastelevat kuitenkin nimenomaan suhteellista tuloerokehitystä, esimerkiksi niin kutsuttua Gini-kerrointa.
”Suhteellisten tuloerojen mittaamisessa ei tietenkään ole mitään väärää”, Hickel sanoo.
”Jos puhumme ainoastaan suhteellisesta muutoksesta, johdamme ihmisiä harhaan.”
”Mutta jos puhumme ainoastaan suhteellisesta muutoksesta, johdamme ihmisiä harhaan. He olettavat meidän puhuvan absoluuttisista tuloeroista.”
Hickelin mielestä on ”intellektuaalisesti vastuutonta” käyttää vain yhtä tuloeromittaria, mutta jos niin on jostain syystä tehtävä, tulisi puhua absoluuttisista tuloeroista.
WIDERissa vierailevana tutkijana toimiva Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin julkistalouden professori Jukka Pirttilä huomauttaa, että absoluuttisessakin mittaustavassa on ongelmansa. Ekonomistit suosivat suhteellisia mittareita esimerkiksi siksi, että absoluuttiset tuloerot kasvavat käytännössä lähes aina, kun talous kasvaa. Suhteellisten tuloerojen trendeissä on siis enemmän vaihtelua.
Pirttilä esittää lisäksi seuraavan esimerkin. Kuvitellaan tilanne, jossa köyhässä maassa on suuret ja rikkaassa maassa pienet suhteelliset tuloerot. Rikas maa voisi olla absoluuttisilla mittareilla eriarvoisempi, koska tulotkin ovat absoluuttisesti paljon isommat.
”Emme kuitenkaan halua sanoa, että köyhä maa, jossa on muutama rikas heppu ja hirveästi köyhiä, on jotenkin tasa-arvoinen”, Pirttilä toteaa.
Pirttilä myöntää tämän ajattelutavan ylikorostuneen tuloerotutkimuksessa. Maailma ei jakaudu vain maihin, joissa suhteelliset tuloerot olisivat pienet ja absoluuttiset isot tai päinvastoin.
Ravallionin mukaan emme oikeastaan voi sanoa, kumpi olisi oikea tapa ymmärtää ja mitata tuloeroja. Suhteellisen tarkastelun dominoiva asema ei kuitenkaan ole tieteellisesti perusteltu, Ravallion linjaa. Oleellista olisikin tehdä aina selväksi, kumpaan tarkastelutapaan viittaamme, kun puhumme tuloeroista.
Köyhimmät putoavat kelkasta
Toinen Martin Ravallionin mainitsema tuloerotarinoita jakava seikka on se, kuinka suuren painoarvon annamme kaikkein köyhimpien ja rikkaimpien tulokehitykselle. Gini-kerroin ei kerro mitään siitä, missä kohdassa tulojakaumaa muutokset ovat tapahtuneet. Tuloerot voivat esimerkiksi tasaantua keskiluokassa, samaan aikaan kun köyhimpien suhteellinen asema huononee ja rikkaimpien paranee.
Juuri tämän suuntaisesti globaalit tuloerot ovat Ravallionin mukaan viime vuosikymmeninä kehittyneet. Suhteellisen eriarvoisuuden globaali väheneminen on johtunut pääasiassa Kiinan ja Intian keskiluokan kasvusta. Tämäkin kuva tosin muuttuu merkittävästi sen mukaan, tarkastelemmeko suhteellisia vai absoluuttisia muutoksia – jälkimmäisessä mittaustavassa viime vuosikymmenten kasvu on hyödyttänyt lähinnä kaikkein hyvätuloisimpia.
Kaikkein köyhimmät ovat hyötyneet kasvusta hyvin vähän, ja Ravallion kirjoittaa, kuinka heidän voi perustellusti sanoa pudonneen kelkasta. Jos siis painotamme kehitystä tulojakauman ala- tai yläpäässä, globaali eriarvoisuus on lisääntynyt, Ravallion toteaa.
Erot kasvavat maiden sisällä
Voimme tutkia tuloeroja tarkastelemalla jokaista ihmistä yksitellen tai tarkastelemalla maiden sisäisiä tai välisiä tuloeroja. Nämä tarkastelutapojen erot selittävät osaltaan sitä, miksi meille kerrotaan niin erilaisia versioita tuloerojen kehityksestä.
Yksittäisiä ihmisiä tarkasteltaessa globaalit tuloerot ovat suhteellisesti pienentyneet ja absoluuttisesti kasvaneet. Tulokeskiarvot maiden välillä ovat kokonaisuutena tarkastellen pienentyneet.
Kuva maiden välisistä eroista tosin muuttuu, mikäli ryhmittelemme niitä alueellisesti. Maiden välisten erojen kaventuminen selittyy nimittäin pääasiallisesti keskitulotason maiden talouskasvulla, ei niinkään sillä, että esimerkiksi Saharan eteläpuoleisen Afrikan maat olisivat ottaneet kehittyneitä maita kiinni.
Lisäksi useimpien maiden sisällä tuloerot ovat kasvaneet sekä suhteellisilla että absoluuttisilla mittareilla. Ravallion huomauttaa, että tässä on eroja ja politiikalla on väliä: joissain maissa tuloerot kasvavat, joissain eivät. Joka tapauksessa, jos tarkastelemme tuloerokehitystä kussakin maassa ja teemme tästä globaalin tason johtopäätöksiä, päädymme siihen, että tuloerot ovat kasvaneet.
Ravallion tosin ottaa paperissaan kosmopoliittisen kannan, jonka mukaan eriarvoisuutta tulisi tarkastella ennen kaikkea yksilöiden välillä, kansallisuudesta ja maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Maiden sisäiset tuloerot ovat siis vähemmän merkityksellisiä.
”Totta kai silläkin on merkitystä, mitä tapahtuu maan sisällä”, Jukka Pirttilä kommentoi Ravallionin näkemystä.
Paikallisten erojen kasvaminen vaikuttaa esimerkiksi siihen, missä ihmisten on varaa asua, millaiseen kouluun lapset pääsevät, miltä meistä tuntuu kulkea kadulla – kokevatko ihmiset ylipäänsä olevansa osa yhteiskuntaa.
”Se miten yhteiskunta meidän ympärillämme toimii, vaikuttaa aidosti meidän hyvinvointiimme.”
”Se miten yhteiskunta meidän ympärillämme toimii, vaikuttaa aidosti meidän hyvinvointiimme”, Pirttilä summaa.
Hän puolustaa kansallisen tarkastelun mielekkyyttä myös sillä, että taloudellinen eriarvoisuus vaikuttaa demokratiaan ja poliittisiin prosesseihin. Pirttilä kuvaa kuinka esimerkiksi Yhdysvalloissa kasvava eriarvoisuus on johtanut siihen, että ylimmällä tulopromillella on suhteettoman suuri lobbausvoima ja vaikutus poliittisiin päätöksiin.
”Sillä on tietysti merkitystä Yhdysvaltojen sisällä, riippumatta siitä mitä tapahtuu maapallon tuloeroille.”
Politiikan eliittikehä
Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori Hanna Wass on perehtynyt eriarvoisuuteen nimenomaan poliittisen järjestelmän toiminnan näkökulmasta. Jukka Pirttilän mainitsema vaurauden ja poliittisen vaikutusvallan yhteys on Wassin mukaan tutkitusti tosi ilmiö. Siitä käytetään termiä politiikan eliittikehä.
Wass kertoo Yhdysvalloissa ja Ruotsissa toteutetuista tutkimusprojekteista, joissa tarkasteltiin, kuinka eri tuloluokkien näkemykset menivät läpi poliittisessa päätöksenteossa. Kummassakin tutkimuksessa tulos oli, että tuloluokkien kannat eivät eronneet kovin paljon, mutta silloin kun ne erosivat, ylempien tuloluokkien kannat voittivat lähes poikkeuksetta.
Politiikan eliittikehässä ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan siitä, mitkä päätökset menevät parlamenteissa läpi. Tuloerot vaikuttavat myös siihen, kuka pääsee ylipäänsä määrittelemään agendan, eli sen, mistä politiikassa puhutaan. Ylemmät tuloluokat osallistuvat muita aktiivisemmin politiikkaan ja ovat yliedustettuina erilaisissa etujärjestöissä, jotka vaikuttavat voimakkaasti politiikan sisältöihin.
”Taloudellisesti ja sosiaalisesti marginalisoituneet ryhmät marginalisoituvat myös poliittisesti.”
”Taloudellisesti ja sosiaalisesti marginalisoituneet ryhmät marginalisoituvat myös poliittisesti”, Wass toteaa.
Tämä voi ruokkia poliittista passivoitumista, mutta toisaalta myös politiikan polarisoitumista ja populistisia liikkeitä.
Wass huomauttaa, ettei politiikan polarisoitumisessa ja populistisissa liikkeissä kuitenkaan ole useimmiten kyse siitä, että kaikkein huonotuloisimmat ryhtyisivät protestoimaan. Protestin ytimessä ovat pikemminkin ihmiset, joiden suhteellinen asema on heikentynyt, esimerkiksi vauraissa maissa alempi keskiluokka. Kehittyvien maiden keskiluokka on ottanut heidän tulotasoaan kiinni, samaan aikaan kun kaikkein rikkaimpien varallisuus on kohonnut tasolle, johon keskiluokalla ei ole mitään mahdollisuuksia.
Myös Jason Hickel pitää taloudellista eriarvoisuutta yhtenä politiikan polarisoitumisen taustatekijänä. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi meidän tulisi Hickelin mielestä puhua nimenomaan absoluuttisista tuloeroista: poliittisen vaikutusvallan eriytyminen seuraa pikemminkin absoluuttisia tuloeroja kuin sitä, miten monta prosenttia tulomme ovat edellisvuodesta kasvaneet.
Kuka omistaa robotit?
Iso osa taloustieteellisestä eriarvoisuustutkimuksesta keskittyy nimenomaan tuloeroihin. Myös Martin Ravallion puhuu paperissaan pelkistä tuloeroista.
Toinen keskeinen taloudellisen eriarvoisuuden mittari on kuitenkin varallisuus. Varallisuus onkin jakautunut sekä globaalisti että useimmissa maissa huomattavasti eriarvoisemmin kuin tulot. Erot eriarvoisuudesta kerrottavissa tarinoissa perustuvat osittain myös tähän. Branko Milanović puhuu tuloista, Oxfam varallisuudesta.
Jukka Pirttilä sanoo varallisuuserojen olevan tyypillisesti tuloeroja isommat osittain siksi, että hyvin suurella osalla ihmisistä varallisuus on käytännössä nolla, eli kaikki tulot menevät elämiseen.
”Ilman mitään tuloja kuolisi pois, mutta ilman varallisuutta voi kyllä pysyä hengissä.”
”Ilman mitään tuloja kuolisi pois, mutta ilman varallisuutta voi kyllä pysyä hengissä”, hän tiivistää.
Tästä syystä Oxfamin laskelmat ylikorostavat Pirttilän mielestä taloudellista eriarvoisuutta.
Varallisuus on kuitenkin Pirttilän mukaan hyvin oleellinen mittari poliittisten vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta. Varallisuus voi vaikuttaa poliittiseen vaikutusvaltaan jopa enemmän kuin tulot.
Lisäksi varallisuuserojen merkitys saattaa korostua entisestään teknologian kehittyessä.
”Kuka omistaa robotit, sillä on merkitystä”, Pirttilä toteaa.
Automatisaation edetessä tulevaisuuden trendi voi olla se, että tuotantovälineiden omistus keskittyy entisestään.
Eriarvoisuuden kojelauta
Eriarvoisuus ei tyhjene pelkkiin tuloihin ja varallisuuteen, tai ylipäänsä taloudellisiin mittareihin. Esimerkiksi erot koulutuksessa, turvallisuudessa, työurissa, asumisessa, koulutusmahdollisuuksissa, sosiaalisissa suhteissa tai terveydessä saattavat kertoa hyvinkin paljon siitä, kuinka jakautuneessa yhteiskunnassa elämme.
”Esimerkiksi Suomi on maa, jossa on edelleen yhdet maailman tasaisimmin jakautuneista tuloista, mutta terveyserot eivät enää ole niin tasaisesti jakautuneet.”
”Esimerkiksi Suomi on maa, jossa on edelleen yhdet maailman tasaisimmin jakautuneista tuloista, mutta terveyserot eivät enää ole niin tasaisesti jakautuneet”, Jukka Pirttilä sanoo.
Puhummeko sitten liikaa taloudellisista mittareista?
”Eivät taloudelliset mittarit nyt niin huonoja ole”, Pirttilä arvioi.
Tuloista, kulutuksesta ja varallisuudesta saadaan esimerkiksi kohtalaisen hyvin vertailukelpoista dataa kerättyä.
”Mutta kyllä meidän varmaan pitäisi puhua enemmän muista mittareista.”
Pirttilä painottaa mittareiden moninaisuutta. Tarvitsisimme kojelaudan, jossa olisi erilaisia mittareita, joista voisimme kussakin tilanteessa tulkita, mistä ne kertovat.
Hän varoittaa ylipäänsä tekemästä liian yksinkertaisia yleistyksiä eriarvoisuuskehityksestä.
”Ei siitä voi tehdä lyhyttä Twitter-heittoa.”
”Teemme virheen, jos puhumme vain veroista”
Eri tutkijoiden versiot globaalin eriarvoisuuden kehityksestä poikkeavat siis toisistaan monessa suhteessa. Martin Ravallion toteaa, että voimme tuskin löytää koskaan edes sellaista tuloeromittaria, joka olisi kaikkien hyväksyttävissä.
Lähes kaikki eriarvoisuuteen perehtyneet tutkijat Thomas Pikettystä Branko Milanovićiin ja François Bourguignoniin ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että eriarvoisuutta tulisi vähentää nykytasosta. Kuinka tämä sitten tehdään?
Verotus on yksi keino, jonka monet tutkijat nostavat esiin. Esimerkiksi Piketty on ehdottanut voimakkaasti progressiivista varallisuuden verottamista keskeisimpänä keinona puuttua eriarvoisuuteen.
Jukka Pirttilällä ei sinänsä ole mitään Pikettyn ehdotusta vastaan. Esimerkiksi kaikkein köyhimmissä maissa rikkaimpien yksityishenkilöiden verottaminen ei kuitenkaan Pirttilän mukaan muodostaisi kovin suurta tulon lähdettä, vaikka rikkaita verottaisi kuinka paljon. Esimerkkinä tällaisesta maasta Pirttilä mainitsee Kongon demokraattisen tasavallan. Sen sijaan keskituloisissa, hyvin eriarvoisissa kehitysmaissa progressiivinen verotus voisi paitsi tasoittaa tuloeroja, myös tuottaa paljon verotuloja. Pirttilä mainitsee Intian esimerkkinä tällaisesta maasta.
Pirttilä painottaa, että verotulojen käyttö on kuitenkin kaiken ydin. Ihmisille tulisi olla tarjolla riittävän hyvät julkiset palvelut, jotka takaavat mahdollisuudet hankkia tuloja.
”Ihmisten on oltava riittävän terveitä ja heillä pitää olla riittävät koulutusmahdollisuudet, riippumatta siitä minkälaisesta asemasta he tulevat.”
”Ihmisten on oltava riittävän terveitä ja heillä pitää olla riittävät koulutusmahdollisuudet, riippumatta siitä minkälaisesta asemasta he tulevat.”
Tämän vuoksi köyhien maiden sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden tukeminen on Pirttilän mukaan tärkein yksittäinen keino globaalin eriarvoisuuden vähentämiseksi.
Jason Hickel suhtautuu koko verokeskusteluun kaksijakoisesti. Hän on sinänsä iloinen, että aihe on noussut Pikettyn ja muutaman muun ansiosta uudella tavalla esiin. Verokeskustelu ei kuitenkaan mene Hickelin mielestä asian ytimeen.
”Teemme virheen, jos puhumme vain veroista, emmekä lainkaan palkoista.”
Meidän on parannettava työntekijöiden oikeuksia ja korotettava minimipalkkoja, jos haluamme todella puuttua eriarvoisuuteen, Hickel sanoo. Hänen mielestään veroaloitteet pyrkivät vain jakamaan jo lähtökohtaisesti epätasa-arvoisesti jakautuneita tuloja hiukan uudelleen.
”Oikeasti meidän pitäisi puhua siitä, miten rakennamme talouden, jossa vauraus jakautuisi alun alkaenkin tasaisemmin.”
TEKSTI KUUTTI KOSKI
GRAFIIKKA JUHO HIILIVIRTA
