Länsimaat tarvitsevat Ghanan menestystarinan, jotta ne voivat kirjoittaa onnellisen lopun Afrikan kärsimystarinalle.
Auto heiluu kuin hevoskärry kuoppaisella hiekkatiellä. Taloissa on olkikatot. Vuohet ja kanat juoksentelevat tienpielissä, ja lapset huutavat obroni eli valkoihoinen, kun ajamme ohi.
Maisema on Afrikkaa perinteisimmillään, vaikka odotimme jotain vähän yllätyksellisempää. Matkustin kollegan kanssa Ghanaan, koska sen poikkeuksellista kehitystä on kiitelty länsimaissa jo vuosia. Halusimme nähdä, millaista elämä on maassa, jota esimerkiksi brittiläinen The Economist -lehti on luonnehtinut menestystarinaksi ja kehitystutkimusinstituutti ODI tähtisuoriutujaksi.
Maineella on vankka pohja. Ghanan vuotuinen talouskasvu on viime vuosina yltänyt hurjimmillaan 15 prosenttiin. Kaakao, kulta ja öljy ovat tuoneet tuloja, ja maa on onnistunut houkuttelemaan ulkomaisia investointeja hyvän infrastruktuurinsa ja vakautensa ansiosta. Myös äärimmäinen köyhyys on puolitettu. Vaalit ovat sujuneet ilman suurempaa vilppiä. Lehdistö on suhteellisen vapaa, ja siksi Ghanaa pidetäänkin usein roolimallina muille Afrikan maille.
Ruohonjuuritasolla menestystarina näyttää varjopuolensa. Kuoppaisen hiekkatien päässä etelärannikolla on kalastajayhteisö, joka muutti sinne 31 vuotta sitten. Siinä ajassa kylään ei ole saatu sähköä, puhdasta vettä eikä viemäröintiä.
Kalastaja Paul Ahedor alueen toisesta kylästä seisoo rannalla ja kertoo, että nosti juuri verkon merestä muiden kalastajien kanssa. Saalis on laiha.
”Hallitus ei ole koskaan ajatellut meitä. En odota siltä mitään”, hän kuittaa.
Entä paremmin pärjäävä keskiluokka? Kysyn capecoastilaiselta kangasyrittäjältä Dora Anakwalta, mitä mieltä hän on Ghanasta Afrikan roolimallina. Hän ei innostu. Pienyrittäjät ovat ahtaalla, koska raaka-aineiden hinnat ovat viime aikoina nousseet. Lopputuotteen hintaa ei voi nostaa, koska kuluttajilla ei ole varaa maksaa yhtään enempää, hän selittää.
Ghanan menestystarina onkin ajautunut vastoinkäymisiin. Viime vuosina inflaatio ja budjettivaje ovat kasvaneet, ja länsimaisten tiedotusvälineiden mukaan maan maine ei ole enää entisensä. Iso osa ghanalaisista ei ole hyötynyt talouskasvusta. Esimerkiksi öljy- ja pankkialan kasvu ei ole juurikaan luonut työpaikkoja tavalliselle kansalle.
Osan kehuista Ghana toki ansaitsee, sillä naapureihinsa nähden se on edistynyt nopeasti. Toisaalta esimerkiksi timanteilla rikastunutta Botswanaa ja kansanmurhasta toipuvaa Ruandaa on ylistetty länsimaisissa medioissa Ghanan tavoin.
Paikallinen kalastaja Paul Ahedor: ”Hallitus ei ole koskaan ajatellut meitä.”
Ehkä näissä yksioikoisissa menestystarinoissa onkin kyse teollisuusmaiden tarpeesta kirjoittaa onnellinen loppu Afrikan kärsimystarinalle.
Taloustieteilijät pitivät maanosaa pitkään lohduttomana. Ääni kellossa muuttui, kun Afrikan talous porskutti eteenpäin teollisuusmaiden talouskriisistä huolimatta. Nyt teollisuusmaat haluavat päästä eroon kehitysavusta ja valkoisen miehen taakasta.
Ehkäpä niissä myös elätellään toiveita Afrikasta alati kasvavana markkina-alueena.
On toki hyvä, ettei Afrikasta puhuta enää vain kurjuuden kehtona. Yksinkertaistaminen ja ylioptimismi kertovat kuitenkin enemmän meistä kuin Afrikasta. Pahimmillaan suitsutus vahvistaa vanhoja stereotypioita ja jättää huomiotta kehitysmaiden köyhän enemmistön todellisuuden.
TEKSTI TEIJA LAAKSO
Kirjoittaja on maailma.net-verkkouutispalvelun toimittaja.
