Apu tarvitsee rahoittajia

Maailmanpankki ja yritykset tarvitaan mukaan humanitaarisen avun rahoittamiseen, YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n pääjohtaja Filippo Grandi sanoo.

Filippo Grandi, miten aseelliset konfliktit ja humanitaariset kriisit ovat muuttuneet?

”Konfliktien ja kriisien luonne on muuttunut täysin 1980-luvulta, jolloin aloitin YK:ssa. Silloin konfliktit liittyivät kylmään sotaan ja kaksinapaiseen maailmanjärjestykseen. Nykyisten konfliktien syyt ovat monitahoisia. Iskut kohdistuvat yhä useammin siviileihin. Myös avustustyö on muuttunut. Konfliktien osapuolet eivät enää kunnioita YK:n tai Punaisen Ristin avustustyöntekijöitä, joiden kuolemat ovat lisääntyneet.”

”Nykyisten konfliktien syyt ovat monitahoisia. Iskut kohdistuvat yhä useammin siviileihin. Myös avustustyö on muuttunut.”

Syyrian sodassa alkaa pian seitsemäs vuosi. Milloin syntyy ratkaisuja?

”Yritämme löytää ratkaisuja syyrialaisten auttamiseksi YK-järjestöjen kokouksessa, joka pidetään Helsingissä alkuvuodesta. On kuitenkin hyvä muistaa, että syyrialaiset vastaavat noin viidesosaa maailman pakolaisista. Tällä hetkellä esimerkiksi Irakin tilanne kärjistyy huolestuttavasti. Sotatoimien lisääntyminen voi pahimmillaan ajaa kodeistaan satojatuhansia irakilaisia.”

Miten humanitaarinen apu saadaan riittämään kaikille avuntarvitsijoille?

”Humanitaarisen avun toimijat voivat vastata vain pieneen osaan avuntarvetta. On selvää, että tarvitsemme lisärahoitusta muilta kehitysyhteistyön toimijoilta. Myös Maailmanpankki ja yritykset tarvitaan mukaan työn rahoittamiseen. Esimerkiksi yritysten rahoittamista terveyspuolen palveluista pakolaisleireillä on erittäin hyviä tuloksia.”

Mitä toivoisit kansainväliseltä politiikalta humanitaarisissa kriiseissä?

”Viime vuoden pakolaismäärä sai Euroopan unionin pois tolaltaan. Jokainen maa lähti ratkomaan itse tilannetta. Yhteinen politiikka puuttui. Olen huolissani lisääntyneestä muukalaisvihasta ja sen poliittisesta hyödyntämisestä. Toivoisin, että länsimaat kantaisivat pakolaistilanteesta vastuunsa. Kierrän jatkuvasti pakolaisia vastaanottavissa köyhissä maissa. Kuinka voin pyytää maita huolehtimaan pakolaisista, jos rikkaat länsimaat eivät halua tehdä osuuttaan?”

Miten Suomi on selvinnyt turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kanssa?

”On hyvä, ettei Suomi ole leikannut varoja humanitaarisesta avustaan. Arvostan myös sitä, että Suomi on täyttänyt velvollisuutensa EU:n sisäisesti siirrettävistä turvapaikanhakijoista. Olen huolissani perheenyhdistämisen vaikeutumisesta. Ilman miehiään pakolaisleireillä olevat naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Suomi on korostanut naisten asemaa, joten toivoisin, ettei perheenyhdistämistä vaikeutettaisi liikaa.”

FILIPPO GRANDI
IKÄ: 59
TYÖ: YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n pääjohtaja.
URA: Työskennellyt yli 30 vuotta YK:ssa pakolaiskysymysten parissa, muun muassa palestiinalaispakolaisten avustusjärjestössä UNRWAssa.
KOULUTUS: Kandidaatin tutkinnot uuden ajan historiasta ja filosofiasta Milanon ja Venetsian yliopistoista.
MUUTA: Syntynyt Milanossa Italiassa.

TEKSTI MINTTU-MAARIA PARTANEN
KUVA SAMULI SIIRALA

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5