Työelämä
Yllättäin yrittäjäksi
Kolme afrikkalaista teki täyskäännöksen ja työllisti itsensä. Tansanialaisella Joachim G.
Työn perässä toiseen maahan
Vain kolme vuosikymmentä, ja afrikkalaisia on kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Afrikka ja Eurooppa hyötyvät hallitusta ja laillisesta maahanmuutosta.
Vieraalla maalla
He rakentavat, siivoavat, pyykkäävät ja poimivat appelsiinit. Moni työ jäisi tekemättä ilman maailman 150 miljoonaa vierastyöläistä.
Etiopia: Maatalousmaasta teollisuusvaltioksi
Afrikan valtioista Etiopian talous kasvaa nopeimmin. Entinen nälänhädän maa aikoo keskituloiseksi ja Afrikan tuotannolliseksi keskukseksi kymmenessä vuodessa.
Naiset työelämään
Egyptiläiset ja tunisialaiset naiset osallistuvat yhteiskuntaan Suomen tuella. Kansainvälinen työjärjestö ILO perusti naisille käsityöläisten osuuskunnan Egyptin Marsa Alamiin, Punaisen meren rannikolle.
Asenneilmastosta ja uskalluksesta
Irtisanomisia, etuisuuksien leikkauksia ja supistuksia julkisiin palveluihin. Tässä ovat keskeisimmät uutisaiheet viime kuukausilta.
Kehitysyhteistyön asiantuntijasta yrityskonsultiksi
Työttömiksi jäävät kehitysyhteistyön ammattilaiset voisivat auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä avaamaan uusia markkinoita, ehdottaa Finpron Seppo Keränen. Kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaukset ovat johtaneet yhteistoimintaneuvotteluihin kansalaisjärjestöissä.
Säälliset työolot kuuluvat kaikille
Kestävä kehitys vaatii työntekijöiden aseman parantamista, sanoo Palvelualojen maailmanliiton pääsihteeri Philip Jennings. Philip Jennings, täystyöllisyyttä ja säällisiä työoloja kaavaillaan yhdeksi vuoden 2015 jälkeisen kestävän kehityksen tavoitteista.