Asiat sujuvat, kun ihmiset kohtelevat toisiaan kunnioittavasti, uskoo Ghanan ensimmäisen skeittipuiston perustaja Sandy Alibo.
On torstaipäivä Länsi-Afrikassa, keskellä Ghanan pääkaupunkia Accraa. Se tarkoittaa, että naisten skeittivuoro on alkamassa maan ensimmäisessä ja ainoassa skeittipuistossa, Freedom-skateparkissa.
Eden Oyeoku, Florence Obiri Baadu ja Yakubu Hameeda Wumpini panevat toimeksi. Yöllä on satanut rankasti, ja vettä on jäänyt skeittiramppien väliin sen verran, että mopille ja ämpärille on käyttöä. Tämä ei naiskolmikkoa haittaa. Pian päärakennuksen edessä jo raikaa kaiuttimesta rytmikäs musiikki ja betoni on kuivattu.
”Ghanassa ei ole kovinkaan monta skeittaavaa naista tai skeittaria ylipäätään. Tänne oli helppo löytää, kun puisto avattiin vuoden alussa. Hiljattain aloitin työntekijänä. Opetan muun muassa lapsia skeittaamaan”, Wumpini kertoo.
”Skeittasimme aiemmin eri puolilla kaupunkia, mutta vasta täällä olen saanut opetusta. Naisten ryhmä on tiivis, ja saamme toisiltamme paljon tukea.”
– Yakubu Hameeda Wumpini
22-vuotias nainen opiskelee yliopistossa graafista suunnittelua. Skeittiharrastus löytyi kaverin innoittamana.
”Skeittasimme aiemmin eri puolilla kaupunkia, mutta vasta täällä olen saanut opetusta. Naisten ryhmä on tiivis, ja saamme toisiltamme paljon tukea. Olen introvertti, enkä olisi varmasti ilman tätä paikkaa tavannut näin paljon uusia ihmisiä. Kaikki tekeminen täällä tuntuu järkevältä. Saan tulla omana itsenäni. Se on tärkeää”, Wumpini sanoo.
Freedom-skeittipuiston ovat rakennuttaneet sen perustaja Sandy Alibo ja Surf Ghana -kollektiivi. Puistossa saa käydä vapaasti sen aukioloaikoina, mutta viitisen euroa maksava jäsenyys oikeuttaa käyttämään vuoden ajan kollektiivin harrastusvälineitä, skeittilautoja, kenkiä, kypäriä ja suojia. Kahdeksassa kuukaudessa puisto on saanut yli 500 uutta jäsentä.
Paluu juurille
Ranskalais-karibialainen Sandy Alibo muutti Accraan vuonna 2018.
”Tulin Ghanaan ensin lomalle pariksi viikoksi. Pian huomasin viettäneeni maassa pari kuukautta. Muutto Ghanaan eteni omalla painollaan lomamatkasta vapaaehtoistyöhön ja omien hankkeiden järjestämiseen.”
”Ghanassa olen saanut ensimmäisen kerran kokea, että työtäni arvostetaan ilman, että siihen sotketaan ihonväriäni. Euroopassa olen aina ensisijaisesti mustaihoinen.”
– Sandy Alibo
Ranskassa Alibo teki uraa urheilun sponsoroinnissa. Hän skeittasi, surffasi ja järjesti ekstremeurheilutapahtumia. Ajatus oman osaamisen tuomisesta Ghanaan alkoi kypsyä. Muutama luovalla alalla työskentelevä ystävä oli jo muuttanut maahan.
Surf Ghana -kollektiivin toimintaa rahoittavat tunnetut brändit, kuten yhdysvaltalainen kenkävalmistaja Vans. Kollektiivi opettaa surffausta ja skeittausta, tukee tyttöjen ja naisten urheiluharrastamista, järjestää erilaisia tapahtumia ja ylläpitää skeittipuistoa.
Alibo uskoo, että asiat sujuvat, kun ihmisiä vain kohtelee oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti.
”Ghanassa olen saanut ensimmäisen kerran kokea, että työtäni arvostetaan ilman, että siihen sotketaan ihonväriäni. Euroopassa olen aina ensisijaisesti mustaihoinen”, hän sanoo.
”Olen Ghanassa myös oppimassa omista juuristani. Euroopassa meille ei kerrota, keitä esi-isämme olivat ja millaista elämää he elivät. Alkuperäiset juureni ovat Länsi-Afrikassa, josta esi-isäni aikoinaan riistettiin orjiksi ja laivattiin Karibiaan.”
Puhtaalta pöydältä
Ghanassa Sandy Aliboa viehättää myös se, että surffi- ja skeittikulttuurit ovat vasta kehittymässä. Urheilulajien ympärillä ei pyöri bisnestä.
”Saan luoda puhtaalta pöydältä. Voin tutkia ja löytää tapoja, joilla näitä lajeja voi täällä parhaiten harrastaa. Kollektiivissa työskentely synnyttää yhteenkuuluvuutta. Vastuu ei lepää vain yhden ihmisen harteilla. Tietoa ei myöskään haeta googlesta, vaan neuvoa kysytään yhteisöltä. Ihmiset ymmärtävät, että menestymiseen tarvitaan koko yhteisön tuki.”
Alibon mielestä on väärin ajatella, että Euroopasta vain tultaisiin Afrikkaan opettamaan ja tuomaan tietoa ja taitoa. Prosessi kulkee molempiin suuntiin.
”Ei voi vain tulla maahan ja rakentaa skeittipuistoa. On kuunneltava ja opittava, miten maassa toimitaan. En koskaan suunnitellut päätyväni tähän asemaan ja roolimalliksi nuorille naisille.”
Lue lisää: Pakistanissa rekat koristellaan kuin morsiamet konsanaan
Lue lisää: Afrikkalaisten isoäitien ruokaa kotiinkuljetuksella