Teksti Bengt Sigvardsson

Guatemalassa köyhä ravinto tarjoaa lapsille heikot kasvun eväät

Keskiamerikkalaisen Guatemalan 17 miljoonasta asukkaasta joka toinen elää köyhyydessä. 2,5 miljoonaa kärsii vakavasta ruokaturvattomuudesta.

Maailman ruokaohjelma WFP arvioi, että alle viisivuotiaista lapsista lähes puolet on kroonisesti aliravittuja: maaseudulla osuus on paikoin jopa 70–90 prosenttia.

Guatemalan maaseudulla viljellään ja syödään enimmäkseen ravintoköyhää maissia. Harvoilla on mahdollisuus kasvattaa tai ostaa vihanneksia ja hedelmiä.

Ruokaturvattomuutta ja aliravitsemusta selittävät koronapandemia, luonnonkatastrofit ja kohonneet elinkustannukset. Myös vesipula vaikeuttaa viljelyä. Yksityisomistusta suosiva maanjako on osa ongelmaa.

Naisia, lapsi ja koira kulkevat kuivan pellon laidalla, takana näkyy metsäisiä kukkuloita.

Guatemalan 17 miljoonasta asukkaasta noin 40 prosenttia on mayoja. Valtaosa alkuperäisväestöstä elää maaseudulla köyhyydessä vailla ruokaturvaa. Kuva: Jesper Klemedsson Sotomayor

Lounais-Guatemalassa sijaitsevan Buena Vistan kylän kaikki noin 900 asukasta ovat maattomia. Kylänjohtaja Dominga Zapon, 57, kertoo, että valtaosa heistä työskentelee yksityisillä tiloilla huonolla päiväpalkalla. Kuvassa myös Zaponin lapsenlapsi Ana Sofia Mueletaya, 7, ja Kimberly Ruby Gregorio, 6, tätinsä Lucy Ruizin, 21, edessä. Kuva: Jesper Klemedsson Sotomayor

Blanca ja Ricardo Panjoj Cojtin ovat kahden lapsen vanhempia, jotka viljelevät maissa ja papua omalla pellollaan Panimaquipissa Lounais-Guatemalan ylängöllä. He kasvattavat myös tomaatteja pienellä vuokratilkullaan. Kuva: Jesper Klemedsson Sotomayor

Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan joka toinen alle viisivuotias guatemalalainen lapsi kärsii aliravitsemuksesta. Kuvassa seitsemänvuotias Vicente Panjoj Cojtin, jonka vanhemmat viljelevät maissia ja papua Panimaquipin kylässä Luoteis-Guatemalassa. Kuva: Jesper Klemedsson Sotomayor
Vedessä liotettuja maisseja.

Tortillataikina valmistetaan vedessä pehmenneistä maissinjyvistä. Monet guatemalalaiset lapset syövät pavulla täytettyjä ravintoköyhiä tortilloja aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Kuva: Jesper Klemedsson Sotomayor

23-vuotias viiden lapsen äiti Blanca Baran asuu perheineen omatekoisessa vajassa Nueva Esperanzan kylässä Lounais-Guatemalan ylängöllä. Syksyllä 2021 Baranin kaksivuotias poika kuoli aliravitsemukseen. Nyt yksi tyttäristä on hoitolaitoksessa samasta syystä. ”Teen kaikkeni, että muut lapseni säästyvät samalta kohtalolta.” Kuvassa myös Baranin yksivuotias tytär Olga. Kuva: Jesper Klemedsson Sotomayor

Perla Guadalupe Alvarez Gonzales,
9, asuu äitinsä ja neljän sisaruksensa kanssa Panimaquipin kylässä. Perlan krooninen aliravitsemus ilmenee muiden muassa infektioherkkyytenä ja keskittymisvaikeuksina. Kuva: Jesper Klemedsson Sotomayor

Lue lisää: Punainen tuuli tuo nälän Madagaskarilla

Lue lisää: Mitä kuuluu unohdetuille pakolaisille Bangladeshissa, Syyriassa ja Jemenissä?

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5