Teksti Jukka Aronen

Ilmastonmuutoksen torjuntaan etsitään lisää rahaa

Kehittyvät maat toivovat lisää rahallista tukea, kun ilmasto lämpenee. Bangladeshissa köyhät perheet maksavat jo kaksi miljardia dollaria vuodessa ilmastohaitoista, kuten syklonituhoista.

Mistä vakavasta humanitaarisesta kriisistä uutisoitiin kaikkein vähiten viime vuonna?

Sambiaa riivanneesta kuivuudesta, joka jätti yli miljoona ihmistä ruoka-avun varaan, kerrotaan tuoreessa kansainvälisessä mediatutkimuksessa.

Kuivuus ei ole uusi ilmiö Sambiassa. Ilmastonmuutos on vaikuttanut maahan haitallisesti jo kolmen vuosikymmenen ajan, sanoo ilmastotutkija Mulako Kabisa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.

Sambia ei ole omilla tekemisillään juurikaan vaikuttanut ilmaston lämpenemiseen. Keskivertosambialaisen hiilijalanjälki on vain 0,36 tonnia vuodessa, kun suomalaisella se on 7,09 tonnia.

Sama pätee koko Afrikan mantereeseen, joka vastaa vain 2,7 prosentista planeetan historiallisista hiilidioksidipäästöistä. Jos laskuista jätetään pois pohjoinen Afrikka ja Etelä-Afrikan valtio, loput 48 maata ovat kerryttäneet noin 0,5 prosenttia tähänastisista päästöistä.

”On ironista, että kaikkein haavoittuvimmat ja marginalisoidummat ihmiset kärsivät eniten, vaikka heidän roolinsa ilmasto-ongelmassa on ollut vähäisin.”

– Julius Mbatia

Samaan aikaan Afrikka on erityisen haavoittuvainen ilmastokriisin edessä. Maanosalla ei ole varaa tehdä suuren mittaluokan sopeutumistoimia ilmaston lämpenemisen vuoksi.

”On ironista, että kaikkein haavoittuvimmat ja marginalisoidummat ihmiset kärsivät eniten, vaikka heidän roolinsa ilmasto-ongelmassa on ollut vähäisin”, tiivistää ACT Alliance -järjestön kenialainen ilmastoasiantuntija Julius Mbatia sähköpostitse.

Tilanteen ristiriitaisuutta lisää se, että Afrikan nuori väestö on nostamassa elintasoaan. Tämä tarkoittaa fossiilisten polttoaineiden, kuten maakaasun, kulutuksen kasvua. Muutosta ei katsota hyvällä maissa, jotka ovat jo ehtineet nostaa bruttokansantuotteensa riittävän korkealle.

Länsimaisessa mediassa on viime aikoina varoiteltu Afrikan kasvavasta energiantarpeesta, samaan tapaan kuin ennen puhuttiin kiinalaisten jääkaapeista, kirjoittavat energia-alan asiantuntijat Todd Moss ja Vijaya Ramachandran yhdysvaltalaisessa Foreign Policy -lehdessä.

Asiantuntijat muistuttavat, että Afrikan maat lähtevät kuitenkin energiankulutuksessaan pitkältä takamatkalta. Vaikka miljardi Saharan eteläpuolisen Afrikan asukasta kolminkertaistaisi nykyisen sähkönkulutuksensa käyttämällä esimerkiksi maakaasua, päästöt vastaisivat vain 0,6 prosentin lisäystä nykyisiin maailman hiilidioksidipäästöihin.

Afrikka tarvitsee 2 500 miljardia dollaria

Kehittyvät maat Afrikassa ja muualla ovat pitäneet ilmastonmuutoksen aiheuttamaa eriarvoistumista vahvasti esillä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Ilmasto-oikeudenmukaisuuden periaate on myös saatu kirjattua osaksi YK:n ilmastopuitesopimusta ja Pariisin sopimusta.

Käytännössä eriarvoisuutta on tarkoitus tasoittaa rahalla.

Jos lasketaan yhteen esimerkiksi Afrikan maiden kansallisissa päästövähennyssuunnitelmissa mainitut tarpeet ja muutetaan ne rahaksi, mantereen maat tarvitsisivat 2 500 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuoteen 2030 mennessä, jotta maapallon keskilämpötilan nousu pysyisi 1,5 asteessa.

Summa ei ole tavaton. Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on laskenut, että maailman infrastruktuurin – energiantuotannon, liikenteen, rakennusten ja vesijärjestelmien – saattaminen ilmastokestäväksi ja kestävän kehityksen mukaiseksi maksaisi vuosittain 6 900 miljardia dollaria aina vuoteen 2030 saakka.

”Julkinen rahoitus on kuin pisara meressä verrattuna rahamäärään, joka oikeasti tarvitaan ilmastoneutraaliuden tavoitteluun ja sopeutumistoimiin.”

– Marjo Nummelin

Ero nykyiseen ilmastorahoitukseen on suuri. Tällä hetkellä teollisuusmaiden tavoite on rahoittaa kehittyvien maiden ilmastotoimia 100 miljardilla dollarilla vuosittain aina vuoteen 2025 saakka. Sen jälkeisestä summasta on tarkoitus päättää vuoden 2024 loppuun mennessä.

Euroopan unionin ilmastorahoituksen pääneuvottelija Outi Honkatukia pitää alkuperäistä 100 miljardin summaa ”poliittisena päätöksenä”, joka on tiedetty riittämättömäksi. Todellisiin tarpeisiin vastaaminen olisi kuitenkin mahdotonta maailmassa, jossa valtioilla on rajallinen budjetti.

”Julkinen rahoitus on kuin pisara meressä verrattuna rahamäärään, joka oikeasti tarvitaan ilmastoneutraaliuden tavoitteluun ja sopeutumistoimiin”, sanoo Suomen ilmastoasioiden pääneuvottelija Marjo Nummelin.

Honkatukian ja Nummelinin mukaan mikään julkinen rahoitus ei riitä esimerkiksi muuttamaan koko energiasektoria päästöttömäksi. Riittäviin tuloksiin päästään vain yksityisillä sijoituksilla ja ”vivutuksella”.

Vivuttamisella tarkoitetaan yritysten tukemista julkisella rahoituksella niin, että liiketoiminnan riskit pienenevät. Yritykset ovat huomattavasti halukkaampia osallistumaan ilmastohankkeisiin, jos mukana on esimerkiksi valtioiden tukema kansainvälinen rahoituslaitos.

Rahoittajien määrän toivotaan kasvavan

Ilmastorahoitusta on kritisoitu siitä, että suurin osa miljardeista on takaisinmaksettavaa lainaa. Rahoituksen ei ole myöskään katsottu kohdentuvan riittävästi köyhimpiin maihin ja näiden sopeutumistoimiin.

Vähiten kehittyneille maille suunnattu ilmastorahoitus oli vuonna 2019 vain 15,4 miljardia dollaria ja pienille saarivaltioille 1,5 miljardia dollaria. Myös koko potin eli sadan miljardin dollarin tavoite jäi vajaaksi, noin 80 miljardiin dollariin.

Niukka rahoitus johtaa IIED-tutkimuslaitoksen mukaan siihen, että esimerkiksi Bangladeshissa köyhät maaseudun perheet maksavat vuosittain noin kaksi miljardia dollaria ilmastonmuutoksen haitoista omasta taskustaan, kun muidenn muassa rajut syklonit tuhoavat koteja ja viljelyksiä.

Tuulimylly, jonka runkoon kiinnitetyistä köysistä vetää yhdeksän eri ihmistä.

Viime marraskuussa Skotlannin Glasgow’ssa järjestetyssä ilmastokokouksessa rahoitustavoitteita säädettiin niin, että ilmastonmuutokseen sopeutumisen rahoitusta lisätään jatkossa, jotta hillintä ja sopeutuminen olisivat paremmassa tasapainossa. 

Jatkossa myös rahoittajapohjaa pyritään laajentamaan teollisuusmaiden ulkopuolelle, jotta maksajapuolella olisi nykyistä leveämpi rintama maita vuoden 2025 jälkeen.

”Jos rahoittajien joukko ei laajene, eikä mukana ole yksityisiä rahoitusvirtoja, ilmastorahoituksen määrä ei tule nousemaan merkittävästi.”

– Outi Honkatukia

”Jos rahoittajien joukko ei laajene, eikä mukana ole yksityisiä rahoitusvirtoja, ilmastorahoituksen määrä ei tule nousemaan merkittävästi”, Outi Honkatukia sanoo.

Ilmastoneuvotteluissa rahoittajapohjan laajentamisella on tarkoitettu ennen kaikkea niitä G77-ryhmän kehittyviä maita, joilla on korkea bruttokansantuote henkeä kohden. Uusiksi rahoittajiksi haluttaisiin siis esimerkiksi Saudi-Arabia, Kuwait ja Singapore, mutta myös Kiina.

Nykyisiä rahoittajia ovat 23 teollisuusmaata, jotka kuuluvat myös OECD:n kehitysapukomiteaan DACiin.

Myös Suomi on osa tätä ryhmää, ja se on ollut mukana ilmastorahoitustalkoissa pääsääntöisesti yli sadalla miljoonalla eurolla vuosittain. Vuonna 2020 summa oli 131 miljoonaa euroa.

Suurin osa Suomen antamasta rahoituksesta on kanavoitu niin sanottujen kehityspoliittisten finanssisijoitusten, monenkeskisten organisaatioiden ja rahastojen kautta. Ilmastoasiat näkyvät myös Suomen kumppanimaissaan harjoittamassa kehitysyhteistyössä ja kansalaisjärjestöille myönnettävässä tuessa.

Finanssisijoituksilla pyritään erityisesti vivuttamaan yksityistä rahaa mukaan ilmastorahoitukseen. Varoja kanavoidaan esimerkiksi kehitysrahoitusyhtiö Finnfundille ja Suomi-IFC-ilmastorahastolle.

Suomi tukee myös erilaisia rahastoja ja kehityspankkeja. Tärkeitä rahoituskohteita ovat Maailmanlaajuinen ympäristörahasto GEF ja Vihreä ilmastorahasto GCF.

Esimerkiksi GEF on tukenut ilmastonmuutoksen hillintää 4,2 miljardilla dollarilla ja vivuttanut 38,3 miljardia dollaria muuta rahoitusta yli tuhannelle hankkeelle ja ohjelmalle yli 160 maassa.

Rahoitus on kuitenkin pientä ongelmien suuruuteen nähden.

Hillinnän haasteita kuvaa se, että nopeasta teknologisesta kehityksestä huolimatta yli 80 prosenttia maailman energiasta tuotetaan yhä fossiilisilla polttoaineilla. Kiina on luvannut olla hiilineutraali vuonna 2060 ja Intia vuonna 2070.

Myös ilmastoneuvottelijat tuntevat taakan painon.

”Edistysaskelia otetaan, mutta toisaalta asioita on vaikea viedä eteenpäin sillä vauhdilla kuin niiden vakavuus edellyttäisi”, Marjo Nummelin sanoo.

Lue lisää: Krokotiilinkyyneleet eivät Kongon lapsia auta

Lue lisää: Miten Afrikka pärjää hiilettömässä maailmassa? 

Lue lisää: Afrikka tarvitsee tehokkaampaa ilmastotyötä 


Sääennusteita sambialaisille

Viljelykauden alussa sambialaiset maanviljelijät ovat perinteisesti tarkkailleet luontoa, kuten puiden kukintaa ja lintujen muuttoreittejä. Näiden ympäristöstä saatujen vihjeiden avulla he ovat päätelleet, milloin kannattaa aloittaa esimerkiksi maissin ja papujen viljely.

Aiempaa pidemmät kuivuudet ja laajemmat tulvat sekä satunnaisiksi muuttuneet sateet ovat tehneet maanviljelystä hankalaa.

Ilmaston lämpenemisen myötä perinnetieto on kuitenkin muuttunut yhtä luotettavaksi kuin kolikonheitto. Aiempaa pidemmät kuivuudet ja laajemmat tulvat sekä satunnaisiksi muuttuneet sateet ovat tehneet maanviljelystä hankalaa. Esimerkiksi lokakuulle odotetut monsuunisateet saattavat alkaa vasta helmikuussa.

Pahimmillaan kuivuus voi tuhota lähestulkoon koko sadon. Tämä on vakava ongelma maassa, jossa 70 prosenttia väestöstä elää maanviljelystä. YK:n kehitysohjelman UNDP:n mukaan noin 40 prosenttia sambialaisista eli äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 2016.

Maailmanlaajuisen ympäristörahaston GEFin ja UNDP:n hankkeella on pyritty tuomaan maanviljelijöille tarkempia sääennusteita, jotta viljelyt onnistuisivat paremmin ja satoja menetettäisiin vähemmän.

Sambian meteorologisilla järjestelmillä voidaan nyt ennustaa jo viljelykauden alussa, onko kuivuutta näköpiirissä. Jos kuivuus uhkaa, pienviljelijöille lähetetään tekstiviestejä, joissa kehotetaan esimerkiksi vaihtamaan kasvatettavia lajikkeita.

Viestit lähtevät englantia osaaville viljelijöille, jotka puolestaan välittävät tiedon eteenpäin paikallisilla kielillä. Sääennusteita on alettu välittää radiokanavilla myös muilla kielillä kuin englanniksi.


Vihreää sähköä hondurasilaisille

Honduras tuottaa noin puolet sähköstään käyttämällä fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä ja maakaasua.

Kehitysrahoitusyhtiö Finnfund on tukenut Hondurasin siirtymää kohti uusiutuvia energiamuotoja Valle Solarin -aurinkosähköhankkeella. Vuonna 2015 Nacaomen kaupungin lähellä avatut kaksi aurinkovoimalaa tuottavat nykyisin vihreää sähköä noin puolelle miljoonalle kotitaloudelle.

Aurinkovoimalat korvaavat tuontiöljyä ja vähentävät siten Hondurasin vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä noin 78 000 tonnilla.

Aurinkovoimalat korvaavat tuontiöljyä ja vähentävät siten Hondurasin vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä noin 78 000 tonnilla. Samalla ne lisäävät maan energiavarmuutta.

Käyttöönottohetkellään voimalat muodostivat koko Latinalaisen Amerikan suurimman aurinkovoimapuiston. Rakennusvaiheessa voimalat tarjosivat noin 500 työpaikkaa, ja myöhemmin työntekijöiden määrä on ollut lähempänä 50:tä.

Hankkeeseen on liitetty paikallista yhteisöä laajemmin hyödyttävä yhteiskunnallinen ulottuvuus. Hankkeen perustaman säätiön varoilla on muun muassa parannettu vesijärjestelmiä, terveydenhuoltoa ja ympäristön tilaa.

Voimaloiden pystyttämisestä vastannut hondurasilainen yhtiö on puolestaan rakentanut luokkahuoneita lähikoululle, porannut kaivoja ja asentanut vesisäiliöitä paikallisen yhteisön käyttöön. Vesijärjestelmien kohentaminen on kaiken kaikkiaan lisännyt kuivuudelle alttiiden alueiden ilmastokestävyyttä.

Finnfundin lisäksi hankkeessa ovat olleet mukana Maailmanpankin alainen IFC-rahoitusyhtiö ja Itävallan kehityspankki OeDB.


Karttatietoa tuvalulaisille

Tuvalu on yksi pienistä Tyynenmeren saarivaltioista, jotka käyvät eloonjäämiskamppailua ilmaston lämpenemisen aiheuttamaa merenpinnan nousua vastaan.

Tuvaluun kuuluu yhdeksän atollia, joissa on yhteensä 129 saarta. Saarilla asuu hieman yli 11 000 ihmistä.

Tuvaluun kuuluu yhdeksän atollia, joissa on yhteensä 129 saarta. Saarilla asuu hieman yli 11 000 ihmistä.

Vihreän ilmastorahaston GCF:n ja YK:n kehitysohjelman UNDP:n vuonna 2017 aloittaman hankkeen tavoite oli, että tuvalulaiset saisivat aiempaa tarkempia ennusteita merenpinnan nousun vaikutuksista ja pystyisivät niiden avulla rakentamaan ranta-alueistaan ilmastokestäviä.

Kartoituksessa ja tiedonkeruussa käytettiin hyväksi erityisiä valotutkilla varustettuja lentokoneita, jotka pystyvät mittaamaan etäisyyksiä aina merenpohjaan saakka.

Hankkeen ansiosta Tuvalun päättäjillä on nyt tarkempi kuva ilmastonmuutoksen tuomista ongelmista.

Lisääntynyt tieto on mahdollistanut myös aiempaa laadukkaampien sopeutumissuunnitelmien tekemisen ja lisännyt tuvalulaisten tietoisuutta ilmastoriskeistä.

Hanketta on sittemmin laajennettu myös muihin saarivaltioihin, kuten Cookinsaarille ja Palaulle.