Folke Sundman imi verenperintönä maailmanparannuksen ja pasifismin. Eläkkeelle ammattiaktivisti jäi ulkoministeriöstä, vaikkei edes tahtonut virkamieheksi.
Kesäkuun 25. päivänä 1970 Folke Sundman kiirehti Helsingin Eteläesplanadille, jossa alkaisi kolmas mielenosoitus Persian šaahia Mohammed Reza Pahlavia vastaan.
Šaahi oli valtiovierailulla Suomessa ja saapuisi kohta juhlaillalliselle Smolnaan, valtioneuvoston juhlahuoneistoon Senaatintorin laidalle.
Huudot yltyivät.
”Šaahi, go home! Šaahi, go home!”
Sundman ja muut vasemmistolaiset opiskelijat istuivat keskelle Eteläesplanadia, jotta liikenne pysähtyisi. He eivät voineet käsittää, kuinka Suomen johto saattoi toivottaa šaahin tervetulleeksi ja ”ruokkia sortoa verorahoilla”. Iranilaiset näkivät nälkää, oppositio oli vaimennettu.
Poliisi tarrasi Sundmaniin, raahasi pois kadulta.
Kymmeniä opiskelijoita pidätettiin ja sullottiin poliisin linja-autoon, 19-vuotias Sundman heidän joukossaan. Erkki Tuomioja ja Ilkka Taipale, Sundmanin puoluetoverit Suomen sosialidemokraattisesta puolueesta SDP:stä, oli raahattu poliisiautoon jo ensimmäisessä mielenosoituksessa.
Sundman vapautui Kallion poliisiaseman putkasta varhain aamulla.
Hän käveli verkkaisesti kotiinsa Helsingin Myllypuroon. Isä Bruno Sundman, virkamies ja SDP:n entinen kansanedustaja, oli ovella vastassa. Hän näytti vakavalta. Ei siksi, että Folke oli ollut mielenosoituksessa vaan siksi, että yöllä oli tapahtunut kauheita.
Folke Sundmanin isoisä oli kuollut.
Hän jätti perinnökseen vahvat aatteet, vasemmistolaisuuden ja pasifismin.
Aktivismi uraksi
Folke Sundmanin isänisä oli entinen punakaartilainen Mustiosta. Hän oli selvinnyt sisällissodan kauhuista ja joutunut Suomenlinnan vankileirille. Hänestä oli tullut väkivallan ehdoton vastustaja.
Myös äidinisä Taalintehtaalta oli kuulunut punaisiin, kärsinyt tuomionsa Lahden Hennalassa.
Folke Sundman ryhtyi aktivistiksi Helsingin Norsenissa, Ruotsalaisessa normaalilyseossa. Hän perusti viiden kaverinsa kanssa ”sextettenin” eli kuusikon, joka pohti maailman eriarvoisuutta, kurjuutta ja köyhyyttä, kylmää sotaa ja vasemmistolaisuutta.
Sundman oli perehtynyt vallankumouksellisten Karl Marxin, Vladimir Leninin ja Mao Zedongin ajatuksiin, häilyi sosiaalidemokratian ja kommunismin välillä.
Sundman oli perehtynyt vallankumouksellisten Karl Marxin, Vladimir Leninin ja Mao Zedongin ajatuksiin, häilyi sosiaalidemokratian ja kommunismin välillä.
Syksyllä 1968 Varsovan liitto miehitti Tšekkoslovakian.
Sundman valitsi ”kodikseen” sosiaalidemokratian ja liittyi SDP:hen.
”Minut vedettiin nuorena mukaan järjestötoimintaan. Se vei mennessään”, hän sanoo nyt, 65-vuotiaana. Hän on edelleen valtiotieteen ylioppilas, koska ei ehtinyt valmistua.
Järjestötyö loi elinikäisiä suhteita, jotka myös tuuppasivat uralla eteenpäin.
Sundman vaikutti 1970-luvulla Teiniliitossa, Sosiaalidemokraattisen nuorison keskusliitossa ja Sadankomiteassa, joissa hän tutustui Erkki Tuomiojaan, Ilkka Taipaleeseen, Paavo Lipposeen ja Erkki Liikaseen. Tuomiojasta tuli elinikäinen ystävä ja työtoveri.
Seuraava vuosikymmen vei Sundmanin YK-liittoon pääsihteeri Hilkka Pietilän ”tiukkaan ohjaukseen”. Prosenttiliikkeeseen, jossa hän tutustui Timo Voipioon ja Thomas Wallgreniin. Liike pyrki nostamaan Suomen kehitysavun YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin kansantuotteesta.
Sundman sanoo, ettei hän suunnitellut uraansa.
”Kaikki vain rullasi eteenpäin. Liu’uin kansalaisjärjestöihin.”
Sundmanista tuli myös uranuurtaja. Hän oli ensimmäinen päätoiminen toiminnanjohtaja Suomen Rauhanliitossa ja kehitysyhteistyön kattojärjestössä Kepassa, jota hän oli ideoimassa ja perustamassa. Kepan tarkoitus oli koota yhteen 56 kansalaisjärjestön joukko. Nykyisin Kepaan kuuluu yli 300 itsenäistä järjestöä.
Sundman ehti ja jaksoi, olihan hänen polttoaineenaan maailman parantaminen.
Vääntöä rahasta
Ensimmäinen työpäivä Kepan uudessa toimistossa Kampissa keväällä 1986. Puhelin soi. ”Onko ortodoksisella hautausmaalla?” soittaja kysyi. Toinen ja kolmas soittaja kysyi samaa.
Folke Sundman oli ymmällään.
Kohta hän tajusi, että lankapuhelinnumero kuului toimiston entiselle vuokralaiselle.
Näin alkoi Sundmanin 17-vuotinen työnsarka Kepassa. Siihen liittyi kehitysjoukkotoiminnan käynnistämistä ja paljon taistelua kehitysrahoituksesta. Sundman totesi esimerkiksi Helsingin Sanomissa vuonna 1991, että ”kehitysyhteistyövarojen käyttö pelinappulana kotimaisessa talouspolitiikassa on moraalitonta” ja ”kehitysavussa on hukattu pääasia eli köyhien auttaminen”.
Sundman on yhä samaa mieltä.
”Tarvitaan parlamentaarinen konsensus kehityspolitiikan sisällöstä ja rahoituksesta.”
Sundman toteaa, että Suomi poikkeaa Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta, joissa on pidetty kiinni 0,7 prosentin lupauksesta ”yli talouden laskukausien ja poliittisten rajojen”. Suomi saavutti tavoitteen vain vuonna 1991, jonka jälkeisinä lamavuosina prosenttiosuus yli puolittui.
Tällä vuosikymmenellä osuus on pyörinyt reilussa 0,5 prosentissa, ja tulevina vuosina se laskee 0,39 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Sundman toivoo, että suunta muuttuu vuoden 2019 vaalien jälkeen.
”Rahaa on, jos kansallista yksimielisyyttä löytyy. Kehitysyhteistyötä tarvitaan.”
”Rahaa on, jos kansallista yksimielisyyttä löytyy. Kehitysyhteistyötä tarvitaan.”
Sundman sanoo, ettei hän suostu eläkepäivinään ”mustavalkoisiin analyyseihin” maailmasta ja kehitysavusta liki 50-vuotisen uransa ajalta. Eläkkeelle jäänyt suurlähettiläs Matti Kääriäinen antoi täyslaidallisen äskettäin, suurlähettiläs Pekka Malinen vuonna 1989.
Sundman toteaa vain, että hänen aikanaan ylhäältä johdetut kehitysprojektit ovat vaihtuneet ohjelmalliseen yhteistyöhön, jossa vastuuta on siirretty kehitysmaiden hallituksille ja kansalaisjärjestöille.
Yritysyhteistyötä on tehty aina.
”Myös kehitysmaiden taloudet ovat muuttuneet markkinaehtoiseen suuntaan. Kehitystyön on seurattava aikaansa. Kyse on vain siitä, mille aloille ja missä muodossa kehitysvaroja käytetään.”
Taustapeluri
Folke Sundman on ollut SPD:n jäsen 48 vuotta. Hän erottaa sosiaalidemokratiastaan kaksi vaihetta, joista ensimmäinen oli ”1970-luku kokonaisuudessaan”.
”Olin silloin taustapeluri ja organisaattori.”
Sundman oli myös ruotsinkielisten demareiden kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä vuonna 1976. Hän jäi rannalle ja vetäytyi politiikan taustavaikuttajaksi.
Vuonna 2003 ulkoministeri Tuomioja pyysi Sundmania erityisavustajakseen.
Sundman suostui ja seurasi tehtävässä Tarja Kantolaa. Samalla hän palasi politiikkaan. Seuraavana vuonna Sundman oli ruotsinkielisten demareiden ehdokkaana europarlamenttivaaleissa muttei tullut valituksi. Sundman sanoo, että hän suostui ehdokkuuksiin ”aika vastentahtoisesti”.
Sundman on mielellään taustalla.
”Tuomioja taas viihtyy framilla.”
Ystävysten yhteistyö jatkui. Vuonna 2007 Ilta-Sanomissa todettiin, että ulkoministeri Erkki Tuomioja petaa ulkoministeriön globaaliasioiden päällikön virkaa Folke Sundmanille, vaikka tämä ei täytä viran kelpoisuusehtoja. Nimitystä luonnehdittiin palkintoviraksi.
Sundman vain hymähtää.
”Se oli epärealistista. Poliittinen vastarinta olisi noussut kovaksi.”
Sundmanin kausi avustajana jäi lyhyeksi, sillä SDP ja Tuomioja joutuivat oppositioon vuonna 2007. Sundmanista tuli ulkoministeriön erikoistutkija. Aluksi hän veti Helsinki-prosessia, joka etsi keinoja globalisaation hallintaan. Kun Helsinki-prosessi päättyi loppuvuodesta 2008, hän siirtyi kehityspoliittisen osaston kansainväliseen ympäristöyksikköön. Sundmanin alaa oli ilmastorahoitus, johon hän joutui perehtymään ensi kertaa kunnolla.
Folke Sundman jäi eläkkeelle ulkoministeriöstä maaliskuussa. Politiikkaa hän ei jätä.
Eläkkeelle ulkoministeriöstä hän jäi maaliskuussa. Politiikkaa hän ei jätä.
Nykyisin Sundman toimii puheenjohtajana SDP:n ruotsinkielisen piirijärjestön valtuustossa, Helsingin ruotsinkielisessä työväenyhdistyksessä ja Solidaarisuuden hallituksessa, jossa hänen edeltäjänsä oli Tarja Kantola, Tuomiojan entinen avustaja.
Sittenkin virkamieheksi
Maailma on avautunut, köyhyys vähentynyt. Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa valtioiden sisällä, ja köyhyyden vähentämisestä on tullut valtioiden sisäinen kysymys.
Köyhyyden ja eriarvoisuuden kitkeminen on Folke Sundmanille ykkösasia.
Hän toivoo, että vastakkainasettelu kotimaan ja kehitysmaiden köyhien välillä päättyisi. Että köyhyyden vähentäminen käsitettäisiin maailmanlaajuiseksi tavoitteeksi, kuten YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmassa Agenda 2030:ssa todetaan. Että solidaarisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus lisääntyisivät.
Moni nykypäivän uutinen ei tunnu Sundmanista ”uudelta eikä ihmeelliseltä”.
Kuten veroparatiisit ja niin kutsutut Panaman paperit.
”Ilmiönä veronkierto on vaikka kuinka vanha. Uutta on ainoastaan se, että toiminnan laajuus on dokumentoitu.”
”Ilmiönä veronkierto on vaikka kuinka vanha. Uutta on ainoastaan se, että toiminnan laajuus on dokumentoitu.”
Kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaus ei häntä yllättänyt, mutta seuraukset mietityttävät.
”Määrärahojen rajulla leikkauksella on hintansa. Kestää aikansa, että kansalaisjärjestöjen luottamus hallituksen politiikkaan palautuu. Suuret ammattimaiset järjestöt selviytyvät, pienet joutuvat vaikeaan asemaan.”
Sundman sanoo, että ikä lisää realismia.
”Minua on kuvailtu idealistin ja realistin merkilliseksi yhdistelmäksi. Siinä on perää.”
”Minua on kuvailtu idealistin ja realistin merkilliseksi yhdistelmäksi. Siinä on perää.”
Sundman on kuvaillut itseään maailmanparantajaksi, toisinajattelijaksi ja ratkaisunhaluiseksi, mistä tosin seuraa se, että oma näkemys voi vesittyä. Helsingin Sanomien 50-vuotishaastattelussaan hän kertoi, että valitsi työn kansalaisjärjestöissä sen vuoksi, että halusi välttää virkauran.
Hänestä tuli silti virkamies.
”Tuomioja teki vannomiseni tyhjäksi”, hän sanoo.
Sundman toteaa, että häntä ja Erkki Tuomiojaa yhdistää samankaltainen maailmankatsomus, vaikka heidän sosiaalinen taustansa on erilainen. Yksi yhtymäkohta löytyy. Isoisät, sillä myös Tuomiojan äidinisä joutui Suomenlinnan vankileirille.
Sundmanin isänisästä tuli pasifisti. Isä oli sosiaalidemokraatti ja virkamies.
Folke Sundman seisoo tiiviisti juurillaan.
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
KUVAT SAMULI SIIRALA
FOLKE OLAV JOHANNES SUNDMAN
IKÄ: 65
KOULUTUS: valtiotieteen ylioppilas Helsingin yliopistosta
TYÖ: jäi maaliskuussa eläkkeelle ulkoministeriön erikoistutkijan tehtävästä
PERHE: Vaimo Sirkka Sundman, kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi
HARRASTUKSET: kirjallisuus, penkkiurheilu, sienestys, marjastus ja musiikki
