Kehitysyhteistyö tuottaa tuloksia, vaikka globaalien kriisien ja konfliktien myötä siitä on tullut riskialttiimpaa. Vaikuttamistyön merkitys on lisääntynyt, kun Suomen tukea on keskitetty kansainvälisille toimijoille, kuten YK-järjestöille ja EU:lle.
Maailmanlaajuinen tappava kulkutauti, koulusulkuja, heinäsirkkoja, tulvia, kuivuutta, laajamittainen sota Euroopassa, energiakriisi, vilja- ja lannoitepula.
Lista maapalloa viime aikoina kohdanneista vitsauksista vaikuttaa raamatulliselta. Onnettomuus toisensa jälkeen on vahingoittanut työtä, jota vuosien varrella on tehty köyhyyden nujertamiseksi eri puolilla maailmaa.
”Onhan se aika pysäyttävää, millaisessa maailmantilanteessa nyt olemme”, sanoo Helena Airaksinen, jolla on yli 30 vuoden työkokemus ulkoministeriön eri tehtävistä. Nykyisin hän toimii Afrikan ja Lähi-idän osaston apulaisosastopäällikkönä.
”Olen vuosien varrella uskonut, että maailma muuttuisi paremmaksi ja pääsisimme kriiseistä ja konflikteista eroon. Nyt en voi enää olla varma, että kehitys etenee haluttuun suuntaan.”
– Helena Airaksinen
”Olen vuosien varrella uskonut, että maailma muuttuisi paremmaksi ja pääsisimme kriiseistä ja konflikteista eroon. Nyt en voi enää olla varma, että kehitys etenee haluttuun suuntaan.”
Työ on siirtynyt hauraisiin valtioihin
Viimeaikaisten ongelmien vyöryminen kehitysyhteistyöhön ei ole kuitenkaan ennenkuulumatonta.
”Ei se toimintaympäristö ennenkään ole helppo ollut”, Helena Airaksinen sanoo.
Jo ennen koronaviruspandemiaa ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamia maailmanlaajuisia ongelmia kehitysyhteistyö oli alkanut keskittyä niin sanottuihin hauraisiin valtioihin, joissa asuu suuri enemmistö maailman köyhistä ihmisistä.
Suomi ajoi kehitysyhteistyönsä 2010-luvulla alas Latinalaisessa Amerikassa, Länsi-Balkanilla ja Etelä-Afrikassa. Nyt lähes kaikki sen kumppanimaat ovat hauraita valtioita, kuten Etiopia, Somalia, Mosambik, Syyria, Irak ja Palestiinalaisalue sekä avun kohdemaat Myanmar ja Afganistan.
Hauraiden valtioiden hankalissa olosuhteissa työtä on ollut järkevää tehdä yhdessä muiden avunantajien kanssa. Näin kaikki panokset vaikuttavat samaan suuntaan ja yhden yksittäisen toimijan riskit pienenevät. Samalla helpotetaan vastaanottavan maan hallinnollista taakkaa, kun jokaiselle avunantajataholle ei tarvitse raportoida erikseen.
Suomen perinteinen kahdenvälinen kehitysyhteistyö on vähentynyt. Yhä enemmän tukea on keskitetty kokeneille YK-järjestöille, Euroopan unionille ja kehityspankeille. Tämä on lisännyt tarvetta niin sanotulle politiikkavaikuttamiselle eli suomalaisten virkahenkilöiden ja diplomaattien tekemälle vaikuttamistyölle, jolla pyritään muuttamaan järjestöjen ja pankkien toimintaa Suomen arvojen ja näkemysten mukaisiksi.
Vaikeissa toimintaympäristöissä korostuu myös eri toimintalohkojen yhteistyö. Kehitysyhteistyötä on alettu sovittaa yhteen rauhantyön ja humanitaarisen avun kanssa, josta alan termein puhutaan neksuksena. Esimerkiksi humanitaarisen avun turvin rahoitetuilla pakolaisleireillä on alettu tarjota kouluttautumismahdollisuuksia kotinsa menettäneille.
Sopeuttaminen on tärkeää
Vaikeat toimintaympäristöt vaativat yhä suurempaa joustavuutta.
Tätä muutosta on kuvailtu viime marraskuussa ulkoministeriön eduskunnalle antamassa tulosraportissa, jossa tiivistetään kuluvan vaalikauden eli vuosien 2019–2021 kehitysyhteistyön saavutukset. Raportin tarkasteluvälille osuvat koronapandemian lisäksi muiden muassa sotilasvallankaappaus Myanmarissa, Taleban-liikkeen valtaannousu Afganistanissa ja sisällissodan syttyminen Etiopiassa.
”Raportista huomataan, että vaikeissakin ympäristöissä on mahdollista saavuttaa tuloksia, kun on kykyä sopeuttaa toimintaansa hyvin lyhyelläkin varoitusajalla”, Helena Airaksinen sanoo.
Airaksisen mukaan sopeuttaminen voi olla maantieteellistä, jolloin toimintaa painotetaan niille alueille, joilla työn tekeminen on mahdollista. Tai sitten vaihdetaan keinoja ja yhteiskumppaneita tilanteen mukaan.
Tulosraportissa nostetaan esille muun muassa Etiopia, jossa kehitysyhteistyöhön jouduttiin tekemään pikaisia muutoksia vuonna 2020, kun saman vuoden aikana alkoi sekä koronapandemia että maan hallituksen ja Tigrayn osavaltion välinen sisällissota.
Heikentynyt turvallisuustilanne sai ulkoministeriön vaihtamaan rahoittamiensa hankkeiden toimeenpanoalueita sekä ohjaamaan lisää varoja humanitaariseen apuun ja pakolaisten tarpeisiin.
”Etiopiassa pystyttiin tekemään tulosta myös vaikeuksien keskellä, koska maidemme välillä on ollut pitkäjänteinen vahva yhteistyösuhde. Sellainen sidos kantaa myös kriiseissä.”
– Helena Airaksinen
Pandemiaan puolestaan vastattiin lisäämällä hygieniaan ja muun muassa terveysasemien vesihuoltoon suunnattuja varoja. Samalla yritettiin saada lapsia takaisin kouluun esimerkiksi tarjoamalla kouluruokaa.
Sopeutumistoimilla varmistettiin, että pitkäaikaiset hankkeet pystyivät lopulta toimimaan ja tuottamaan tilanteeseen nähden hyviä tuloksia.
”Etiopiassa pystyttiin tekemään tulosta myös vaikeuksien keskellä, koska maidemme välillä on ollut pitkäjänteinen vahva yhteistyösuhde. Sellainen sidos kantaa myös kriiseissä”, Airaksinen sanoo.
Airaksisen mukaan joustavuutta lisäsi myös se, että suuri osa Suomen tuesta kohdistuu tarpeisiin, joihin pitää vastata kaikkina aikoina, myös kriiseissä.
”Lasten pitää saada opetusta ja ihmisten puhdasta juomavettä oli tilanne mikä hyvänsä.”
Jotkut rauhanajan hankkeet saattavat myös nostaa arvoaan juuri konfliktien aikana. Esimerkiksi Suomen tuella perustettu digitaalinen maanhallintarekisteri pitää pienviljelijöiden tiedot varmassa tallessa, vaikka paperiset asiakirjat tuhoutuisivat aseellisessa selkkauksessa. Tämä voi nopeuttaa konfliktista toipumista ja estää tulevia maanhallintaan liittyviä konflikteja.
Afganistan herätti pohtimaan tulosten kestävyyttä
Joskus pelkkä joustavuus ja sopeutuminen eivät kuitenkaan riitä. Tämä nähtiin elokuussa 2021 Afganistanissa, kun Yhdysvallat veti sotilaansa maasta pois. Sen seurauksena islamistinen Taleban-liike palasi valtaan ja länsimaat jäädyttivät suuren osan avustaan.
Ennen Talebanin valtaannousua Afganistan oli ollut Suomen suurin kumppanimaa kehitysavun määrässä mitattuna. Suomi ehti tukea muiden muassa perhesuunnittelua, tyttöjen koulunkäyntiä sekä maaseudun terveysasemien, koulujen ja teiden rakentamista. Nyt apua on vähennetty, ja sitä kanavoidaan ainoastaan YK:n ja järjestöjen kautta.
Afganistanin äkillinen myllerrys herätti avunantajayhteisön pohtimaan kehitysyhteistyöhön sisältyviä riskejä aiempaa perusteellisemmin.
Afganistanin äkillinen myllerrys herätti avunantajayhteisön pohtimaan kehitysyhteistyöhön sisältyviä riskejä aiempaa perusteellisemmin.
Helena Airaksisen mukaan Suomen maaohjelmissa oli jo ennen Afganistanin kriisiä alettu kehittää riskienhallintaa ja ennakointia, ja nyt niistä on tullut keskeinen osa kehitysyhteistyön strategista johtamista. Suomen ulkoministeriö julkaisi virallisen kehitysyhteistyön riskienhallintalinjauksensa vuonna 2021.
Riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa tulosten syntyminen myös vaikeissa olosuhteissa. Riskejä voidaan hallita esimerkiksi hyvällä suunnittelulla ja huolellisella yhteistyökumppaneiden valinnalla. Oma merkityksensä on myös aktiivisella seurannalla, tarkastuksilla ja vaikuttamistyöllä.
Käytännössä suurimpien riskien – kuten aseellisten konfliktien ja luonnonkatastrofien – välttäminen voi kuitenkin olla vaikeaa.
”Konfliktien ennakoiminen voi olla haastavaa, vaikka huomattaisiin, että jännitteitä alkaa kehittyä. Esimerkiksi Etiopiassa aseellisen konfliktin merkit olivat pitkään näkyvillä, mutta kukaan ei uskonut, että tilanne kehittyisi niin pitkälle”, Airaksinen sanoo.
”Myös luonnonkatastrofien tarkka ennustaminen on hankalaa, vaikka esimerkiksi Afrikan sarven alueella tiedetään, että ilmastonmuutoksen myötä tulvat ja kuivuudet tulevat aiempaa useammin ja kovemmin.”
Airaksisen mukaan riskit ovat kuitenkin olennainen osa nykyistä kehitysyhteistyötä. Työtä tehdään konfliktien, heikon hallinnon ja luonnonkatastrofien keskellä, koska siellä työlle on suurin tarve.
”Tämä on myös arvovalinta.”
Taka-askelia globaalisti
Tulosraportin mukaan koronapandemia, aseelliset konfliktit ja muut ulkoiset tekijät heikensivät Suomen tekemien kahdenvälisten hankkeiden tuloksia jonkin verran vuosien 2019–2021 aikana.
Kehitystulokset ovat heikenneet myös globaalisti. Maailmanpankin mukaan koronapandemia, inflaatio ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat pudottaneet 75–95 miljoonaa ihmistä lisää kansainvälisen köyhyysrajan alapuolelle. Miljoonat pandemian takia koulusta pudonneet lapset ovat vaarassa jäädä pysyvästi pois koulusta.
Tulosraportissa muistutetaan, että Suomen julkinen rahoitus ei yksin riitä kääntämään maailman kehityskulkua. Suomen on tehtävä yhteistyötä muiden maiden, EU:n, YK-järjestöjen, kehityspankkien, kansalaisjärjestöjen ja yksityisen sektorin kanssa.
Helena Airaksisen mukaan tällainen yhteistyö on tehokkaimmillaan silloin, kun sitä tehdään pitkäjänteisesti ja sen avulla muutetaan rakenteita, kuten esimerkiksi opetusalan toimintatapoja. Pitkäjänteisyys on ollut myös yksi Suomen kehitysyhteistyön kantavista periaatteista.
Airaksinen toivoo, että tästä ohjenuorasta pidettäisiin kiinni myös nyt, kun globaali kehitys ottaa taka-askelia ja kriisit seuraavat toisiaan.
”Poikkeuksellisina aikoina meidän ei kannata poukkoilla”, hän sanoo.
Lue lisää: Vesikiistat yleistyvät maailmalla
