Suomi on lisännyt sijoitusmuotoista tukea kehitysmaiden yksityissektorille. Kehitysrahoituslaitoksilta vaaditaan nyt entistä enemmän avoimuutta ja tuloksia.
Vuodesta 2015 lähtien Suomessa on keskusteltu vilkkaasti kehitysmaiden yksityisen sektorin tukemisesta. Tuolloin hallitus leikkasi kehitysyhteistyön lahja-apua mutta lisäsi kehitysmaiden laina- ja sijoitusmuotoista tukea.
Viime vuonna näihin niin sanottuihin finanssisijoituksiin käytettiin 140 miljoonaa euroa. Valtaosa summasta eli 130 miljoonaa euroa myönnettiin pitkäaikaisena lainana kehitysrahoitusyhtiö Finnfundille.
Myös muut avunantajamaat, kuten Ruotsi, Norja, Saksa ja Britannia, ovat lisänneet rahoitustaan omille kehitysrahoituslaitoksilleen.
”Yksityistä rahaa tarvitaan, jotta YK:n kestävän kehityksen ohjelman, Agenda 2030:n tavoitteet saavutetaan.”
Yksityistä rahaa tarvitaan, jotta YK:n kestävän kehityksen ohjelman, Agenda 2030:n tavoitteet saavutetaan, kertoo kehitysrahoituslaitosten yksikön päällikkö Max von Bonsdorff ulkoministeriöstä.
Ohjelman tavoite on vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta sekä torjua ilmastonmuutosta.
”Tavoitteiden saavuttaminen vaatii valtavia rahasummia. Julkisen sektorin lisäksi tarvitaan yksityisiä sijoituksia. Kehitysmaiden omaa yrityskenttää tulee myös vahvistaa”, von Bonsdorff sanoo.
YKSITYISTÄ RAHAA KEHITYSHANKKEISIIN
Vuonna 2015 kansainvälistä kehitysapua annettiin hieman yli 120 miljardia euroa. Samaan aikaan ulkomaiset yritykset sijoittivat kehitysmaihin 700 miljardia euroa.
Eniten yksityisiä sijoituksia tuli Yhdysvalloista, Japanista ja Kiinasta.
Yksityiset sijoitukset tuottavat kuitenkin harvoin työpaikkoja ja verotuloja kehitysmaihin. Esimerkiksi kaivoksissa ja tehomaataloudessa koneet korvaavat usein ihmistyövoiman. Kansainväliset suuryritykset myös sopivat kehitysmaiden kanssa merkittävistä verohelpotuksista.
Yksityiset sijoitukset hyödyttävätkin varsin vähän kaikkein köyhimpiä valtioita ja ihmisiä.
Nyt valtiot houkuttelevat yksityistä rahaa kohteisiin, jotka olisivat taloudellisesti kannattavia sijoituksia mutta loisivat kehitysmaihin työpaikkoja. Kehitysrahoituslaitosten hankkeissa riskejä jakavat myös julkiset rahoittajat.
”Julkisen ja yksityisen rahan yhdistäminen mahdollistaa sen, että hankkeet työllistävät ja toimivat vastuullisesti ympäristöä ja paikallisia yhteisöjä kohtaan”, Max von Bonsdorff toteaa.
Yksityisen rahan houkutteleminen ei ole helppoa. Sijoittajat etsivät pääomalleen mahdollisimman hyvää tuottoa. He myös karttavat maita, joissa saattavat menettää rahansa esimerkiksi aseellisen konfliktin takia.
PÄÄOMA KIERTOON
Kehitysrahoituslaitokset rahoittavat myös kannattavia hankkeita, joista palautunut pääoma sijoitetaan uusiin kohteisiin, muistuttaa Finnfundin hallituksen puheenjohtaja Ritva Laukkanen.
”Näin rahalla saadaan aikaan enemmän kuin antamalla se lahja-apuna vain yhteen hankkeeseen.”
Vuonna 2015 Finnfundin sijoitukset olivat 329 miljoonaa euroa 160 hankkeessa. Runsaan viiden miljoonan euron voitollisen tuloksen se sijoitti uusiin kohteisiin.
Maailman suurin yksityisen sektorin kehitysrahoittaja on Kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC, joka kuuluu Maailmanpankkiryhmään. Se kokoaa pääomansa jäsenmaiden lisäksi yksityisiltä rahamarkkinoilta. Viime vuonna sen sijoitukset olivat yli 17 miljardia euroa.
Viime vuosina IFC on rahoittanut erityisesti kehitysmaiden finanssisektoria, kuten vakuutusyhtiöitä, paikallispankkeja ja mobiilimaksupalveluita.
”Kehitysrahoituslaitosten tuki tulee suunnata nykyistä enemmän kehitysmaiden pienille ja keskisuurille yrityksille, jotta ne voivat kasvaa ja työllistää lisää ihmisiä”, Laukkanen sanoo.
Hän työskenteli parikymmentä vuotta IFC:n johtotehtävissä.
Laukkanen muistuttaa, että 90 prosenttia kehitysmaiden työpaikoista syntyy nimenomaan yksityiselle sektorille.
LAHJA-APUAKIN TARVITAAN
Yksityisen sektorin tuki ei korvaa vaan täydentää perinteistä kehitysyhteistyötä, Max von Bonsdorff muistuttaa.
”Lahja-apua tarvitaan köyhyyden vähentämiseen ja esimerkiksi kehitysmaiden sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden kehittämiseen.”
Esimerkkinä von Bonsdorff mainitsee ehdolliset tulonsiirto-ohjelmat. Ne tarjoavat köyhille perheille rahaa, jos lapset käyvät koulua ja heidät rokotetaan.
”Tällaista toimintaa ei kustanneta yksityisellä rahalla, koska sijoittaja ei saa siitä itselleen tuottoa.”
Yhteiskunnan peruspalveluiden ympärille on ylipäätään hankala rakentaa kannattavaa liiketoimintaa, huomauttaa tutkija Johanna Järvelä.
Järvelä tutkii yritysten roolia kehityksen edistäjänä Helsingin yliopiston ja Svenska Handelshögskolanin yritysvastuun tutkimuskeskuksessa.
”Yritysten on vaikea vastata köyhyyden vähentämisen, koulutuksen tai ihmisoikeuksien edistämisen kaltaisiin haasteisiin.”
”Yritysten on vaikea vastata köyhyyden vähentämisen, koulutuksen tai ihmisoikeuksien edistämisen kaltaisiin haasteisiin. Siksi kehitysyhteistyön ja liiketoiminnan tavoitteet sopivat usein huonosti yhteen”, Järvelä sanoo.
Toistaiseksi kehitysmaissa julkinen sektori on vastannut peruskoulutuksesta ja -terveydenhuollosta. Yksityiset sijoittajat ja yritykset eivät ole niitä rahoittaneet.
Tulevina vuosina tilanne voi muuttua.
Esimerkiksi kansainvälinen Bridge International Academies on perustanut yksityisiä päiväkoteja ja alakouluja suurkaupunkien slummeihin Nigeriassa, Keniassa ja Ugandassa.
Yritykseen ovat sijoittaneet IFC:n lisäksi yhdysvaltalaiset miljardöörit Mark Zuckerberg ja Bill Gates. Tavoite on tehdä kannattavaa liiketoimintaa oppilailta perittävällä vajaan viiden euron kuukausimaksulla.
Bridge International Academies on saanut paljon myönteistä julkisuutta. Silti esimerkiksi Afrikassa opettajien ammattijärjestöt vastustavat julkisten palveluiden muuttamista yritystoiminnaksi.
YRITYKSILLE LISÄÄ TULOSVASTUUTA
Julkista rahoitusta saavilta hankkeilta vaaditaan vastaisuudessa entistäkin tarkempia selvityksiä kehitystuloksista, kuten ihmisarvoisista työpaikoista ja tulotason noususta paikallisyhteisöissä.
”Kehitysyhteistyön finanssisijoitusten on tuettava Suomen kehityspolitiikan tavoitteita, kuten köyhyyden poistamista ja kestävän kehityksen edistämistä.”
Kehitysyhteistyön finanssisijoitusten tulee täyttää kehitysyhteistyön kansainväliset kriteerit. Lisäksi niiden on tuettava Suomen kehityspolitiikan tavoitteita, kuten köyhyyden poistamista ja kestävän kehityksen edistämistä, Max von Bonsdorff muistuttaa.
Johanna Järvelän mielestä on tärkeää, että yrityksiltä vaaditaan tarkkaa taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten arviointia kaikissa julkista rahoitusta saavissa hankkeissa.
”Vaatimusten tulee olla samat kuin tukea saavilla kansalaisjärjestöillä. Pienissäkin hankkeissa järjestöjen on arvioitava myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia jo valmisteluvaiheessa. Järjestöjen on myös kerrottava, miten ne aikovat mitata oletettuja kehitysvaikutuksia.”
Järvelä uskoo, että yritykset hyötyisivät tarkasta ja avoimesta hankkeiden valmistelusta ja raportoinnista.
”Ne auttaisivat ehkäisemään ennalta ongelmia, kuten ristiriitoja paikallisyhteisöjen kanssa.”
Myös pohjoismaisten kansalaisjärjestöjen selvitys vuodelta 2016 perää kehitysrahoituslaitoksilta avoimuutta rahoittamiensa hankkeiden kehitysvaikutuksista. Etenkin ihmisoikeuksien toteutumista tulisi arvioida nykyistä järjestelmällisemmin.
Monet suomalaisjärjestöt ovat vaatineet samaa Finnfundilta.
Ritva Laukkasen mukaan Finnfund kehittää jatkuvasti rahoittamiensa hankkeiden kehitysvaikutusten seurantaa.
”Tuloksista pyritään kertomaan mahdollisimman avoimesti. On kuitenkin muistettava, että Finnfundin on toimittava voimassa olevien säädösten mukaisesti. Kaikkea ei voi julkistaa asiakkaiden liikesalaisuuksia vaarantamatta.”
TEKSTI MATTI REMES KUVAT FINNFUND
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
