Diasporasta oman maan rakentajaksi
Somaliaan palataan niin sairaanhoitajina kuin sotilainakin.
Yli kahdenkymmenen vuoden sota ja sekasorto ovat pakottaneet miljoonat somalialaiset jättämään kotimaansa. Ulkosomalialaisten diaspora onkin yksi maailman suurimmista. Myös etiopialaiset ja eritrealaiset ovat hajaantuneet Afrikan sarvesta maailmalle poliittisen vainon ja väkivallan vuoksi.Miten nämä diasporat vaikuttavat lähtömaiden nykyiseen kehitykseen? Rakentavatko ne rauhaa vai lietsovatko levottomuuksia?
Kysymystä pohditaan kirjassa Diasporas, Development and Peacemaking in the Horn of Africa, jonka ovat toimittaneet professori Liisa Laakso ja ulkoministeriön ylitarkastaja Petri Hautaniemi.
Luottoa tulevaisuuteen
Somalialaisia palaa syntysijoilleen lääkäreinä, sairaanhoitajina ja opettajina. Moni arvioi bisnesmahdollisuuksiaan. Myös ulkomailla syntyneet somalialaiset tukevat vanhempiensa synnyinmaata työpanoksellaan tai rahallaan.
Esimerkiksi Somalimaassa kahden hotellin rakennuttaminen Hargeisan kaupunkiin diasporan rahalla loi uskoa tulevaisuuteen ja arkeen sodan keskellä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Sama vaikutus oli yliopiston käynnistämisellä, kirjoittavat Markus Virgil Hoehne ja Mohamed Hassan Ibrahim.
Myös läntiset avunantajat tukeutuvat mieluusti ulkosomalialaisten perustamiin tai ainakin johtamiin järjestöihin, koska ne puhuvat kansainvälistä kehitysyhteistyön kieltä. Lisäksi niillä on paikallistuntemusta, josta on hyötyä kyläyhteisöissä, jotka Somaliassakin ovat toimintakykyisiä muutoin toimintakyvyttömässä valtiossa.
Liisa Laakso muistuttaa, että somalialaisten on helpointa vastaanottaa apua maanmiehiltään, mikä lisää kehitysyhteistyön niin sanottua omistajuutta. Toisaalta kyse on turvallisuudesta, sillä Somaliassa on yleistä kaapata ulkomaalaisia ihmisiä lunnasrahoja vastaan.
Euroopan unionin komissio on kannustanut Afrikan sarven diasporaa kehittämään omia lähtömaitaan. Verkostoja onkin syntynyt, samoin tuloksia.
Omat ensin
Diasporan omassa kehitysyhteistyössä on myös ongelmansa.
Markus Virgil Hoehne ja Mohamed Hassan Ibrahim viittaavat somalinkieliseen sanontaan dis deegaankaaga, joka kehottaa rakentamaan omaa yhteisöä. Jos klaanit keskittyvät kehittämään vain omaa aluettaan, yhteiskunta ei kokonaisuutena kehity.
Diasporajärjestöjä on myös useita, eivätkä ne välttämättä edusta enemmistön näkemystä tai tue läntisten avunantajien tavoitteita, kuten tasa-arvoa, demokratiaa ja yhteiskunnan vakautta.
Osa diasporasta ei edes pyri rauhaan vaan rahoittaa taistelevia sissijärjestöjä. Osa lähtee taistelemaan ryhmänsä puolesta. Esimerkiksi islamistinen al-Shabaab on värvännyt taistelijoita ulkosomalialaisista.
Liisa Laakso ja Petri Hautaniemi muistuttavatkin, että Afrikan sarvessa uskonnolla on erityinen rajat ylittävä merkitys niin vakauden kuin konfliktien luojana.
Euroopan unionin komissio on kannustanut Afrikan sarven diasporaa kehittämään omia lähtömaitaan. Verkostoja onkin syntynyt, samoin tuloksia.
