Haluatko viettää rentouttavan Afrikan-loman ja tutustua merikilpikonniin? Vai oppia, miten kehitysyhteistyöhanketta vedetään Latinalaisessa Amerikassa? Tärkeintä on tietää, mitä etsii ja mihin on valmis.
Vapaaehtoistyötä tarjoavat niin kotimaiset kuin ulkomaiset järjestöt. Jotkut niistä edellyttävät ympärivuorokautista työntekoa, toiset muutaman tunnin puuhastelua. Myös osallistujien motivaatio vaihtelee: jotkut haluavat oppia kehitysyhteistyöstä, toiset tutustua uusiin ihmisiin ja huvitella.
Nyrkkisääntö on, että lyhyet vapaaehtoisjaksot ovat omakustanteisia. Ne voivat maksaa jopa turistimatkan verran, vaikka majoitus olisi teltassa tai perushökkelissä. Kehitys-Utveckling esittelee kolme väylää vapaaehtoistyöhön kehitysmaissa. Muita suomalaisia järjestäjiä ovat esimerkiksi Kansainvälinen vapaaehtoistyö KTV ja Maailmanvaihto ICEY.
Kokemusta alalta
Ohjelma: Etvo on Kepan vapaaehtoisohjelma Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Vaatimukset: Vähintään 22-vuotias, itsenäinen ja sopeutuva. Yläikärajaa ei ole. Riittävä kielitaito ja hyvä motivaatio työhön kehitysmaassa. Hakijat kutsutaan haastatteluun, jonka jälkeen lähtijät valitaan. Heidän on osallistuttava Kepan järjestämään valmentavaan koulutukseen.
Kokemuksia: Hanne Hämäläinen lähti maaliskuussa 2012 kuudeksi kuukaudeksi Matagalpaan Keski-Nicaraguaan. Hän oli valmistunut valtiotieteiden maisteriksi ja halusi ”ammatillisesti järkevään” Etvoon, koska halusi työllistyä kehitysyhteistyöalalle ja tarvitsi kenttäkokemusta. ”Halusin työskennellä espanjaksi ja hanketyössä”, 29-vuotias Hämäläinen kertoo.
Hänen päätyönään oli Ympäristöämme suojelevat nuoret -ympäristökasvatushanke, joka on Oulu–Matagalpa-ystävyysseuran ja Movimiento Comunal Nicaragüense -liikkeen projekti. Lisäksi hän avusti lapsityöläisten toimintakeskuksessa Las Hormiguitasissa ja toimi opettajana keskuksen liikkuvassa koulussa. Työpäivät olivat kahdeksantuntisia.
”Ympäristökasvatushankkeessa työskenteli lisäkseni vain johtaja, jolla ei ollut aikaa pyörittää hanketta täyspäiväisesti”, Hämäläinen kertoo. ”Vein esimerkiksi materiaalia kouluihin, tuomaroin piirustuskilpailuja, seurasin koulujen taimitarhojen hoitoa ja kirjoitin muistioita. Joka toinen viikko työskentelin yhden päivän liikkuvassa koulussa, jolloin opetin lapsityöläisiä kaatopaikalla.”
Hämäläinen halusi työskennellä ruohonjuuritasolla. Hän pääsi kouluihin ja slummeihin, joissa hän sai seurata nicaragualaisten arkea. Hän iloitsi siitä, että sopeutui helposti nicaragualaiseen työelämään, jossa asiat hoidetaan kasvotusten, ei sähköpostilla. Työllistyminen Suomessa oli Etvon jälkeen helpompaa, hän arvelee. ”Palasin lokakuun lopussa. Joulukuussa olin työhaastattelussa Demossa, joka on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö demokratian edistämiseksi.”
Nykyisin Hämäläinen vastaa Demon Sambian ja Tansanian kehityshankkeista. ”Suosittelen Etvoa, jos on valmis tekemään työtä, ei vain matkailemaan.”
Kustannukset: Vapaaehtoinen maksaa itse kustannuksensa. Hämäläinen arvioi, että puoli vuotta Nicaraguassa maksoi hänelle karkeasti 3 000 euroa. Siihen sisältyivät rokotukset (keltakuume), Kepan valmentava koulutus, majoitus (josta poikaystävä maksoi puolet), lennot ja ruoka.
Enemmän kuin turisti
Ohjelma: Merikilpikonnien suojeluprojekti Sansibarin saarella Tansaniassa. Järjestäjänä on Suomen Ekomatkaajat, jota pyörittää yrittäjä Marjut Valtanen. Ekomatkaajat välittää vapaaehtoisia testaamiinsa projekteihin, joissa suojellaan luontoa ja eläimiä.
Vaatimukset: Yleensä vähintään 18-vuotias, ja yläikärajakin saattaa olla. Innostunut suojelutyöstä, aiempaa kokemusta tehtävästä ei tarvita. Osa projekteista on ammattitaitoisille tai nuorille.
Kokemuksia: Aija Jakonen, joka työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Myllypuron yläasteella Helsingissä, lähti merikilpikonnien suojeluprojektiin Sansibarille joulukuussa 2013. Hän kaipasi vaihtelua ja halusi joululomallaan kahdeksi viikoksi aurinkoon. Ekomatkaajat hän löysi sattumalta internetistä. ”Merikilpikonnaprojekti kuulosti eksoottiselta”, 36-vuotias Jakonen kertoo.
Hän työskenteli Nungwin kylässä projektissa, jonka asukkaat olivat perustaneet uhanalaisten kilpikonnien suojelemiseksi. Kalastajat tuovat keskukseen kilpikonnia, jotka ovat jääneet heidän verkkoihinsa. Niitä esitellään myös turisteille. Vuosittain osa kilpikonnista vapautetaan mereen.
Jakosen työtehtäviin kuului keskuksen ja altaiden siivousta, merilevän keräämistä rannalta kilpikonnien ravinnoksi, kilpikonnien pesemistä ja turistien opastamista. ”Vaikeinta oli oppia kilpikonnista nopeasti, jotta pystyi kertomaan niistä turisteille.”
Työtä oli vähän, vain kolmesta neljän tuntia päivässä. Jakonen ehti uida, kierrellä läheisissä kylissä ja vierailla paikallisella mausteviljelmällä. ”Ihana loma! Tutustuin uusiin ihmisiin ja afrikkalaiseen elämänmenoon. Tuntuu, että sain itse enemmän kuin pystyin antamaan.”
Jakonen on aiemmin ollut Kansainvälisen vapaaehtoistyön työleireillä Ruotsissa, Tanskassa, Kroatiassa, Vietnamissa ja Suomessa. Hän on siistinyt pihoja ja rantoja, ohjannut lasten päiväleiriä, järjestänyt katulapsille iltapäivätoimintaa ja hoitanut biodynaamisia viljelmiä.
”Vapaaehtoistyö sopii minulle”, hän toteaa. ”Pidän matkustelusta, teen mielelläni työtä, voin lähteä matkaan yksin ja pärjään monenlaisissa porukoissa. Olen utelias, ja haluan nähdä enemmän kuin tavallisena turistina.”
Kustannukset: Vapaaehtoinen maksaa itse kustannuksensa. Jakonen arvioi käyttäneensä reilut 2 000 euroa. Hintaan sisältyivät lennot (järjestettävä itse), bungalow-majoitus ja kolme ateriaa päivässä kilpikonnakeskuksessa, matkavakuutus, rokotukset (keltakuume) ja malarialääkitys.
Osaamista jakoon
Ohjelma: World teacher -ohjelma Keniassa. Järjestäjänä on Opettajat ilman rajoja -verkosto, jota koordinoi Kirkon Ulkomaanapu. Verkosto toimii yhteistyössä hollantilaisen Edukans-järjestön kanssa, joka on jo vuosia toteuttanut World teacher -ohjelmaa.
Vaatimukset: Kasvatus- ja/tai opetusalan ammattilainen, jolla on riittävä kielitaito ja motivaatiota työskentelyyn kehitysmaassa. Itsenäinen, sopeutuva, yhteistyökykyinen. Yläikärajaa ei ole. Valinta tehdään hakulomakkeen ja haastattelujen perusteella.
Kokemuksia: Opettajat ilman rajoja -verkoston yhteyspäällikkö, opettaja Minna Törrönen lähti huhtikuun lopulla kahdeksi viikoksi Kajiadon alueelle Keniaan. Verkoston ensimmäiseen World teacher -ohjelmaan osallistui hänen lisäkseen yhdeksän suomalaista opettajaa, jotka pyrkivät kehittämään paikallista koulutusta hollantilaisten ja kenialaisten opettajien kanssa.
”Opettajat osallistuivat työpajoihin ja seurasivat sen jälkeen paikallisten koulujen oppitunteja. Yritämme tukea kenialaisia opettajia heidän työssään”, 48-vuotias Törrönen kertoo.
Pedagogiset taidot joutuvat koetukselle, sillä luokassa saattaa olla jopa 120 oppilasta. ”Pohdimme esimerkiksi, miten oppitunteja voisi suunnitella ja toteuttaa.”
Ensimmäisellä viikolla kokoontuivat vain opettajat, joita on yhteensä 90, ja he pohtivat työpajoissaan esimerkiksi oppimista, koulun johtamista ja yhteistyötä vanhempien kanssa. Toisella viikolla opettajat havainnoivat paikallisten koulujen oppitunteja ja työskentelivät pareittain kenialaisten opettajien kanssa.
Törrönen toteaa, ettei kolmen kulttuurin välinen vuorovaikutus ollut helppoa. ”World teacher -ohjelmassa on paljon hyvää, mutta tarvitsemme ehkä enemmän käsitteiden, kuten lapsi- ja opettajakeskeisyyden, määrittelyä, jotta yhteinen ymmärrys löytyisi. Keskustelimme paljon, jotta väärinymmärryksiä olisi mahdollisimman vähän. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on paljon annettavaa koulutuksen kehittämisessä.”
Syksyllä verkoston neljä ensimmäistä pidempiaikaista vapaaehtoista aloittavat työnsä Etelä- Sudanissa, Sierra Leonessa ja Kambodžassa. Lähtijöitä etsitään myös Jordaniaan ja Liberiaan.
Kustannukset: Lyhyet vapaaehtoisjaksot ovat omakustanteisia. Kenian-matka maksoi vajaat 2 000 euroa, johon sisältyivät lennot, majoitus, ateriat, koulutus, rokotukset ja vakuutus. Verkosto kattaa lähtijän kulut ensi syksynä alkavilla pitkillä, 3–12 kuukauden vapaaehtoisjaksoilla.
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
KUVAT LIISA TAKALA, SULEIMAN NAHODA HAJ
