Janne-Matti Peltola oppi, ettei suorasukaisuudella pärjää monikulttuurisessa ympäristössä.
”Työskentelin kriisinhallintatiimin johtajana maavoimien esikunnassa Mikkelissä, ja tehtäväni oli järjestellä sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita. Tunsin kaikki operaatiot. Olin ollut Naton KFOR-operaatiossa Kosovossa ja halusin taas kentälle, YK:n rauhanturvaoperaatioon ja Afrikkaan.
Paras vaihtoehto oli MINUSMA Malissa. Siellä oppisin myös ranskaa.
Tiesin Malin poliittisen tilanteen. Ääri-islamistiset terroristit tekivät kiihtyvästi iskujaan, ja operaatio oli YK:n vaarallisin. Hain tiedusteluosastolle pääkaupunkiin Bamakoon. Vastaisin YK:n pilottiprojektista, tietoturvallisesta tietojärjestelmästä.
Halusin ehdottomasti oppia, miten tulla toimeen ihmisten kanssa eri kulttuureista. Pohjaksi luin Erin Meyerin kirjan The Culture Map. Perillä huomasin, että yli puolet työkavereistani oli Afrikasta. Loput olivat Aasiasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista.
Operaatiossa kaikilla oli sama päämäärä, Malin rauha. Jokaisella oli siihen oma tiensä.
Päätin keskittyä asioihin, joihin voin oikeasti vaikuttaa. Siksi minun piti kiinnittää huomiota siihen, miten itse käyttäydyin. Olen tosi suorasukainen, eikä sillä lähestymiskulmalla mennä ristiriitaisiin tilanteisiin. Ei voi myöskään tuskailla, mikseivät muut ymmärrä minua, vaan minun piti keskittyä siihen, miten itse suhtauduin muihin ihmisiin.
Aloin ajatella, mitä toinen haluaa ja miksi. Kyselin paljon. En ollut suoraan eri mieltä.
Se ei ollut helppoa. Usein kului pari sekuntia, kunnes tajusin, että väärin meni. Silloin oli entistä vaikeampi saada asioitaan läpi. Jos tilanne meni lukkoon, kannatti ottaa jäähy. Tärkeintä oli, että jokaiselle jäi hyvä mieli, jotta keskustelua voitaisiin myöhemmin jatkaa.
Vuoden kuluessa ymmärsin, miten monikansallisessa ympäristössä tulisi toimia. En väitä, että onnistuin lähestulkoon aina, mutta ainakin kehityin paljon.”
Teksti: Päivi Ängeslevä
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
