Vuosina 1979–2004 suomalaiset kansalaisjärjestöt olivat aloitteellisia globaalissa etelässä ja toteuttivat monia merkityksellisiä hankkeita paikallisten kansalaisliikkeiden kanssa, kertoo Risto Isomäki uudessa tietokirjassaan.
Risto Isomäki. MAAILMANPARANTAJAN MUISTELMAT. INTO, 2023.
Kirjailija ja konkariaktivisti Risto Isomäki aikuistui kylmän sodan aikana 1980-luvulla, jolloin nuoret eivät vielä murehtineet ilmastonmuutosta ja sen seurauksia vaan ydinsodan uhkaa ja niin sanottua väestöräjähdystä. Asevarustelulle Isomäki ei kokenut voivansa tehdä paljoakaan, joten hän keskittyi väestökysymyksiin. Tavoite oli lisätä ehkäisyvälineiden tarjontaa sekä alentaa imeväis- ja lapsikuolleisuutta globaalissa etelässä: vanhemmat hankkisivat vähemmän lapsia, jos he voisivat luottaa jälkeläistensä eloonjäämiseen.
”Päätin, että asettaisin etusijalle ongelmat ja asiat, joiden takia kuoli joka vuosi vähintään miljoona ihmistä ennenaikaisesti”, Isomäki kertoo kirjassaan Maailmanparantajan muistelmat.
Tämä mittatikku ohjasi hänet mukaan 1980-luvun alussa muun muassa Prosenttiliikkeeseen, kansainväliseen Nestlé-boikottiin, Terveyttä enemmistölle -kampanjaan ja tupakan mainontaa rajoittavaan työhön.
Järjestöjen vaikuttamistyö on tärkeää, mutta yhtä olennaista on laajentaa kannatuspohjaansa eli tavoittaa alati uusia ihmisiä – myös niitä, jotka ajattelevat toisin.
Toisin kuin kirjan otsikko voisi antaa ymmärtää, kyse ei ole Isomäen elämäkerrasta vaan ”globaalisti suuntautuneen suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ensimmäisestä kultakaudesta” vuosina 1979–2004. Se käynnistyi juuri Prosenttiliikkeestä, joka kokosi suomalaisia vaatimaan kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ajanjakso päättyi Intian Mumbaissa järjestettyyn Maailman yhteiskuntafoorumiin (World Social Forum).
Noina vuosina suomalaiset kansalaisjärjestöt olivat aloitteellisia globaalissa etelässä ja toteuttivat monia merkityksellisiä hankkeita paikallisten kansalaisliikkeiden kanssa. Vastaavasti yhteistyö Suomen valtion kanssa toimi jouhevasti: järjestöjen omat ehdotukset saivat rahoitusta, ”kunhan ne olivat riittävän hyviä”, Isomäki kirjoittaa.
Toisin on nyt, kun kansalaisjärjestöt saavat tukea lähinnä hankkeisiin, jotka täyttävät Euroopan unionin sanelemat ehdot. Isomäen mukaan EU muun muassa vaatii hankkeilta tarkkaa ennakkosuunnitelmaa tavoitteista ja tuloksista.
”Maailma ei kuitenkaan toimi näin. Maailma toimii kaaosperiaatteella.”
Isomäki on muutoinkin huolissaan kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudesta. Järjestöjen vaikuttamistyö on tärkeää, mutta yhtä olennaista on laajentaa kannatuspohjaansa eli tavoittaa alati uusia ihmisiä – myös niitä, jotka ajattelevat toisin.
”Käytämme kaiken aikamme ja energiamme saarnaamiseen valmiiksi käännytetyille, vaikka hyvin tiedämme, ettei siitä ole mitään varsinaista hyötyä.”
Isomäki kehottaakin kansalaisjärjestöjä ja -liikkeitä palaamaan juurilleen eli hakeutumaan ”sinne, missä kaikki jännittävä ja uutta luova aina tapahtuu”.
Lue lisää: Afrikka tarvitsee tehokkaampaa ilmastotyötä
