Afrikka
Yhä useampi lapsi asuu konfliktialueella
Jo kuudesosa maailman lapsista elää konfliktialueella, arvioi Pelastakaa Lapset -järjestö. Lasten riski joutua värvätyksi mukaan sotatoimiin on kasvanut kolminkertaiseksi 30 vuoden aikana.
Kursseja tekoälystä ja ohjelmoinnista ‒ Erkki Sutinen ei halua Afrikan nuorten jäävän digikehityksesssä jälkeen
Professorin mielestä Afrikan nuoria ei saa jättää heitteille digitaalisuudessa. Hän johtaa Suomen ensimmäistä etäkampusta Namibiassa.
Äärimmäinen köyhyys ja konfliktit keskittyvät hauraisiin valtioihin ‒ ja se haastaa kehitysyhteistyön
Yhä suurempi osa maailman köyhistä ihmisistä asuu kriisiherkissä maissa. Tämä haastaa kansainväliset avunantajat, joilta vaaditaan nyt hyvän monialajohtajuuden lisäksi joustavuutta ja käytännönläheistä otetta.
Afrikka tuottaa enemmän palveluita kuin tavaroita
Tavara, kaivos ja energiateollisuus sekä rakentaminen tuottivat vuonna
2017 yli puolet bruttokansantuotteesta neljässä Afrikan valtiossa eli Libyassa, Angolassa, Kongon tasavallassa ja Päiväntasaajan Guineassa. Sudanissa, Somaliassa ja Sierra Leonessa niiden tuotto jäi alle kymmeneen prosenttiin.
Singelimusiikki kertoo slummien arjen ongelmista ja rakkaudesta Tansaniassa
Tansaniassa Dar es Salaamin kaduilla kuunnellaan nopeatempoista singeliä, joka tanssittaa ja tarinoi ihmisten arjen iloista ja suruista.
Kun tulva iski Keniassa, Noora Mäkelä lähti selvittämään, onnistuiko hätäapu
Tietoja ja todisteita hankittiin paikallisten yhteisöjen ja yhteistyökumppanien haastatteluilla ja kyselytutkimuksilla.
Köyhyys on entistä afrikkalaisempi ilmiö eikä työpaikkoja synny tarpeeksi, sanoo Brahima Coulibaly
Afrikan taloudet kasvavat, mutta kasvu ei synnytä riittävää määrää tuottavia työpaikkoja, sanoo yhdysvaltalaisen Brookings-ajatushautomon apulaisjohtaja Brahima Coulibaly.
Korona uhkaa tyttöjen koulutusta Afrikassa
Koulutus on rauhan, vakauden, taloudellisen menestyksen ja sosiaalisen edistyksen perusta. Siksi nykyisessä kriisien maailmassa etenkin tyttöjen koulutukseen on sijoitettava kiireesti lisää rahaa, kirjoittaa Yasminen Sherif.
Afrikan on itse ryhdyttävä hillitsemään pääomapakoa mantereelta veroparatiiseihin
Laittomat rahavirrat ryöstävät hallituksilta varoja, joita tarvitaan kansalaisten julkisiin palveluihin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon, kirjoittavat Carlos Lopes ja Ricardo Soares de Oliveira.