Millä mielellä Sambiaan?

Linda Jönsson lähtee YK:n apulaisasiantuntijaksi Suomen pitkäaikaiseen kumppanimaahan.

”Olen 29-vuotias, ja halunnut aina edistää koulutusta ja lasten oikeuksia. Sambiassa avustan YK:n lastenrahaston Unicefin opetushankkeissa, ja valvon niiden toteuttamista ja kehittämistä. Vierailen kouluissa ja arvioin, miten ne käyttävät varansa. Raportoin Unicefille ja muille järjestöille.

Unicefilla on vaikutusvaltaa, ja se on pystynyt kohentamaan lasten asemaa monissa maissa.

Sambiassa Unicef edistää lasten terveyttä ja ravitsemusta, puhtaan juomaveden saatavuutta ja sanitaatiota, peruskoulutusta, lastensuojelua ja sosiaaliturvaa. Joka kahdeksannella sambialaisella on hiv-tartunta, ja Unicef tekee paljon hiv/aidsin vastaista työtä.

Työskentelin neljä viime vuotta pienessä järjestössä, jossa asiat etenivät nopeasti. Nyt minun on totuteltava ison ja kansainvälisen järjestön toimintatapaan.

Olen onnekas, sillä olen saanut mahdollisuuden nähdä ja kokea paljon. Olin yhdeksänvuotias, kun muutin isäni työn vuoksi Salosta Unkariin. Valmistuin lukiosta Portugalissa. Opiskelin Venäjällä ja Skotlannissa. Tein loppututkintoni kehitysjohtamisesta London School of Economics and Political Science -yliopistossa. Osallistuin jo siellä Unicefin toimintaan.

Haluaisin, että ihmiset voisivat elää toivomaansa elämää. Varsinkin lasten pitää saada olla lapsia, ei tehdä työtä ja elää köyhyydessä. Toivon, että voin paneutua sambialaisten lasten ja perheiden ongelmiin ja oppia ymmärtämään, mikä heitä auttaa ja miksi.

En ole koskaan käynyt Sambiassa, mutta olen kuullut maasta paljon hyvää. Kotimatka Suomeen on pitkä, mutta onneksi on Skype.”

Kehitystöihin

YK:N APULAISASIANTUNTIJOIKSI LÄHTEVÄT LINDA JÖNSSONIN LISÄKSI:

  • Tove Holmström, YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto OHCHR/Geneve, Sveitsi
  • Lina Fortelius, YK:n ympäristöohjelma UNEP/Geneve, Sveitsi
  • Aaron Vuola, UNEP/Nairobi, Kenia
  • Hannele Halmeranta, Maailman ruokaohjelma WFP/Rooma, Italia
  • Henni Taari, YK:n lastenrahasto Unicef/New York, Yhdysvallat
  • Hilkka Jokinen, YK:n tasa-arvojärjestö UN Women/Addis Abeba, Etiopia
  • Sanna Kaskeala, UN Women/New York, Yhdysvallat
  • Markus Ihalainen, Kansainvälinen metsäntutkimuslaitos CIFOR/Nairobi, Kenia

YK:N VAPAAEHTOISIKSI LÄHTEVÄT:

  • Annica Moore, YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco/Dar es Salaam, Tansania
  • Riikka Kangas, UN Women/Nairobi, Kenia

TEKSTI OUTI EINOLA-HEAD

KUVA SAMULI SIIRALA

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5