Avustuskoneisto huolehti YK:n väestörahaston Unfpan toimistossa Kööpenhaminassa, että äitejä autettiin lääkinnällisillä laitteilla, jotka olivat turvallisia.
”Huhtikuussa 2017 näin ilmoituksen YK:n väestörahaston Unfpan apulaisasiantuntijan työstä Oikotie-verkkopalvelussa ja ajattelin, että tuo työpaikka on kuin luotu minulle.
Olin opiskellut biokemiaa ja biotekniikkaa, ja Unfpa etsi lääkinnällisten laitteiden teknistä asiantuntijaa hankintayksikköönsä. Unfpa pyrkii edistämään seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia, esimerkiksi tukemaan naisten raskaudenaikaista terveydenhoitoa ja ehkäisemään tyttöjen sukuelinten silpomista, ja juuri sellaista työtä halusin tehdä.
Paitsi: En ollut ikinä käynyt yhdessäkään kehitysmaassa, eikä minulla ollut kehitysyhteistyön osaamista. Ne olisivat suuria miinuksia.
Sain silti työn. Syyskuussa 2017 aloitin Unfpan pohjoismaisessa toimistossa Kööpenhaminassa, ja tarkoituksena oli, että pääsisin myös kenttätyöhön kehittyvään maahan.
Työssäni arvioin lääkinnällisiä laitteita, kuten ruiskuja, kirurgisia veitsiä ja ultraäänilaitteita, ja tarkastin etenkin sen, että ne ovat turvallisia ja käyttöönsä sopivia.
TYÖSSÄNI ARVIOIN lääkinnällisiä laitteita, kuten ruiskuja, kirurgisia veitsiä ja ultraäänilaitteita, ja tarkastin etenkin sen, että ne ovat turvallisia ja käyttöönsä sopivia.
Esimieheni sanoin: ’Kun kaikki on mennyt, ei kaipaa sitä, että vielä oma tai lapsen terveys riskeerataan vaarallisilla laitteilla. Vastuu on valmistajilla ja laadunvalvojilla.’
Tajusin hyvin sen vastuun.
En ollut juurikaan yhteyksissä kohdemaihin, vaan osa avustuskoneistoa. Meillä oli hankinnan asiantuntijoita, jotka ottivat vastaan pyyntöjä tuotteista ja varmistivat, että oikeat tuotteet päätyivät kohdemaihin. Juristit huolehtivat hankintasopimuksista, talousalan osaajat lahjoitus- ja avustusvaroista. Sitten oli kaltaisiani laadunvalvojia.
Koneistomme tarkoitus oli toimittaa hätäapua, lyhyesti näin: Julkaisimme listan tarvittavista tuotteista. Tavarantoimittajat tarjosivat tuotteitaan, ja valitut tuotteet hyväksyttiin vielä meidän hankintayksikössämme ja New Yorkin päämajassa.
Vasta sen jälkeen tuotteet lähtivät kohdemaihin.
Tajusin, että avustustyöhön tarvitaan iso koneisto, joka välittää siitä, mitä tekee. Vaikka istuin vain toimistossa, tunsin tekeväni merkityksellistä työtä. Kun hyväksyin suojakäsineitä, ruiskuja ja ultraäänilaitteita, tunsin suojelevani äitejä, jotka olivat menettäneet elämässään paljon, kuten kotinsa ja aviomiehensä. Olin läsnä heidän arjessaan.
KÖÖPENHAMINASSA KULUI kolme vuotta. Kävin kerran Kirgisian pääkaupungissa Biškekissä, jossa koulutin terveysministeriön edustajia arvioimaan terveydenhuollon tuotteiden laatua.
Ja kerran työkokouksessa Dubaissa, Arabiemiraateissa.
Vähiten kehittyneet maat jäivät käymättä, tälläkin kertaa. Hankintayksikössä tarvittiin kipeästi kaltaisiani teknisiä asiantuntijoita, ja sitten tuli koronaviruspandemia, joka pysäytti matkustelun.”
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Lue lisää: Saara Lehmuskoski oppi Kambodžassa, kuinka syvät haavat kansanmurhasta jää
Lue lisää: Merit Hietanen oppi, kuinka vaativaa on tehdä avustustyötä etänä Myanmariin
