Suomi ei ole koulutuksen suurvalta kehitysyhteistyössä, mutta se voisi nousta sellaiseksi.
”Äskettäin järjestetyssä Global Forum on Education -koulutusalan tapahtumassa ihmeteltiin Suomen poissaoloa. Tuskin kukaan olisi haikaillut Suomen perään, ellei se olisi maailmalla niin tunnettu hyvästä koulutuksestaan”, sanoo Ritva Reinikka, menestyksekkään uran Maailmanpankissa tehnyt ekonomisti.
Nykyisin Reinikka toimii vapaana konsulttina ja laatii ulkoministeriön toimeksiannosta selvitystä siitä, miten Suomi voisi osallistua kehitysmaiden perusopetuksen laatukriisin ratkaisemiseen. Reinikka tekee selvitystä yhdessä kasvatustieteen professori emerita Hannele Niemen ja opetusneuvos Jukka Tulivuoren kanssa. Selvitys valmistuu kesän kuluessa.
Viime vuosina on havahduttu siihen, että kouluissa opitaan aivan liian vähän.
Koulunkäynti on yleistynyt 2000-luvulla myös kehitysmaissa. Tilanne on heikoin Afrikassa, mutta sielläkin neljä viidestä peruskouluikäisestä lapsesta aloittaa alkuopetuksen. Viime vuosina on kuitenkin havahduttu siihen, että kouluissa opitaan aivan liian vähän.
”Nigeria on kuvaava esimerkki. Vaikka jokainen nigerialainen tyttö kävisi peruskoulua kuusi vuotta, naisten lukutaidottomuus laskisi vain 58 prosentista 53 prosenttiin. Niin huonosti Nigerian kouluissa opitaan”, Reinikka kertoo.
Maailmanpankin vuosittain julkaisema kehitysraportti listasi viime syksynä hälyttävän huonoja oppimistuloksia myös Etelä-Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta.
Kansankynttilät loistavat poissaolollaan
Suomi on viime vuosina painottanut koulutusalan kehitysyhteistyössä melko tarkasti rajattuja teemoja, kuten omakielistä opetusta ja vammaisten lasten inklusiivista opetusta, jossa he opiskelevat muiden lasten kanssa samassa luokkahuoneessa.
”Monissa kehitysmaissa opetus on kuitenkin niin huonolla tolalla, että lapset eivät opi ylipäätään mitään. Miten se voisi onnistua erityislapsilta?” Ritva Reinikka kysyy.
”On samantekevää, millä kielellä opetetaan, jos opettajat ovat läsnä luokassa alle puolet oppituntien kestosta.”
”Mosambikissa Suomi on tukenut ansiokkaasti äidinkielistä opetusta. On silti samantekevää, millä kielellä opetetaan, jos opettajat ovat läsnä luokassa alle puolet oppituntien kestosta. Näin tapahtuu Mosambikissa.”
Reinikan mielestä Suomenkin on ryhdyttävä ratkaisemaan suuria, järjestelmätason kysymyksiä. Raportin toimeksiannossa selvityshenkilökolmikolta odotetaan suosituksia siitä, millä aloilla Suomella on erityistä annettavaa ja miten opetusalan kehitysyhteistyö tulisi Suomessa järjestää nykyistä paremmin.
Suomen peruskoulu ei ole ”vientituote”
Suomen maine koulutuksen suurvaltana perustuu hyvään menestykseen peruskoululaisten osaamista mittaavissa PISA-tutkimuksissa. Vaikka Suomen sijoitus on heikentynyt 2000-luvun alun huippuvuosista, ”PISA-turisteja” eli eri maiden opetusministereitä ja alan muita ryhmiä vierailee Suomessa yhä sankoin joukoin tutustumassa perusopetusjärjestelmään.
Ritva Reinikka myöntää, ettei suomalaista peruskoulua voi sellaisenaan viedä kehitysmaihin. Koulujen ja opettajien suuri itsemäärämisoikeus, joka on olennainen osa suomalaista järjestelmää, voisi kehitysmaaoloissa jopa heikentää entisestään oppimistuloksia.
Reinikan mielestä Suomella olisi kuitenkin mahdollisuus nousta kokoaan suuremmaksi toimijaksi opetusalan kehitysyhteistyössä.
”Eivät opetusalan ihmiset välttämättä halua keskustella koulutuksen kehittämisestä ruotsalaisten, saksalaisten tai venäläisten vaan nimenomaan suomalaisten kanssa.”
”Eivät opetusalan ihmiset välttämättä halua keskustella koulutuksen kehittämisestä ruotsalaisten, saksalaisten tai venäläisten vaan nimenomaan suomalaisten kanssa.”
Suomen nykyistä laajempi osallistuminen maailman koulutuskriisin ratkaisemiseen riippuu myös rahasta. Reinikan mukaan Suomi ei esimerkiksi osallistunut Global Forum on Education -tapahtumaan, koska niukat kehitysyhteistyövarat eivät olisi mahdollistaneet uusia taloudellisia sitoumuksia.
Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen poliitikot joutuvat hallitusneuvotteluissa pohtimaan opetusalan ja ylipäätään kehitysyhteistyön määrärahojen tasoa. Reinikan työryhmän raportti antanee heille ajattelemisen aihetta.
TEKSTI PASI NOKELAINEN
KUVA JOHANNA ERJONSALO
