Puhutaan asioista kielellä, jota kaikki ymmärtävät
Muistan hyvin sen ensimmäisen raportin, jota minua pyydettiin kommentoimaan. Olisiko ollut toinen viikkoni töissä, ensimmäisessä kehitysyhteistyöprojektissani. En ymmärtänyt raportista hölkäsen pöläystä. Jouduin tuon tuostakin googlettamaan outoja termejä, joita en koskaan aikaisemmin ollut kuullut käytettävän normaalipuheessa ja joiden merkityksestä minulla ei ollut hajuakaan: Gender mainstreaming. Capacity building. Going on a mission.
Kuulin tarinan eräästä Laon kielelle käännetystä raportista, missä gender mainstreaming oli kekseliäästi käännetty ”women and men swimming together in the middle of the river” (naiset ja miehet uimassa yhdessä keskellä jokea). Kääntäjä ei ollut edes kyseenalaistanut kääntämänsä ”käsitteen” älyttömyyttä – varmaankin juuri siitä syystä, että koko raportin sisältö oli hänelle aivan yhtä utopistinen.
Toki kaikilla aloilla on omat vakiintuneet terminsä, mutta miksi käyttää väkipakoin jargonia, kun asiat voisi yhtä hyvin ilmaista niin, että isoäitikin ymmärtäisi?
Tehdään työtä kauaskantoisesti
Kaikki kehitysyhteistyön tekijät tietävät hankkeita, joihin on ryhdytty , koska se sopii rahoittajan tai järjestön strategiaan tai prioriteetteihin. On päätetty, että tälle sektorille tarvitaan uudistusta, koska –no, sehän on ihan selvä – sektorilla on tarve uudistua.
Raha ja uudet projektit kyllä kelpaavat kohdemaalle, joten uusista hankkeista ei tietenkään kieltäydytä. Mutta käytännössä tuloksia ei saada aikaan juurikin siksi, koska idea hankkeeseen on tullut ulkopuolelta. Projektin paikalliset tahot ovat mukana, koska projekti tuo heille rahaa ja työpaikkoja ainakin vähäksi aikaa.
Hankkeet kestävät vuoden–pari, joskus kolmekin, kunnes ne on saatu päätökseen. Tuloksia on saatu aikaiseksi paperilla, on järjestytty x-määrä koulutuksia ja ehkä uusi strategiakin sektorille. Kaikki ovat tyytyväisiä, ja sitten voidaankin palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, aikaan ennen Projektia. Kunnes seuraava rahoittaja tulee kuvioihin ja kaikki alkaa alusta.
Tältä se ainakin tuntuu näin tavallisen tallaajan näkökulmasta. Olisiko radikaali ajatus, että kaikkiin uusiin kehitysyhteistyöhankkeisiin edellytettäisiin aloite kohdemaalta ja että ennen mihinkään ryhtymistä maan hallituksen olisi osoitettava aitoa, kauaskantoista omistautumista asialle?
Jos joku ei toimi, myönnetään virhe ja opitaan siitä
Virheistä, varsinkaan suurista sellaisista, puhutaan äärettömän harvoin. Kukaan ei halua menettää kasvojaan, työpaikkaansa, uskottavuuttaan. Tiedottajilta vaaditaan jatkuvasti menestystarinoita, ja jokaisen projektiraportin pitää lähtökohtaisesti olla positiivinen.
Missä ovat tarinat epäonnistumisesta? Kehitysyhteistyö on täynnä hukkavetoja ja epäonnistumisia – ihan niin kuin muutkin alat. Mistään muusta ei voi oppia niin paljon kuin virheistä, niin omista kuin muiden tekemistä. Silti niitä jatkuvasti hyssytellään, peitellään tai niistä vaietaan systemaattisesti.
Sama pätee myös yhteistyöhön sellaisten tahojen kanssa, jotka eivät yhteistyötä halua tai ole siihen täysin sitoutuneita. Kuten myös ihmisiin, jotka ovat huonoja johtajia ja projektipäälliköitä, mutta joita siirrellään hankkeesta tai maasta toiseen, koska heistä on mahdoton päästä eroon organisaation byrokratian vuoksi.
Poiketaan enemmän vanhoista kaavoista
Kehitysyhteistyötä tehdään usein samoihin vanhoihin kaavoihin jumiutuneena.
Innovaatio on alalla vieras, pelottavakin käsite.
Tällä hetkellä työskentelen projektissa, jossa kehitysyhteistyötä tehdään juurikin niistä kaavoista poiketen. Tavoitteenamme on etiopialaisten tyttöjen maailmankuvan ja heihin kohdistuvien asenteiden muuttaminen.
Etiopiassa lapsiavioliitot ovat valitettavan yleisiä, samoin kuin tyttöjen sukuelinten silpominen ja monet muut vahingolliset vanhoista perinteistä juurensa juontavat tavat. Vanhoja uskomuksia ja asenteita on äärimmäisen vaikea muuttaa, ja perinteisellä kehitysavulla tuntuu olevan maassa imago-ongelma varsinkin nuorempien sukupolvien keskuudessa.
Projektimme on lähestynyt tätä ongelmaa luomalla nuorisobrändin, jonka avulla pyrimme muuttamaan käsityksiä tyttöjen osaamisesta ja kyvyistä. Olemme tietoisesti pysytelleet kaukana mistään, mikä haiskahtaa kehitysyhteistyöltä. Avunantajien logoja ei käytetä, ja pyrkimyksenä on, että brändistä tulee pysyvä, uskottava ja rakastettu kohderyhmämme silmissä. Ihmiset kuuntelevat ja ottavat viestejä vastaan paremmin, kun heille ei saarnata. Brändi on saavuttanut suuren suosion kahdessa vuodessa, ja strategian toimivuudesta on saatu lupaavia tuloksia.
Vähemmän raportointia, lisää asiantuntijoita
Vastuuvelvollisuus on projekteissa äärettömän tärkeää, koska kaikki avunantajat haluavat todisteita siitä, että heidän rahansa käytetään järkevästi ja hankkeet tuottavat tuloksia. Tämä on täysin ymmärrettävää, mutta se johtaa monesti oravanpyörään, missä projektityöntekijät käyttävät kohtuuttoman suuren osan ajastaan raporttien naputtelemiseen. On kuukausiraporttia, neljännesvuosiraporttia, puolivuotisraporttia ja vuosiraporttia.
Jos hankkeella on useampi rahoittaja, kaikilla saattaa olla omat kaavakkeensa tähän puuhaan. Itse hanke etenee hitaasti tai on kokonaan hunningolla, koska asiantuntijoilla ei ole aikaa keskittyä olennaiseen eli viettää aikaa itse projektin parissa tai ohjata muita työntekijöitä.
Olin kerran avunantajan järjestämällä kurssilla, missä opetettiin heidän raportointikaavakkeittensa oikeaoppista täyttämistä kolme päivää. Valitettavasti se kurssi tuli myös tarpeeseen.
