Maastamuuttajan tulotaso keskimäärin nousee, ja paluumuuttaja tuo lähtömaahansa osaamista, uutta teknologiaa ja investointeja.
Talebanliike kaappasi elokuussa vallan Afganistanissa. Maan pääkaupungin Kabulin lentokenttä täyttyi ihmisistä, jotka pyrkivät pois maasta.
Keskustelu saapuvien pakolaisten määrästä virisi Suomessa ja Euroopan unionissa välittömästi. Monet pelkäsivät vuoden 2015 ”pakolaiskriisin” toistuvan. Poliitikot populisteista Angela Merkeliin ja Emmanuel Macroniin kiirehtivät kommentoimaan, kuinka ihmisiä pitäisi auttaa ”Afganistanin ympäristössä”.
Elämme sulkeutunutta aikaa. Koronaviruspandemia ja liikkuvuuden rajoitukset ovat vähentäneet muuttoliikkeitä maailmanlaajuisesti. Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n jäsenmaihin suuntautuva maahanmuutto väheni 46 prosenttia. Australian nettomaahanmuutto kääntyi negatiiviseksi ensimmäisen kerran sitten vuoden 1946, ja koko Saksan väkiluku lähti laskuun vähentyneen maahanmuuton seurauksena.
Maailmanlaajuisen pandemian vallitessa liikkumisen rajoittaminen on ymmärrettävää. Rokotusten edetessä rajoituksia on nyt ryhdytty purkamaan. YK-yliopiston WIDER-instituutin tutkija Rachel Gisselquist uskoo, että rokotusten epätasa-arvoinen globaali jakautuminen rajoittaa muuttoliikkeitä kuitenkin vielä pitkään: rikkaiden maiden rokotettu väestö pääsee liikkumaan, köyhien maiden rokottamattomat ihmiset eivät.
GLOBAALIN KEHITYKSEN kannalta tällä voi olla vakavia seurauksia, sillä muuttoliike vähentää köyhyyttä monella tapaa. Ensinnäkin muutto toiseen maahan nostaa keskimäärin lähtijän tulotasoa, selittää Center for Global Development -ajatushautomon tutkija Michael Clemens.
Siirtolaisten kehittyviin maihin lähettämän rahan määrä on suurempi kuin kaikki maailman yhteenlasketut kehitysyhteistyövarat.
Toiseksi myös lähtömaat Clemensin mukaan hyötyvät, sillä osa ihmisistä palaa tuoden mukanaan osaamista, uutta teknologiaa ja investointeja. Lisäksi siirtolaisten kehittyviin maihin lähettämän rahan määrä on suurempi kuin kaikki maailman yhteenlasketut kehitysyhteistyövarat.
Globaalissa mittakaavassa ihmisten vapaan liikkuvuuden positiivinen vaikutus bruttokansantuotteeseen olisi Clemensin laskelmien perusteella paljon suurempi kuin tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden yhteenlaskettu vaikutus. Kohdemaiden verotuloihin maahanmuutto ei Clemensin mukaan vaikuta suuresti, mutta se voi esimerkiksi paikata työvoimapulaa, jos vain maahantulo- ja työlupabyrokratia toimivat.
Yksi Clemensin keskeinen tutkimustulos on, että kehitys ei ainakaan aluksi vähennä muuttoliikettä vaan lisää muuttohalukkuutta. Usein kuultu argumentti, jonka mukaan ihmisiä tulee auttaa siellä, missä he ovat, jotta he eivät muuttaisi muualle, ei siis toimi. Clemensin mielestä kehitysyhteistyövaroja pitäisikin suunnata ennemmin siihen, että ihmiset pääsisivät liikkumaan turvallisesti.
Muuttoliikkeen ja kehityksen suhde on tietysti monisyinen, ja edellä kuvatut mekanismit ovat yleistyksiä. Väestötasolla suunta on kuitenkin selvä: helpompi liikkuvuus on merkittävä kehityksen moottori.
TÄMÄ EI kuitenkaan ole ainoa syy siihen, miksi meidän tulisi Michael Clemensin mukaan helpottaa ihmisten liikkumista. Hän perustelee asiaa myös sillä, että mahdollisuus muuttaa on itsessään arvokasta, sillä se on ihmisten todellisten toimintamahdollisuuksien ja vapauksien toteutumista.
Rajojen sulkemisesta ei seuraa pelkästään bruttokansantuotteen laskua, työvoimapulaa tai vähäisempää teknologian siirtoa. Se voi johtaa siihen, että ihmiset jäävät jumiin esimerkiksi ääri-islamistisen Taleban-hallinnon armoille tai epäinhimillisiin oloihin pakolaisleireille.
Eivätkä mitkään hyötylaskelmat tavoita tämän kaltaisten tragedioiden hintaa.
