Jalkapallo on Afrikan mantereen ylivoimaisesti seuratuin urheilulaji. Kuvasarja Keniasta sukeltaa kenialaiseen jalkapallokulttuuriin. Syrjäisimmistäkin maan kolkista löytyi kesän MM-kisojen aikana paikka, jonne väki kerääntyi television ääreen.
Afrikkalaisen jalkapallon taso nousi 1970-luvulla niin paljon, että jalkapallolegenda Pelé ennusti, että Afrikan maa voittaa jalkapallon MM-kisat vielä ennen vuosituhannen loppua.
Ennuste odottaa yhä toteutumistaan. Vuoden 2018 jalkapallon MM-kisoissa mukana olleet viisi Afrikan maata, Egypti, Marokko, Nigeria, Senegal ja Tunisia jäivät alkulohkoihinsa. Afrikan alisuorittaminen on kuitenkin osin näköharhaa: maajoukkuepeleissä erityisesti Senegal ja Norsunluurannikko pärjäävät paremmin kuin niiden oikeastaan kuuluisi.
Tähän tulokseen on tullut talouslehti The Economist. Lehti perustaa näkemyksensä tilastoaineistoon, joka kattoi kaikki vuoden 1990 jälkeen maailmassa pelatut kansainväliset ottelut sekä lopputulosten kannalta keskeiset taustamuuttujat. Näitä ovat muun muassa maan väkiluku, lajin suosio maassa sekä maiden varallisuustaso.
Teksti: Aleksi Vienonen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.