Kehityspolitiikassa on tärkeää selvittää, mikä tekee kansalaiset onnellisiksi.
Viiden Afrikan-vuoteni aikana kiinnitin usein huomiota siihen, miten onnellisia ja positiivisia ihmiset olivat. Mosambikilainen dona Gilda, joka istui aamusta iltamyöhään capulana-kankaallaan myymässä paria mangoa ja banaania, näytti paljon onnellisemmalta kuin minä. Hänellä oli aina energiaa jutella iloisesti, eikä hän valittanut kuumuudesta tai janosta.
Afrikkalaisten positiivisuus toi ristiriitaisen olon, sillä meihin on iskostettu mielikuva siitä, että Afrikkaa täytyy kaikin tavoin ”kehittää”.
Meneillään on syvä asennemuutos.
Meneillään on syvä asennemuutos. Tähän asti on oletettu, että talouskasvu ratkoo yhdellä taikaiskulla köyhyyden ja lisää hyvinvointia. Nyt tiedetään, että jos valtion talous kasvaa nopeasti ja tuloerot samanaikaisesti kärjistyvät, köyhyyden vähentyminen hidastuu. Tiedetään myös, että materiaalinen yltäkylläisyys ei tuo onnellisuutta sen jälkeen, kun tietty elintaso on saavutettu.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on jopa kehottanut valtioita selvittämään, mikä tekee niiden kansalaisista onnellisia sen sijaan, että samaa kehitysmallia sovitettaisiin kaikille.
Onnellisuutta tärkeämpää päämäärää ei ole, varsinkin jos sen ymmärtää laajemmin luonnon hyvinvointina. Mutta mitä onnellisuus on ja miten sitä voi mitata?
Jopa yksilön onnellisuuden määrittely on vaikeaa, sillä onnellisuuden laatu ja määrä vaihtelevat yksilöstä ja kulttuurista toiseen.
Maailmanlaajuisia, joka paikkaan soveltuvia onnellisuusmittareita ei ole helppo kehittää, sillä se vaatisi laajaa ymmärrystä eri ajattelutavoista, kuten afrikkalaisesta filosofiasta. Mittarit kertovat joskus enemmän kehittäjiensä ihanteista kuin mitattavasta kohteesta.
Suomalaiset tuntevat ehkä parhaiten YK:n Maailman onnellisuusraportin, jonka mukaan maailman tyytyväisimmät kansat asuvat Pohjoismaissa.
Nigerialaiset taas tuntevat sveitsiläisen Gallup Internationalin tutkimuksen, joka on rankannut Nigerian maailman optimistisimmaksi maaksi useana vuonna. Brittiläisen ajatushautomon Happy Planet Indexin kärkipaikat puolestaan menevät Latinalaiselle Amerikalle.
Kehityspolitiikassa on tärkeää selvittää, mikä tekee kansalaiset onnelliseksi. Kapitalismi ja individualismi voivat meistä tuntua itsestään selviltä onnellisen yhteiskunnan palikoilta, mutta afrikkalaiset ja latinalaisamerikkalaiset akateemikot ovat arvostelleet rankasti länsimaisen ajatusmaailman ylivaltaa kehitysyhteistyössä.
Mistä sitten tiedetään, mikä tekee ihmisistä onnellisia?
Perinteiset filosofiat, esimerkiksi afrikkalainen Ubuntu ja latinalaisamerikkalainen Buen Vivir, korostavat hyvinvointia, harmoniaa ja ihmisen ja luonnon yhteyttä. Ne ovat inspiroivia lähtökohtia kehitysyhteistyölle – ja miksei suomalaiselle yhteiskunnallekin.
TEKSTI MARIANNE KUUSIPALO
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kehitystutkimuksen jatko-opiskelija.
