Setelit vaihtavat omistajaansa, ja hiljainen joukko miehiä, naisia ja lapsia astelee portaat alas rantalaiturille. Kohta täyteen lastattu pikkuvene suuntaa Libyan pääkaupungista Tripolista Välimeren yli kohti Italiaa ja Eurooppaa, matkalaisten unelmaa.
Vieressä toimittaja huomauttaa, että orjakaupanhan piti loppua jo vuosisatoja sitten.
Tansanialainen pilapiirtäjä Godfrey Mwampembwa eli Gado viittaa kuvallaan orjakaupan historiaan. 1800-luvun alkuun mennessä Länsi-Afrikasta oli rahdattu yli kymmenen miljoonaa orjaa Atlantin yli Amerikoihin puuvilla- ja sokeriruokopelloille.
Kaikki heistä eivät selvinneet merimatkasta hengissä.
Nyt länsiafrikkalaiset hakeutuvat Libyan kautta Eurooppaan, jossa osa päätyy pakkotyöhön vailla ihmisoikeuksia. Osa elää velkavankeudessa, kunnes kykenee maksamaan matkansa rikollisten ja viranomaisten salakuljetusketjulle.
Kaikki länsiafrikkalaiset eivät koskaan selviä merimatkalle kohti Eurooppaa. Libyassa heidät myydään orjamarkkinoilla paikallisille ostajille alle 200 eurolla. Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n huhtikuinen raportti kertoo, että orjat työskentelevät palkatta rakennuksilla ja maatiloilla, naiset myös seksiorjina.
Vapaaksi orjat pääsevät karkaamalla tai maksamalla lunnaat, jotka heidän perheensä pakotetaan maksamaan. Sitä ennen heitä on pahoinpidelty ja pidetty nälässä.
Poistuneet, kadonneet tai kuolleet orjat korvataan uusilla länsiafrikkalaisilla orjilla.
TEKSTI TIINA KIRKAS
