Uussuomalaisilla on meille paljon annettavaa, jos vain luomme toimivat edellytykset maahanmuuton onnistumiselle, Ismo Söderling kirjoittaa.
Vuonna 1986 aloitimme vaimoni kanssa tutkimusjakson Michiganin yliopistossa Yhdysvalloissa. Paikallinen suomalaisyhteisö järjesti tervetuliaisjuhlan. Tapasimme sata vuotta aikaisemmin muuttaneiden jälkeläisiä, sodan jälkeen itäistä uhkaa pakoon lähteneitä sekä kaltaisiamme tutkijavieraita.
”Vastaavanlaisia hiljaisia suomalaisia puurtajia olen tavannut eri puolilla maailmaa: kielitaito ei ole ollut häävi, mutta ammattitaito ja sen kysyntä on ollut kova.”
Iloisen puheensorinan keskellä viereeni ilmestyi hiljainen mies, joka esittäytyi Pekaksi. Mies oli asunut yli 40 vuotta Yhdysvalloissa. Pekka kysyi, voisinko lähteä aamulla hänen kanssaan läheiseen rautakauppaan. Toki suostuin, ja seuraavana aamuna toimin tulkkina, kun Pekka osti uuden saunan rakennustarpeet. Ujona hän ei ollut oppinut kieltä, mutta hänen timpurintaidoistaan käytiin kovaa kisaa.
Vastaavanlaisia hiljaisia suomalaisia puurtajia olen tavannut eri puolilla maailmaa: kielitaito ei ole ollut häävi, mutta ammattitaito ja sen kysyntä on ollut kova.
SUOMEEN ON 30 viime vuoden aikana muuttanut pysyvästi noin 400 000 henkeä. Suuri kuva on ollut se, että suhteellisen harva on muuttanut työn perässä, kun taas pakolaisuuden, perheellistymisen ja opiskelun takia muuttaneita on sitäkin enemmän.
Tilanne on muuttumassa: väestön ikääntyminen, alhainen syntyvyys ja pidentyvät koulutusurat muodostavat kokonaisuuden, jossa tarve työvoiman maahanmuuttoon on kasvanut.
Valtakunnan ykköslehti uutisoi keväällä ministerin ”haluavan Suomeen 10 000 työperäistä maahanmuuttajaa lisää vuosittain”. Uutista ja sen jälkeistä keskustelua seuranneena tuli olo, että muuttajat tilataan Suomeen ikään kuin vuokrafirman kautta parilla puhelinsoitolla. Hämäräksi jäi, sisältyikö lukuun optio perheenjäsenille.
Saksalaiset ihmettelivät vuosituhannen vaihteessa, miksi heidän Euroopan unionin Blue card -maahanmuutto-ohjelmansa ei saanut pysyvää suosiota ukrainalaisten ja valkovenäläisten IT-osaajien keskuudessa. Kun tulijoiden puolisoille annettiin työ- ja oleskeluluvat, sitoutuminen maahan lisääntyi huomattavasti. Saksalaiset totesivat, että filosofi Max Frischin toteamus 1960-luvulta piti edelleen kutinsa: Halusimme työvoimaa, saimme ihmisiä.
”Siirtolaisuuteen liittyy aina toivo uudesta mahdollisuudesta sekä turvatusta elämästä, oli muuttajan tausta mikä hyvänsä.”
LISÄÄNTYNYT MAAHANMUUTTOPAINE on saanut maahanmuuttovastaiset ryhmittymät puhumaan ”haittamaahanmuuttajista”. Haitallista maahanmuuttoa tämän näkemyksen mukaan on humanitaarinen ja matalapalkka-aloille suuntautuva siirtolaisuus. ”Haittamaahanmuuttaja” ei juurikaan maksa veroja, elää sosiaalituella ja lisääntyy rapsakasti.
Tämä näkemys sisältää käsityksen siitä, että tulijoiden pakolaistausta, vähäinen koulutus tai suuri perhe (siis suuret sosiaalikustannukset) ennakoivat tulevaisuudessa kielteistä kehitystä, ja siksi oikeuttaisivat pitämään heidät maamme rajojen ulkopuolella.
Olen tutkinut siirtolaisuutta 45 vuotta, asunut neljässä maassa ja penkonut suomalaisten juuria noin 100 maassa. Kokemukseni on, että siirtolaisuuteen liittyy aina toivo uudesta mahdollisuudesta sekä turvatusta elämästä, oli muuttajan tausta mikä hyvänsä.
Koulutustaustastaan riippumatta uussuomalaisilla on meille paljon annettavaa, jos vain luomme toimivat edellytykset maahanmuuton onnistumiselle. Tämä vaatii nykyistä nopeampaa lupamenettelyä, systemaattista kotouttamista ja nollatoleranssia rasismiin. Työ on paras kotouttaja.
”Haittamaahanmuuttoa” ei ole, jos tunnustamme kaikille oikeuden ihmisarvoiseen ja turvalliseen elämään. Suomi tarvitsee koulutettuja osaajia, mutta Sauna-Pekallakin olkoon sijansa muuttovirrassa.
Kirjoittaja on väestöpolitiikan dosentti Turun yliopistossa ja Siirtolaisuusinstituutin entinen johtaja.
Lue lisää: Koronapandemia ei tyrehdyttänytkään siirtotyöläisten rahalähetyksiä kehittyviin maihin
Lue lisää: Muuttoliike luo kehitystä – ja toisinpäin
