Suomalainen Susanna Sandström selvittää, millaista ruoka-apua YK:n kannattaa jakaa. Muista ihmisistä on otettava vastuuta, hän sanoo. Sen hän oppi jo lapsena.
Jouluaatto vuonna 1987. Susanna Sandström oli kymmenvuotias. Hän istui jouluillallisella ja katseli isäänsä, joka tarjoili ruokaa perheelleen ja kahdelle ghanalaiselle opiskelijalle.
Sandström oli isästään ylpeä.
Isä oli kutsunut ghanalaiset, jotta he tuntisivat olonsa kotoisaksi oudossa maassa. Hän oli metodistikirkon pappi ja vakaasti sitä mieltä, että muista ihmisistä pitää huolehtia. Se oli isälle kutsumus, tapa elää ja olla ihminen, ja sen hän halusi opettaa omille lapsilleen.
Sandström muistelee sitä nyt, 40-vuotiaana.
Hän istuu puutalonsa terassilla synnyinkaupungissaan Turussa, pohtii uraansa ja arvojaan.
Sandström työskentelee YK:n alaisessa Maailman ruokaohjelmassa WFP:ssä, maailman suurimassa humanitaarisessa järjestössä.
Sandström työskentelee YK:n alaisessa Maailman ruokaohjelmassa WFP:ssä, maailman suurimassa humanitaarisessa järjestössä. Se toimittaa vuosittain ruoka-apua yli 80 miljoonalle ihmiselle yli 80 maassa. Sandström on yksi muutamasta tilasto- ja taloustieteilijästä, jotka selvittävät, millaista apua kussakin tilanteessa pitäisi antaa, jotta se olisi mahdollisimman tehokasta.
Sandström pyörittelee työssään lukuja ja ajattelee rahaa.
Mutta työ on hänelle muuta.
Se on tulos isän opettamista arvoista, huolehtimisesta ja vastuunotosta, Sandström sanoo.
Onnen hetki
Susanna Sandström seisoi tähtitaivaan alla syrjäisessä kylässä Lounais-Mosambikissa. Oli syksy vuonna 2007. Ei ollut sähköä, ei matkapuhelinverkkoa, ei yhteyttä kylän ulkopuolisiin ihmisiin.
Oli vain paikalliset asukkaat ja väitöstyö, johon hän keräsi tietoa.
Back to basics, Susanna Sandström ajatteli englanniksi. Kuinka onnellinen hän olikaan.
Back to basics, hän ajatteli englanniksi. Kuinka onnellinen hän olikaan.
Toisaalta hän tiesi, että köyhyyttä on helppo romantisoida. Hän oli juuri tavannut seitsemänvuotiaan aidsorvon pojan, joka oli kantanut yksivuotiasta lasta sylissään. Poikaa oli onnistanut. Hän oli saanut kodin tuttavaperheensä luota muttei silti vaikuttanut onnelliselta.
Poika oli väsynyt, raatoi perheessä kuin työntekijä. Karmeaa, Sandström ajatteli.
Hän vieraili toista kertaa kehitysmaassa. Väitöstään hän oli tehnyt vuoden. Se kuului Suomen Akatemian tutkimukseen kehitysavun tehokkuudesta. Sandström oli arvioimassa, ovatko Suomen rahoittamat maatalouden kehityshankkeet vähentäneet köyhyyttä Mosambikissa.
Hän keskittyi kolmeen kylään Chigubon alueella.
Haastateltavansa hän oli valinnut arpomalla.
Sandström kiersi kotitalouksissa ja ohjasi mosambikilaisia haastattelijoita, jotka kysyivät sadosta, tuotannon ongelmista ja siitä, paljonko pellon antimista perhe söi ja myi. Samalla he selvittivät, oliko kehityshankkeesta ollut apua.
Susanna Sandströmistä tuntui, että hän sai vihdoin tutkia asioita, joilla oli merkitystä muiden ihmisten elämään
Sandströmistä tuntui, että hän sai vihdoin tutkia asioita, joilla oli merkitystä muiden ihmisten elämään.
Hän oli opiskellut kansantaloustiedettä Åbo Akademissa. Sen jälkeen hän oli ajautunut töihin Tilastokeskukseen ja sieltä Luxemburg Income Studyyn, kansainväliseen tutkimuslaitokseen. Hän oli kerännyt tietoa kotitalouksista, tarkastellut niiden tulonjakoa ja eriarvoisuutta.
Keväällä 2004 hän oli palannut Luxemburgista, koska isä oli kuolemansairas. Sandström oli päässyt nuoremmaksi tutkijaksi Wider-instituuttiin, YK:n alaiseen kehitysmaatutkimuslaitokseen Helsinkiin. Siellä hän oli selvittänyt kansainvälistä tulo- ja varallisuusjakoa.
Sandström oli kiinnostunut kehitysmaista, eriarvoisuudesta ja köyhyydestä.
Widerissä hän oli tuntenut ensi kerran, että oli ”sillä tiellä, johon oli pyrkinyt”.
Aluksi vaikeaa
Ilmoitus WFP:n apulaisasiantuntijan työstä oli Hufvudstadsbladetissa joulukuussa 2008. Susanna Sandström luki työn vaatimuksia kuin omaa ansioluetteloaan.
Hänen oli pakko hakea paikkaa.
Kului puoli vuotta, ja Sandström pakkasi matkalaukkuaan Roomaan.
Väitöskirja kehitysavun tehokkuudesta jäi kesken, mutta Sandström ei voinut muuta. Hän oli haaveillut pitkään taloustieteilijän työstä isossa maailmanjärjestössä, juuri YK:n kaltaisessa. Siellä Sandström voisi työskennellä ihmisten puolesta.
Susanna Sandström joutui pohtimaan, voiko ruoka-avulla ratkaista kestävästi nälkää, kunnes tajusi, että joskus se on ainut vaihtoehto.
Silti työ tuntui aluksi vaikealta. Sandström joutui pohtimaan, voiko ruoka-avulla ratkaista kestävästi nälkää, kunnes tajusi, että joskus se on ainut vaihtoehto. Muuten ihmisiä kuolee. WFP:llä hän saisi tutkia, miten ruoka-avun eri muodot vaikuttavat kotitalouksien ruokaturvaan Ugandassa, Nigerissä, Jemenissä ja Ecuadorissa.
Apua voi antaa ruokana, rahana ja ruokakuponkeina.
WFP:llä on siihen omat mittarinsa. Kotitalouksissa tärkeintä on selvittää, paljonko ja millaista ravintoa ihmiset syövät ja miten he hankkivat ruokansa. Ruokaturvaa ei ole, jos ravintoa hankitaan kestämättömällä tavalla, kuten lainaamalla rahaa, myymällä karjaa tai laittamalla lapset koulunkäynnin sijasta töihin.
Sandström perehtyi Nigeriin.
Selvisi, että siellä ruoanjakelu oli paras tapa auttaa.
Nigeriläiset olivat tottuneet suoraan ruoka-apuun. Jos he saisivat avun rahana, he valitsisivat liian yksipuolista ravintoa, kuten pelkästään viljaa. Ruokakupongit sopivat esimerkiksi ecuadorilaisille, jotka olivat tottuneet syömään riittävän monipuolisesti.
Sandström kirjoitti ruoka-avusta myös WFP:n teokseen From Food Aid to Food Assistance, jossa tarkasteltiin avun muutosta ruoanjakelusta rahaan ja ruokakuponkeihin.
Kesäkuussa 2012 hän palasi Turkuun ja jatkoi väitöstään. Sen hän sai valmiiksi seuraavana vuonna.
Ruokaa vai rahaa?
Heinäkuussa 2016 WFP:n pääekonomisti Arif Husain ja Susanna Sandström lensivät Roomasta Zimbabween ja sieltä Sambiaan, Malawiin ja Etelä-Afrikkaan. Sandström työskenteli kolmatta vuottaan järjestön vakituisena taloustieteilijänä.
Eteläistä Afrikkaa koetteli ankara kuivuus. Se johtui sääilmiö El Niñosta.
Husain ja Sandström selvittivät WFP:n paikallisten työntekijöiden kanssa, millä tavalla ja kuinka paljon järjestön pitäisi auttaa. He totesivat, että apua tarvitaan kiireellisesti, sillä yli 20 miljoonalta ihmiseltä saattaisi loppua ruoka.
Sandström tuottaisi maatoimistoille tarkempaa tietoa ruoka-avusta.
Hän auttaisi WFP:n paikallisia työntekijöitä arvioimaan, millainen apu on kustannuksiltaan tehokkainta. Ympäristöllä ja tavoilla on merkitystä. On esimerkiksi tiedettävä, kuinka köyhä maa on, millaista ravintoa siellä syödään ja kumpi vanhemmista hankkii perheen ruoan.
Usein avunsaajat haluavat rahaa tai ruokakuponkeja, jotta saisivat itse valita ruokansa.
Usein avunsaajat haluavat rahaa tai ruokakuponkeja, jotta saisivat itse valita ruokansa.
Esimerkiksi Kenian pakolaisleirillä käytetään rahansiirtoja. Avunsaaja saa ruokarahansa sim-kortille, jolla voi ostaa peruselintarvikkeita WFP:n valtuuttamilta kauppiailta. Jos ostajalla ei ole puhelinta, myyjä siirtää sim-kortin omaan puhelimeensa ja veloittaa ostokset.
Rahansiirtoa sim-kortille voi kutsua sähköiseksi ruokakupongiksi, sillä se ohjaa ostamista. Esimerkiksi olutta ja tupakkaa ei voi ostaa. Sandström sanoo, että rahansiirrot hyödyttävät myös paikallista yhteisöä, joka voi myydä satoaan sopimuskauppiaille.
Sandström tuottaa myös valtioille tietoa siitä, miten kriisitilanteisiin pitäisi varautua.
Itä-Afrikka kärsii edelleen ankarasta kuivuudesta. Sandström kertoo, että Etelä-Sudanissa ja Somaliassa on vakavaa aliravitsemusta ja paikoin nälänhätää.
Nälkä johtuu yleensä pitkittyneistä konflikteista ja huonosta hallinnosta, hän sanoo.
Maailmassa on riittävästi ruokaa, mutta kaikilla ei ole varaa siihen. Ruoka myös jakautuu epätasaisesti. Esimerkiksi tietyn alueen etninen ryhmä voi kärsiä aliravitsemuksesta, vaikka valtaosa valtion muista asukkaista saa tarpeeksi ravintoa.
Avun muutos
Humanitaarinen apu on myllerryksessä. Rahoittajat vaativat kansainvälisiltä avustusjärjestöiltä yhä tiiviimpää yhteistyötä, ja siksi niiden työnkuva laajenee.
Se vaikuttaa Susanna Sandströmin työhön. Hän ottaa esimerkiksi pakolaiset.
YK:n pakolaisjärjestöllä UNHCR:llä on tyypillisesti kokonaisvastuu leiristä, WFP:llä pakolaisten ruoka-avusta. Osa rahoittajista haluaa, että yksi järjestö ottaisi vastuun pakolaisten kaikista perustarpeista, kuten terveydestä, ruoasta, majoituksesta ja koulutuksesta.
Niin on jo käynyt Turkissa, jossa WFP yksin vastaa syyrialaisille osoitetuista miljoonista euroista, jotka kuuluvat Euroopan unionin ja Turkin pakolaissopimukseen.
Opeteltavaa riittää, Sandström sanoo.
Ruokaturvan arvioiminen ei yksin riitä, vaan on hahmotettava, miten ihmiset ylipäätään selviytyvät.
Myös WFP:n mittarit lisääntyvät. Ruokaturvan arvioiminen ei yksin riitä, vaan on hahmotettava, miten ihmiset ylipäätään selviytyvät. Ovatko asuinolot tarpeeksi kelvolliset, onko terveyspalveluja tarjolla, pääsevätkö lapset kouluun.
Kustannustehokkuuteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.
Sandström sanoo, että se on hänestä oikein.
Hän arvioi, että humanitaarinen työ limittyy yhä enemmän kehitysyhteistyöhön. Monet valtiot vähentävät kehitysrahoitustaan mutta toisaalta lisäävät apuaan humanitaariseen työhön. Silti kuilu rahan ja tarpeen välillä syvenee, Sandström sanoo.
Hän iloitsee siitä, että valtaosa WFP:n avusta tulee nykyisin rahana.
Se on suurin muutos WFP:ssä yli vuosikymmeneen ja mahdollistaa sen, että järjestö voi päättää, millaista ruoka-apua se kussakin tilanteessa jakaa.
Oikealla polulla
Tuuli pyörittää hiuksia, yllä on raidallinen mekko. Susanna Sandström haluaa viettää lomansa Turussa, 1930-luvun puutaloasunnossaan, kaukana Italian pakahduttavista helteistä.
Syksyllä on palattava Roomaan, jossa työ jatkuu vuoden tai kaksi.
Sen jälkeen hän vaihtaa asemapaikkaansa.
WFP ei voi ratkaista aliravitsemusta ja nälkää. Se voi vain lievittää niiden seurauksia. Silti Sandström tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä.
Hän haluaa ottaa vastuuta ihmisistä ja maailmasta, elää kuin edesmennyt isänsä.
SUSANNA HELENA KRISTINA SANDSTRÖM
IKÄ: 40
KOULUTUS: Taloustieteen tohtori Åbo Akademista vuonna 2013
TYÖ: Maailman ruokaohjelman WFP:n taloustieteilijä
PERHE: Aviomies, tutkija Per Hjertstrand
HARRASTUKSET: Kuorolaulu, lenkkeily ja crossfit
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ KUVAT LIISA TAKALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
