Kehittyvät maat tarvitsevat rahallista tukea luontokadon pysäyttämiseen. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että ilmastonmuutoksen torjunnan ohella myös luontokadon pysäyttäminen on pitkällä aikavälillä liiketoiminnan elinehto.
YK:n luontokokous pääsi viime joulukuussa Montrealissa sopuun luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämisestä vuoteen 2030 mennessä.
Sopimuksen allekirjoittaneet maat sitoutuvat suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueista sekä ennallistamaan 30 prosenttia luontoarvoltaan heikentyneistä alueista.
Rikkaat maat lupasivat tukea kehittyvien maiden luontokadon torjuntaa vuosittain 20 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla vuoteen 2025 ja siitä eteenpäin vuosittain 30 miljardilla vuoteen 2030 saakka.
Luontokadon pysäyttämisestä sovittiin ensimmäisen kerran YK:ssa jo yli 20 vuotta sitten. Käytännössä saavutukset ovat jääneet laihoiksi.
”Tästä viisastuneena uuteen sopimukseen rakennettiin entistä vahvempi ja sitovampi seuranta- ja toimeenpanojärjestelmä”, ympäristöneuvos Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä sanoo. Hän toimi luontokokouksessa Suomen pääneuvottelijana.
Konkreettisia tavoitteita luontokadon torjuntaan
Luontosopimuksessa on yhteensä 23 luonnon tilaa parantavaa tavoitetta, joiden saavuttamista voidaan mitata. Ne liittyvät esimerkiksi saastumisen, vesistöjen ravinnekuormien ja muovijätteen vähentämiseen.
”Uuden sopimuksen vahvuus on, että siinä määritellään myös keinot tavoitteiden saavuttamiseksi”, von Weissenberg toteaa.
Hänen mielestään luontosopimuksen konkreettisia tavoitteita voi verrata Pariisin ilmastosopimukseen, jossa maailman valtiot sitoutuvat rajoittamaan maapallon keskilämpötilan nousun 1,5 asteeseen.
Kaikkein tärkeintä sekä ilmaston että luonnon kannalta on, mitä tehdään suojelun ulkopuolella olevalla 70 prosentin alueella muun muassa maa- ja metsätaloudessa, kalastuksessa ja teollisuudessa.
Ilmastonmuutoksen torjunta on sisällytetty myös luontosopimuksen tavoitteisiin. Von Weissenbergin mukaan se on välttämätöntä, sillä tarvitaan toimia, jotka samanaikaisesti vievät kohti päästöttömyyttä ja luonnon monimuotoisuuden turvaamista.
Esimerkiksi metsittäminen luo elintilaa monille eliölajeille, mutta samalla puut myös sitovat ilmakehän hiilidioksidia.
”Kaikkein tärkeintä sekä ilmaston että luonnon kannalta on, mitä tehdään suojelun ulkopuolella olevalla 70 prosentin alueella muun muassa maa- ja metsätaloudessa, kalastuksessa ja teollisuudessa.”
Kehittyvät maat tarvitsevat paljon tukea
Von Weissenberg sanoo, että luontosopimuksen toimeenpano on valtava haaste etenkin kehittyvissä maissa. Tähän tarvitaan niiden toimintavalmiuksien parantamista ja rikkaiden maiden tukea.
Esimerkiksi paikallisia ympäristöhallintojen voimavaroja ja osaamista on vahvistettava. Lisäksi tarvitaan kattava kokonaiskuva luonnon nykytilasta, jotta toimia voidaan kohdistaa oikein.
”Kehittyvät maat tarvitsevat rahallista tukea myös suojelualueiden perustamiseen ja paikallisväestön tukemiseen, jos heidän elinkeinojaan joudutaan rajoittamaan”, von Weissenberg mainitsee.
Yksityisen pääoman mukaantulo on välttämätöntä. Rahaa on saatava useista eri lähteistä.
Kestävyysratkaisut-teeman johtaja Lasse Miettinen Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta Sitrasta sanoo, että kehittyville maille Montrealissa luvattu tuki on vasta alku rahoitukselle, jota luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan.
”Kyse on sen kokoisesta ongelmasta, että se ei pysähdy pelkästään julkisilla budjeteilla. Yksityisen pääoman mukaantulo on välttämätöntä. Rahaa on saatava useista eri lähteistä.”
Luontokokoukseen osallistuneen Miettisen mielestä oli myönteistä, että talous oli tapaamisessa vahvasti läsnä. Hänen mukaansa yhä useampi yritys on herännyt siihen, että ilmastonmuutoksen torjunnan ohella myös luontokadon pysäyttäminen on pitkällä aikavälillä liiketoiminnan elinehto.
”Montrealissa oli mukana tuhansien miljardien dollareiden sijoitusvarallisuutta hoitavia finanssialan toimijoita. Heidän mielestään valtioiden pitää nyt liikkua tosissaan kohti kunnianhimoisia tavoitteita.”
Talouden pelisääntöjä muutettava
Luonnon monimuotoisuuden mittaamisessa ja rahallisessa hinnoittelussa on vielä paljon tekemistä. Siihen ei ole yhtä mittayksikköä samalla lailla kuin ilmastopäästöille, joita voidaan mitata hiilidioksiditonneina.
Miettisen mielestä talouden ja markkinoiden pelisääntöjä on muutettava sellaisiksi, että yksityisellä pääomalla on kannustimia tulla mukaan. Hyvä esimerkki on vaikuttavuussijoittaminen, jossa sijoituksilla tavoitellaan sekä tuottoa että ympäristölle mitattavia hyötyjä.
”Luontoa vahvistavasta toiminnasta on saatava kilpailuetua. Toisaalta ympäristöä kuormittavasta yritystoiminnasta on maksettava esimerkiksi veroluonteisia maksuja.”
Von Weissenberg lisää tarvittaviin talousuudistuksiin ympäristölle haitallisten julkisten tukien leikkaamisen. Esimerkiksi Indonesian ja Nigerian kaltaiset kehittyvät maat käyttävät ison osan budjetistaan subventoimalla fossiilisten polttoaineiden hintoja.
