Euroopan unioni pyrkii luomaan tasaveroista kumppanuutta Afrikan unionin kanssa. Siinä on tärkeää, että yritetään kuunnella ja ymmärtää toista, komissaari Jutta Urpilainen sanoo.
Yhdeksäs maaliskuuta 2020 oli Jutta Urpilaiselle merkittävä päivä.
Hän oli Euroopan unionin tuoreehko komissaari, jolla oli uusi ja painava salkku. Hän vastasi EU:n kahdenvälisistä kumppanuuksista ja etenkin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, jonne maailman äärimmäinen köyhyys keskittyy.
Tuohon salkkuun kuului EU:n Afrikka-strategia, virallisesti ”tiedonanto lähtökohdaksi EU:n ja Afrikan uudelle yhteiselle strategialle”, jonka perustaa oli rakennettu kolme viime vuotta, Euroopan ja Afrikan unionin edellisestä huippukokouksesta lähtien. Urpilaisen alaisuudessa sitä oli työstetty aktiivisesti kolme kuukautta.
Eurooppa oli vihdoin havahtunut siihen, kuinka merkittävästi Afrikka siihen vaikuttaa. EU:n uusi johto oli nostanut Afrikan erityisen tärkeäksi kumppanialueeksi.
Eurooppa oli vihdoin havahtunut siihen, kuinka merkittävästi Afrikka siihen vaikuttaa. EU:n uusi johto oli nostanut Afrikan erityisen tärkeäksi kumppanialueeksi.
Nyt strategia oli valmis. Ja mikä parasta, se oli myös julkistettu.
Valmistelu oli vaatinut satoja kokoustunteja ja tuhansia lentomaileja. Urpilainen oli ehtinyt vierailla Länsi-Afrikan Sahelin alueella ja useassa Itä-Afrikan maassa. Afrikkalaisia oli kuultava ja mannerta kierrettävä, kunnes EU ja AU voisivat hyväksyä uuden, yhteisen strategiansa lokakuun 2020 huippukokouksessa.
Yhteisen strategiansa avulla Eurooppa ja Afrikka pääsisivät eroon pitkäaikaisesta avunantaja–avunsaaja-asetelmastaan ja siirtyisivät ”uuteen, tasavertaiseen kumppanuuteen”.
Yhteiset avainalueet
Ilmastonmuutoksen torjumista ja uusiutuvan energian tuottamista. Digitaalisten kauppa- ja rahoituspalvelujen kehittämistä. Uusien työpaikkojen luomista kestävän kasvun avulla, rauhan ja hyvän hallinnon tukemista, muuttoliikkeiden hallintaa.
Siinä viisi avainaluetta, joissa EU tarjoaa tiiviimpää yhteistyötä Afrikalle.
AU ei ole julkistanut erillistä Eurooppa-strategiaansa, mutta avainaloja on ainakin neljä. Afrikan johtajat ovat korostaneet kaupan ja Afrikan vapaakauppa-alueen AfCFTA:n kehittämistä, muuttoliikkeiden hallintaa, ilmastonmuutoksen torjumista sekä rauhaa ja turvallisuutta.
Avainaloista kertoo Carlos Lopes, AU:n ulkoasiainedustaja EU-suhteissa.
Hän on guineabissaulainen kehitystaloustieteilijä, joka työskenteli pitkään YK:n johtotehtävissä, kunnes siirtyi julkishallinnon professoriksi Kapkaupungin yliopistoon Etelä-Afrikkaan.
Hän lisäisi Afrikan avainaloihin vielä tieteen, teknologian ja innovaatiot.
”Isossa kuvassa Euroopan ja Afrikan avainalueet osuvat hyvin yksiin”, Lopes toteaa.
Hänestä on silti tärkeää muistaa, että kumpikin manner ajaa avainalueilla omaa etuaan, ja siksi yksityiskohdista on sovittava tarkasti.
Lopesin mielestä tasavertainen kumppanuus alkaa siitä, että osapuolet hyväksyvät sen, että kummallakin on tavoitteensa eikä kumpikaan määrää kumppanuuden ehtoja. Tällä hän viittaa sekä nykyisyyteen että Euroopan ja Afrikan historiaan.
Siirtomaavallan jälkeen Eurooppa näki Afrikan pitkään luonnonvarojen aittana ja köyhyyden mantereena, jota oli autettava.
”Nykyisin Afrikka etsii kansainvälisiä kumppaneita, jotka edistävät sen tavoitteita, kuten muutkin valtiot. Sillä, mistä kumppanit ovat peräisin, ei ole väliä.”
Afrikan tarpeet
”Nykyisin Afrikka etsii kansainvälisiä kumppaneita, jotka edistävät sen tavoitteita, kuten muutkin valtiot. Sillä, mistä kumppanit ovat peräisin, ei ole väliä.”
Pohjoismaisen Afrikka-instituutin tutkija Patience Mususa nostaa Afrikan ykköstarpeiksi kestävän kasvun ja uudet, viralliset työpaikat. Ne edellyttävät yhteiskunnilta rauhaa ja hyvää hallintoa sekä energiantuotantoa, joka pitäisi kaksinkertaistaa vuoteen 2040 mennessä.
Yli 600 miljoonaa afrikkalaista elää yhä ilman sähköä.
”Uusiutuvaan energiaan ja akkuihin on sijoitettava, ja Eurooppa voisi tukea siinä.”
Mususa on sambialainen ympäristöekologi, jonka erikoisalaa on kaivosteollisuus. Hän puhuu akuista, koska niihin voi varastoida sähköenergiaa. Raaka-aineita akkuihin olisi, kunhan Afrikka oppisi jalostamaan niitä tuotteiksi. Afrikka tuottaa paljon kuparia, kobolttia, nikkeliä ja muita akkujen raaka-aineita.
”Afrikan valtiot haluaisivat, että Eurooppa tukisi Afrikan teollistamista kestävällä tavalla sen sijaan, että se vie raaka-aineita jalostettaviksi. Samalla syntyisi uusia, virallisia työpaikkoja.”
Vuonna 2050 afrikkalaisia voi olla 2,4 miljardia eli kaksi kertaa nykyistä enemmän. Se tarkoittaa, että jopa neljäsosa maailman ihmisistä asuisi silloin Euroopan naapurissa ja 800 miljoonaa uutta työntekijää kilpailisi Afrikan työpaikoista.
Mususa kannattaa tiiviimpää yhteistyötä Euroopan ja Afrikan välillä. Hänestä tasavertaisuudesta voi puhua vasta, kun sen tieltä on karsittu esteet.
Hänestä niitä ovat esimerkiksi Euroopan subventoidut maataloustuotteet, jotka vievät tuloja afrikkalaisilta pienviljelijöiltä, ja verovälttely, jota EU:hun rekisteröityneet kansainväliset yritykset harjoittavat Afrikassa.
”Nykyistä tasavertaisempi suhde EU:n ja Afrikan välillä vaatii uutta otetta, panostusta luottamuksen rakentamiseen. Afrikkalaisilla on epäilyksiä siitä, kuinka tasavertaista kumppanuutta Eurooppa todella haluaa.”
Täyskäännös asenteissa
Eurooppalaiset ovat taipuvaisia uskomaan, että heidän moraaliset ja eettiset arvonsa ovat maailmanlaajuisia. Näin ei ole, sanoo Paul Collier, kehitystaloustieteen professori Oxfordin yliopistosta ja yksi tunnetuista kehitysmaapolitiikan asiantuntijoista.
Hänestä tasavertainen kumppanuus vaatii juurtuneiden asenteiden muutosta.
”Olen listannut kolme toimintaperiaatetta, joita ei saa tehdä. Ei saa painostaa, lahjoa tai ehdollistaa afrikkalaisia tekemään mitään, mitä he eivät itse halua.”
Collier toteaa, että jokaisen yhteiskunnan on luotava omat moraaliset ja eettiset arvonsa sekä strategiansa, jotka kumppaneiden on hyväksyttävä. Se tarkoittaa myös sitä, että valtio saa itse päättää, mihin apu- ja lainarahansa käyttää.
Tosin korruptiota ei pidä hyväksyä, koska se on laitonta.
”Niin kutsutut ’meidän rahamme’ on käsiteltävä läpinäkyvästi.”
Kiinalaiset eivät sanele afrikkalaisille, mihin rahat on käytettävä, Collier toteaa. Esimerkiksi Etiopia rakennutti kiinalaisella lainarahalla ja työllä rautatien Djiboutiin. Myöskään eurooppalaisten ei tulisi päättää afrikkalaisten puolesta, mihin rahat on suunnattava.
”Miksi esimerkiksi lapset on saatava kouluun, jos koulussa ei opi mitään?” hän kysyy.
”Hallituksen ja kansan pitää olla yhtä mieltä siitä, että laadukas peruskoulutus kaikille lapsille on tärkeää, ja päättää, että se on rahoitettava verovaroin. Sitä Afrikka tarvitsee.”
Uudella pelikentällä
Afrikan taloudellinen ja poliittinen merkitys on kasvanut nopeasti. Siitä on tullut geopoliittinen pelikenttä, jossa myös Eurooppa haluaa lujittaa jalansijaansa.
Jutta Urpilainen korostaa usein haastatteluissa, että EU on yhä Afrikan ykköskumppani niin kaupassa, suorissa sijoituksissa kuin kehitysrahoittajana. Esimerkiksi EU:n ja Afrikan kaupan arvo on 235 miljardia euroa, lähes kaksi kertaa enemmän kuin Kiinan ja Afrikan.
Sitä, kuinka kauan Eurooppa pitää ykköstilansa, ei tiedä kukaan.
Kiina on jo pitkään rahoittanut ja kehittänyt voimakkaasti Afrikan teollistumista. Myös Yhdysvallat, Venäjä, Turkki, Intia ja Persianlahden vauraat öljymaat, kuten Arabiemiraatit ja Qatar, ovat vahvistaneet mantereella asemaansa.
Etenkin Kiinalla on paljon vaikutusvaltaa Afrikassa. EU:n merkitystä heikentää se, ettei se ole aina onnistunut näyttäytymään Afrikassa kovin yhtenäisenä toimijana.
Etenkin Kiinalla on paljon vaikutusvaltaa Afrikassa. EU:n merkitystä heikentää se, ettei se ole aina onnistunut näyttäytymään Afrikassa kovin yhtenäisenä toimijana.
Urpilaisen mielestä Kiina tarjoaa Afrikalle velkakumppanuutta.
”Moni valtio on merkittävästi velkaantunut Kiinalle, yli puolet valtion menoista kuluu velkojen hoitoon”, hän selittää.
”EU taas on arvoyhteisö. Me eurooppalaiset haluamme välittää ja edistää arvoja, joita pidämme tärkeinä. Lisäksi tasavertaiseen kumppanuuteen liittyy naapuruus, jossa asioista voi keskustella niiden oikeilla nimillä, toisiaan kunnioittaen, avoimesti ja rehellisesti.”
Apu yhä tärkeää
Euroopan ja Afrikan uusi, tasavertainen kumppanuus alkaa poikkeuksellisissa oloissa, sillä koronapandemia kurittaa taloutta ja ihmisiä kaikkialla
Saharan eteläpuoliselle Afrikalle on tänä vuonna ennustettu ensimmäistä taloudellista lamaa 25 vuoteen. Raaka-aineiden, kuten maataloustuotteiden ja öljyn, kysyntä ja hinnat ovat romahtaneet. Ulkomaiset sijoitukset ovat vähentyneet, turismi lopahtanut.
Avun merkitys korostuu, Jutta Urpilainen sanoo.
Keväällä EU räätälöi kehitysyhteistyön kumppanimailleen korona-apupaketin, Team Europen. Apupaketti on jo muhkea, karkeasti 36 miljardia euroa.
Afrikka saa apupaketista merkittävän osan.
Urpilainen on selvästi ylpeä Team Europesta.
Se on Euroopan ja Afrikan uuden kumppanuuden ensimmäinen askel – siitäkin huolimatta, että Eurooppa ottaa jälleen avunantajan roolin.
Urpilaisen mielestä myös perinteistä kehitysapua tarvitaan edelleen Afrikassa.
”Huolestuttavaa on se, että koronaviruksen vuoksi joissakin kehitystavoitteissa, kuten lasten koulutuksessa ja ruokaturvassa, on menty taaksepäin.”
”Huolestuttavaa on se, että koronaviruksen vuoksi joissakin kehitystavoitteissa, kuten lasten koulutuksessa ja ruokaturvassa, on menty taaksepäin.”
Myös aliravitsemus voi lisääntyä.
”On suuri riski, että nälkään kuolee lapsia enemmän koronan takia kuin sen aiheuttamaan covid-19-tautiin.”
Kehitysrahoitus kuuluu Urpilaisen salkkuun, ja sitä hän haluaa lisätä.
Sen lisäksi kumppanit tarvitsevat velkahelpotuksia ja yksityisiä sijoituksia, jotta niiden talous vahvistuisi ja harmaa talous vähenisi, Urpilainen sanoo.
Yhteinen linja
AU:n ulkoasiainedustajan Carlos Lopesin mielestä kumppanuus tasavertaisten osapuolten välillä vaatii sitä, että kumpikin voi keskustella näkemyksistä, ottaa huomioon kummankin tavoitteet ja löytää lopulta yhteinen, kumpaakin tyydyttävä ratkaisu.
Se vaatii lujaa, yhteistä linjaa kummassakin unionissa.
Yksin Afrikan unioniin kuuluu 55 hyvin erilaista jäsenmaata. Euroopan unioni kattaa 27 valtiota. Britannia ei enää kuulu tuohon lukuun.
Britannia säilyttää läheiset suhteensa Afrikkaan, etenkin entisiin alusmaihinsa, brittiläinen kehitystaloustieteilijä Paul Collier toteaa, muttei osaa muuten arvioida Britannian EU-eron vaikutusta Euroopan ja Afrikan suhteisiin.
Jutta Urpilainen taas sanoo, että Britanniasta tulee sekä EU:n että Afrikan kumppani kehityspolitiikassa.
”Muutoin uskon, että iso linja jatkuu.”
Sillä hän viittaa EU:n Afrikka-strategiaan, Euroopan haluun ”aktiivisesti kehittää kumppanuuttaan Afrikan kanssa” EU:n nimeämällä viidellä avainalueella.
Hänestä strategialla pyritään luomaan ”kokonaisvaltainen lähestymistapa kumppanuuteen”. Siinä tärkeää on, että yritetään kuunnella ja ymmärtää toista, Urpilainen selittää. Asioista saa olla eri mieltä, se on demokratiassa mahdollista.
”Mitä enemmän kykenee keskustelemaan, sitä enemmän keskinäistä ymmärrystä, kunnioitusta ja luottamusta syntyy.”
”Mitä enemmän kykenee keskustelemaan, sitä enemmän keskinäistä ymmärrystä, kunnioitusta ja luottamusta syntyy.”
Urpilainen totesi keväällä haastatteluissa, että koronakriisi on EU:n Afrikka-strategian ja Euroopan ja Afrikan kumppanuuden ensimmäinen testi. Nyt hän lisää, että Team Europe, korona-apu kumppanimaille, oli hyvä harjoitus EU:lle.
”EU ei ole aina kyennyt toimimaan yhtenäisesti ja yksimielisesti.”
Hänestä Team Europe osoitti, että ”pelaaminen yhtenä joukkueena” on täysin mahdollista. Siihen EU:n on kyettävä jatkossakin, jos se haluaa lujittaa asemaansa Afrikassa ja kasvattaa globaalia painoarvoaan.
Kaikkea hyvää
Ensi kuussa* Euroopan ja Afrikan unionin edustajat pohtivat uutta, tasavertaista kumppanuuttaan huippukokouksessa, joka on määrä järjestää Euroopan kamaralla Brysselissä.
Mutta mihin Eurooppa todella on valmis, tutkija Patience Mususa kysyy.
Siihen Jutta Urpilaisella on vastauksia.
Hänestä EU:n ehdotus uudeksi, yhteiseksi strategiaksi lähtee siitä, että Afrikasta kehittyy entistä houkuttelevampi kohde kestäville sijoituksille.
Hän jatkaa, että EU:n ”tavoitteena on luonnollisesti tasapuoliset liiketoiminnan edellytykset ja se, että Afrikan maat vaurastuvat ja vahvistuvat, vihertyvät ja digitalisoituvat tiiviimmän yhteistyön ja poliittisen kehityksen myötä”.
Kumppanuuden kehittymisessä kyse on viime kädessä konkreettisista tuloksista, hän sanoo.
Niillä hän tarkoittaa uusia työpaikkoja, entistä ilmastoystävällisimpiä talouksia ja sitä, että Afrikka pystyy hyödyntämään entistä paremmin teknologian kehitystä.
Jos näin on, Afrikka tuskin panee vastaan.
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ / KUVAT JOHN THYS, ERIC PIERMONT, REED SAXON/AFP/AP/LEHTIKUVA, POHJOISMAINEN AFRIKKA-INSTITUUTTI
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
*Lokakuuksi 2020 suunniteltu kokous siirrettiin sittemmin vuoteen 2021.
Tekstiä muokattu: Ingressi muutettu huippukokouksen siirtymisen vuoksi.
