Verkkoyhteys parantaa opiskelumahdollisuuksia pakolaisleirillä

Nakivalen pakolaisleirillä Etelä-Ugandassa lapset käyvät koulua kojuissa, joiden sisäpilareihin on asennettu sateenkestäviä taulutietokoneita. Langaton verkkoyhteys toimii aurinkosähköllä. Hello World -järjestö uskoo, että tietoteknologia helpottaa opiskelua myös köyhissä oloissa.

KUVAT JA TEKSTI SOFI LUNDIN

Tekijä on Ugandassa asuva vapaa toimittaja.

Englannin kielestä suomentanut Tiina Kirkas

15-vuotias Tusiime Jackson avaa näytöltä Ugandan kartan ja opettaja Prossy Tukesiga osoittaa siitä Viktoriajärveä ja Niiliä. ”Verkkoyhteyden avulla voin opettaa lapsia entistä paremmin. Kirjoissa on harvoin kuvia eivätkä ne ole riittävän yksityiskohtaisia”, hän sanoo.
Nakivalen pakolaisleirillä on kahdeksan kojua, joissa lasten lisäksi nuoret ja aikuiset voivat hyödyntää taulutietokoneita opinnoissaan ja työssään.
Nakivalen pakolaisleiri sijaitsee Etelä-Ugandassa, lähellä Tansanian rajaa. Leirin noin 132 000 asukasta tulevat Kongon demokraattisesta tasavallasta, Burundista, Eritreasta, Somaliasta ja Etelä-Sudanista. Kaksi kolmasosaa heistä on naisia ja lapsia.
21-vuotias Passion Baraka on kotoisin Kongon demokraattisesta tasavallasta. Nakivalen pakolaisleirillä hän on toteuttanut haaveensa yrittäjyydestä: piakkoin hän julkistaa kotitekoisen hyttyskarkotteen, jonka hän on kehittänyt yhdessä kavereidensa kanssa.
25-vuotias Fiston Muganda ei ole nähnyt vanhempiaan sen jälkeen, kun hän pakeni kotimaastaan Kongon demokraattisesta tasavallasta. Hän on yksi Hello World -järjestön vapaaehtoisista.
14-vuotias Eveline Kika on kiinnostunut luonnontieteistä ja opiskelee uusia asioita verkon välityksellä. Hän haaveilee lääkärin ammatista.
Feza Madu kärsii edelleen raskaista sotakokemuksistaan kotimaassaan Kongon demokraattisessa tasavallassa. Ompelijakoulutus Nakivalen pakolaisleirillä luo toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Ompelukurssilla nuoret opettelevat vaatesuunnittelua YouTube-videoiden avulla.

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5