Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan tutkimus Suomen suurituloisimpien yhteiskunnallisista näkemyksistä nousi syyskuun alussa otsikoihin. Suomen rikkaimpaan promilleen lukeutuvat haastateltavat kertoivat tutkimuksessa anonyymisti, mitä mieltä he ovat esimerkiksi tulonjaosta ja politiikasta.
Yksi tuloksista oli, että moni suurituloisista piti vaaleja ja politiikkaan kuuluvia erimielisyyksiä hidasteina, jotka estivät järkevän yhteiskunnallisen kehityksen. Demokratia ja dynaaminen talous asettuivat heidän puheissaan vastakkain.
Kantolan mukaan demokratiavastaisuus ei kuitenkaan kosketa ainoastaan rikkainta promillea. Tutkimuksen pohjalta järjestetyssä keskustelutilaisuudessa hän totesi Helsingin Sanomien mukaan, että demokratiavastaisuus on uinut laajemminkin sisään suomalaiseen yhteiskuntaan.
Demokratian ja talouskasvun suhde on yksi kehitystaloustieteen kestoaiheista.
KYSYMYKSET DEMOKRATIASTA ja taloudellisesta tehokkuudesta ovat myös kehityspolitiikan ytimessä. Demokratian ja talouskasvun suhde on yksi kehitystaloustieteen kestoaiheista.
Massachusettsin teknillisen korkeakoulun MIT:n professorin Daron Acemoglun vetämän tutkimuksen mukaan demokratisoitumista seuraa useimmiten taloudellinen kasvu. Lyhyellä aikavälillä vaikutusta ei näy, mutta 10–15 vuoden päästä demokratisoituneet valtiot ovat hiukan rikkaampia ja 25 vuoden päästä selkeästi rikkaampia kuin ne olisivat, mikäli ne eivät olisi panneet toimeen demokraattisia uudistuksia. Latinalaisen Amerikan kehityspankin tutkimushanke taas ei löytänyt merkkejä siitä, että demokratia itsessään toimisi talouskasvun moottorina.
YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitoksen UNU-WIDERin johtaja Kunal Sen puolestaan esitti vuoden ensimmäisen Kehitys-Utveckling-lehden haastattelussa, että kehitysmaiden tulisi varoa liian aikaista demokratisoitumista, sillä kehityksen alkuvaiheessa se voi olla haitaksi talouskasvulle.
Daron Acemoglun mukaan demokratiakehityksessä on globaalissa tarkastelussa otettu viimeisen kymmenen vuoden aikana takapakkia. Toisen suuntaista kehitystäkin on (ks. esimerkiksi Tarmo Heikkilän kokemukset Etiopiasta), mutta aiempien vuosikymmenten demokratisoitumistrendi vaikuttaisi maailman mittakaavassa kääntyneen.
TEPPO ESKELINEN KIRJOITTAA tässä lehdessä julkaistussa esseessään, kuinka kehityspolitiikassa on vallinnut naiivi optimismi, jossa demokratia ja talouskasvu on automaattisesti liitetty yhteen. Samaan aikaan on syntynyt uusi kilpaileva autoritaarinen kasvumalli, jossa yhdistyvät keskusvallan ohjaamat strategiset suurinvestoinnit, kohtuullisen hyvät markkinavapaudet sekä poliittisten vapauksien ja demokratian tukahduttaminen. Tämä malli voi olla taloudellisesti hyvinkin tehokas. Kiina ja Ruanda ovat esimerkkejä maista, jotka ovat kasvattaneet talouttaan ja vähentäneet materiaalista köyhyyttä jo pitkään hyvin epädemokraattisen poliittisen järjestelmän vallitessa.
Kuinka kilpailevaan kasvumalliin sitten pitäisi suhtautua? Eskelisen mukaan ei ainakaan pitäisi paeta todellisuutta kehityspuheen naiiviin optimismiin.
Olemmeko valmiita edistämään demokratiaa sen itsensä takia?
Mikäli Kantolan väite demokratiavastaisuuden yleistymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa pitää paikkansa, ehkä meidän olisi ihan aluksi syytä miettiä, kuinka demokraattisia itse olemme. Olemmeko valmiita edistämään demokratiaa sen itsensä takia? Eskelisen sanoin: ”kysymys on viime kädessä siitä, ollaanko demokratiaa valmiita puolustamaan myös maailmassa, jossa demokratiavaatimukset voivat tarkoittaa kapuloita kaupallisen yhteistyön ja talouskasvun rattaisiin.”
TEKSTI KUUTTI KOSKI
KUVA LIISA TAKALA
