Kiinan vaikutuksesta Afrikassa on puhuttu paljon, ja Venäjän hyökkäyssodan jälkeen on analysoitu myös sitä, miten Venäjä on kasvattanut vaikutusvaltaansa Afrikassa järjestelmällisesti. Moni Afrikan maa äänestikin tyhjää, kun YK:ssa pohdittiin sodan tuomitsemista.

Venäjän Afrikka-työtä ei Suomessa tätä ennen paljon huomattu. Mieleen juolahtaakin, mitähän muuta me emme huomaa.

Muutamia mielenkiintoisia pelureita löytyykin, kun alkaa vähän kaivella.

Turkki voimakas, Iran heräilee

Kun kävin muutama vuosi sitten Mogadishussa, kyselin tavan mukaan, että kuinkahan aktiivinen Kiina on siellä. Vastaus oli vähän yllättävä: kiinalaiset eivät ole olleet järin kiinnostuneita Somaliasta, koska Turkki on ehtinyt vallata markkinat.

Turkki onkin investoinut Afrikan maihin reippaasti: vuosien 2003 ja 2020 välillä sijoitukset kasvoivat 100 miljoonasta dollarista 6 500 miljardiin ja kauppa viisinkertaistui.

Naapurimaa Iran on myös lisännyt aktiivisuuttaan Afrikan maissa huippukonservatiivisen Ebrahim Raisin tultua valtaan viime vuonna. Välit ovat tosin pitkään olleet viileät, joten vielä on vaikeaa nähdä suurta Iranin jalanjälkeä Afrikassa. Tämä voi kuitenkin muuttua.

Vietnam haluaa rikkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi

Usein Afrikan maiden keskiluokka ja rikkaat puhuvat ilahtuneeseen sävyyn uusista mahdollisista kumppanimaista, jotka rikkovat vanhaa kahtiajakoa entisten siirtomaaisäntien ja alusmaiden välillä.

Niin tekee myös Sierra Leonen presidentinkanslian teknologinen neuvonantaja Musa Kpaka, kun hän ylistää tulevaa yhä tiiviimpää yhteistyötä Vietnamin kanssa tuoreessa The Africa Reportissa.

Vietnamin kansantalous on nousut tasaisesti, ja maa pyrkii korkean tulotason maaksi vuoteen 2045 mennessä.

Kpaka on erittäin iloinen siitä, että kaupallinen yhteistyö Vietnamin kanssa tuo teknologian ja osaamisen siirtoa, ainakin verrattuna Kiinaan, jonka kanssa yhteistyö kilpistyy usein raaka-aineiden vientiin. Hän visioi kolmikantaista yhteistyötä, jossa Euroopan tai Kiinan varoilla rahoitetaan hankkeita, joissa käytetään vietnamilaista osaamista.

Israel haluaa ystäviä, mutta kohtaa myös vastustusta

Mielenkiintoinen tapaus on Israel, jonka sijoituksista voi lukea eteläafrikkalaisen The Mail & Guardianin sivuilla julkaistusta vieraskynästä.

Tekstissä kerrotaan, että Israel on sijoittanut maatalouden tehostamiseen, etenkin kastelujärjestelmiin. Sen lisäksi tarjolla on ollut vähemmän rakentavaa palvelua, kuten aseita ja vakoiluohjelmistoja, joilla autoritääriset hallinnot voivat vaikkapa kuunnella oppositiota tai toisia maita.

Israelilla on oma painolastinsa, mitä tulee jalansijan hankkimiseen Afrikan maista. The Mail & Guardianin vieraskynän on kirjoittanut eteläafrikkalainen kansanedustaja Zwelivelile Mandela, jonka isoisä oli Nelson Mandela.

Mandela muistuttaa, että Afrikan mailla on ollut historialliset suhteet Palestiinaan, ja etenkin Etelä-Afrikassa palestiinalaisten apartheid-tyyppinen kohtelu saa tuiman tuomion. Etelä-Afrikka onkin kannattanut Israelin boikotoimista, ja monet Afrikan maat ovat olleet nuivia Israelia kohtaan.

Suhteet ovat kuitenkin hiljalleen lämmenneet, ja viime vuonna Israel sai Afrikan unionin tarkkailujäsenen aseman. Palestiinalla sellainen on ollut vuodesta 2013.

Monipuolisempi maailma

Monenlaisia kiinnostavia pelureita siis maailmanpolitiikassa löytyy, ja monista peleistä meillä ei kuullakaan.

Kun maailman moninapaistumisesta alettiin puhua joitain vuosikymmeniä sitten, sitä pidettiin tavoiteltavana. Ajateltiin, että on hyvä, ettei ole vain rikkaita ja köyhiä maita, tai pohjoista ja etelää, vaan monipuolisempi ja tasa-arvoisempi joukko edustamassa erilaisia ihmisryhmiä.

On se edelleen minustakin hyvä asia, vaikka se tarkoittaakin sitä, että monet näistä pelureista ovat epädemokraattisia, ja pelit, joita he keskenään pelaavat, ovat usein likaisia.

Haasteena tietysti on, miten maailma kuitenkin voisi edelleen olla multilateraalinen, yhdessä asioista sopiva, ja miten nämä eri navat voisivat olla mahdollisimman demokraattisia myös sisäisesti.

Valtavasti tsemppiä siis diplomaateille, teille on paljon töitä!

Kuvassa Etelä-Afrikan ja Iranin varaministerit Nomaindiya Mfeketo ja Amir Abdollahian tapaavat Teheranissa 2015. Kuva: Dirco / CC BY-ND 2.0