Humanitaarinen apu
Avustustyö Afganistanissa vaatii keskusteluja Talebanin kanssa
Humanitaarisen avun politisoituminen huolestuttaa puolueetonta avustusjärjestöä, sanoo Punaisen Ristin kansainvälisen komitean pääsihteeri Robert Mardini.
Yhä useampi lapsi asuu konfliktialueella
Jo kuudesosa maailman lapsista elää konfliktialueella, arvioi Pelastakaa Lapset -järjestö. Lasten riski joutua värvätyksi mukaan sotatoimiin on kasvanut kolminkertaiseksi 30 vuoden aikana.
Humanitaarisen avustustyön digitalisaatio ei ole vaaratonta
Digitaaliset järjestelmät ovat ratkaisevan tärkeitä kehitysyhteistyössä ja humanitaarisessa avustustoiminnassa. Ne voivat kuitenkin altistaa maailman haavoittuvimmat yhteisöt äkillisille riskeille.
Äärimmäinen köyhyys ja konfliktit keskittyvät hauraisiin valtioihin ‒ ja se haastaa kehitysyhteistyön
Yhä suurempi osa maailman köyhistä ihmisistä asuu kriisiherkissä maissa. Tämä haastaa kansainväliset avunantajat, joilta vaaditaan nyt hyvän monialajohtajuuden lisäksi joustavuutta ja käytännönläheistä otetta.
18 miljoonaa afganistanilaista eli puolet maan väestöstä tarvitsee hätäapua
Suomi on keskeyttänyt kehitysyhteistyönsä Afganistanissa, mutta humanitaarinen apu jatkuu kansainvälisten järjestöjen kautta.
Merit Hietanen oppi, kuinka vaativaa on tehdä avustustyötä etänä Myanmariin
Koronapandemian lisäksi humanitaarista avustustyötä vaikeutti helmikuinen sotilasvallankaappaus.
Kehitysyhteistyö palaa perusasioihin
Äärimmäinen köyhyys, lapsityö, konfliktit ja pakolaisuus lisääntyvät. Miten kehitysyhteistyö vastaa covid-19-pandemian jälkeiseen aikaan?
Halu parantaa maailmaa sai siivet
Pauli Immonen liikuttaa elintärkeitä rahteja eri puolille koronan ravistelemaa maailmaa. Ihmisarvon kunnioitus ja kiinnostus lentämiseen ovat hänelle työelämän kulmakiviä.
Levottomat jalat ovat vieneet suomalaislääkärin eri puolille maailmaa
Infektiolääkäri Terhi Heinäsmäki on lähtenyt aina, kun suinkin on pystynyt. Terhi Heinäsmäki kertoo tarinan Trinidad ja Tobagosta, Karibianmeren saarivaltiosta.