Kansalaisjärjestö
Kun suomalainen kansalaisyhteiskunta menestyi meillä ja muualla
Vuosina 1979–2004 suomalaiset kansalaisjärjestöt olivat aloitteellisia globaalissa etelässä ja toteuttivat monia merkityksellisiä hankkeita paikallisten kansalaisliikkeiden kanssa, kertoo Risto Isomäki uudessa tietokirjassaan.
Rilli Lappalainen hahmottaa kehityksen ison kuvan
Kehitystyössä tärkeintä on nähdä systeemi eli ymmärtää kokonaisuus, Rilli Lappalainen sanoo. Siitä kestävässä kehityksessä on pitkälti kysymys.
Onko humanitaarinen työ politiikan peliväline vai puolueetonta avunantoa?
Paikalliset avustusjärjestöt kaipaavat kansainvälisiltä humanitaarisilta toimijoilta puolueettomuuden sijaan avoimuutta ja vahvempaa vastuunkantoa, kirjoittaa Merit Hietanen.
Kehitysyhteistyöhön valmistellaan leikkauksia
Hallitusohjelman mukaan Suomi edistää jatkossakin kestävää kehitystä, kuten köyhyyden vähentämistä ja perusoikeuksien toteutumista.
Keniassa yiaku-mehiläiskansa elvyttää kulttuuriaan ja puolustaa oikeuksiaan
Metsä on olennainen osa yiaku-kansan kulttuuria ja identiteettiä. Mehiläiskansa on herännyt puolustamaan oikeuksiaan perinteiseen elämänmuotoon.
Konfliktien ratkaiseminen on aina kalliimpaa
Etiopiassa ollaan erittäin tyytyväisiä rauhaan, mutta mietimme, onko se kestävää, sanoo Solidaarisuus-järjestön tuore maajohtaja Tesfaye Nigusu.
El Salvadorin jengiratsiat piinaavat myös sateenkaariväkeä
El Salvadorissa on taisteltu vuosi rikollisjengejä vastaan poikkeustilan turvin. Osa sateenkaariväestä pelkää poliisin mielivaltaa, sillä poikkeustila on kaventanut kansalaisoikeuksien toteutumista.
Vapaaehtoiset Suomesta tukevat etänä Myanmarin opoja
"Haluan uskoa, että Myanmarilla on paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia tulevaisuudessa”, sanoo Kyaw Thet, joka tukee maan oppilaanohjaajien työtä etänä Suomesta.
Seksuaalisesta väkivallastakin voi selvitä
Kosovolaisjärjestö tukee seksuaalisen väkivallan uhreja. Haavat ovat monella vielä auki ja traumat periytyvät lapsille.