Kehitysrahoitus
EU investoi globaaliin etelään
Euroopan unioni on menettänyt globaalia valta-asemaansa Kiinalle viime vuosina. Se pyrkii korjaamaan tilannetta Global Gateway -aloitteellaan, joka yhdistää yksityistä rahoitusta kehitysyhteistyöhön.
Tehdäänkö kaupat?
Siihen, että omaa kotiseutua ei pakon edessä tarvitse jättää, on mahdollista vaikuttaa. Kun joudutaan turvautumaan humanitaariseen apuun, ei onnistu enää kaupankäyntikään.
Kehitysyhteistyöhön valmistellaan leikkauksia
Hallitusohjelman mukaan Suomi edistää jatkossakin kestävää kehitystä, kuten köyhyyden vähentämistä ja perusoikeuksien toteutumista.
Kehitysyhteistyö jakaa mielipiteitä aiempaa selvemmin
Suomalaisten enemmistö kannattaa kehitysyhteistyötä, mutta kriittiset äänet ovat voimistuneet. Humanitaarisen avun kannatus on korkealla.
Konfliktien ratkaiseminen on aina kalliimpaa
Etiopiassa ollaan erittäin tyytyväisiä rauhaan, mutta mietimme, onko se kestävää, sanoo Solidaarisuus-järjestön tuore maajohtaja Tesfaye Nigusu.
Kehitysyhteistyön rahoitus ennätyslukemissa
Kehitysyhteistyörahoituksen maailmanlaajuisen kasvun taustalla ovat humanitaarisen avun tarpeen kasvu sekä pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuneet kulut.
Turkanan tuulipuisto on vaikuttanut paikallisyhteisöjen elämään
Afrikan suurin tuulipuisto Keniassa on tuonut Turkanajärven alueelle monia kehitysvaikutuksia. Kehitysrahoituslaitos Finnfund ilmoitti maaliskuussa myyvänsä osuutensa tuulipuistosta.
Suojelutoimilla ei yksinään torjuta luontokatoa
Ilmastonmuutos ja luontokato linkittyvät toisiinsa, ja ne voidaan ratkaista yhdessä, sanoo ympäristöjärjestö WWF Suomen ohjelmajohtaja Anne Tarvainen.
Pohjoismaat lähtivät kehityspolitiikassa eri suuntiin
Pohjoismaat tunnetaan kansainvälisillä foorumeilla kehityspolitiikan edelläkävijänä ja tavoitteiltaan yhtenäisenä ryhmänä. Kuva ei ole enää yhtenäinen.