Luonnon monimuotoisuus
Yksityisestä rahasta halutaan vauhtia luontokadon torjuntaan
Kehittyvät maat tarvitsevat rahallista tukea luontokadon pysäyttämiseen. Yhä useampi yritys näkee luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen pitkällä aikavälillä liiketoiminnan elinehtona.
Ei enää vain sademetsä
Valtaosa Amazonin sademetsästä sijaitsee Brasiliassa, jossa sitä myös tuhoutuu suhteellisesti eniten. Viime vuosikymmeninä etenkin maatalous ja karjankasvatus ovat vallanneet metsäalaa.
Alkuperäiskansat puolustavat sademetsiä paremmin kuin muut
Alkuperäiskansojen oikeudet ja sademetsien suojelu kulkevat käsi kädessä, sanoo Ecuadorin sademetsässä asuva suomalais-ecuadorilainen ihmisoikeus- ja ilmastoaktivisti Helena Gualinga.
Uudet tie- ja raidehankkeet ovat ongelmallisia luonnon monimuotoisuuden kannalta
Maailman maissa suunnitellaan puolen miljoonan kilometrin lisäystä tie- ja raideverkostoon. Osa hankkeista on haitallisia luonnon ja ilmaston kannalta, sanoo uusi tutkimus.
Ihminen kuluttaa enemmän kuin luonto uusiutuu
Ekologinen jalanjälki on suurin maissa, joissa kulutetaan runsaasti niin omia kuin muidenkin maiden luonnonvaroja.
Puhuiko joku linnuista?
Jokaisella lajilla on oma tärkeä paikkansa luonnon ekosysteemeissä. Siksi ei ole samantekevää, miten niin tarpeellista vihreää siirtymää toteutetaan.
Suojelutoimilla ei yksinään torjuta luontokatoa
Ilmastonmuutos ja luontokato linkittyvät toisiinsa, ja ne voidaan ratkaista yhdessä, sanoo ympäristöjärjestö WWF Suomen ohjelmajohtaja Anne Tarvainen.
Maailma alkaa jarruttaa luontokatoa
Luontokadon pysäyttäminen ole yksinkertaista esimerkiksi Afrikassa, jossa lajirunsautta ei ole kunnolla selvitetty. Ihmisen toimet ja ilmastonmuutos uhkaavat kutistaa kasvi- ja eläinpopulaatioita entisestään.
Uhanalaisten eläinlajien suojelu Keniassa on tuottanut tuloksia
Keniassa uhanalaisia eläinlajeja on onnistuttu suojelemaan keinoälyä hyödyntämällä ja yhteistyöllä paikallisyhteisöjen kanssa.