Luonto
Puhuiko joku linnuista?
Jokaisella lajilla on oma tärkeä paikkansa luonnon ekosysteemeissä. Siksi ei ole samantekevää, miten niin tarpeellista vihreää siirtymää toteutetaan.
Maailma alkaa jarruttaa luontokatoa
Luontokadon pysäyttäminen ole yksinkertaista esimerkiksi Afrikassa, jossa lajirunsautta ei ole kunnolla selvitetty. Ihmisen toimet ja ilmastonmuutos uhkaavat kutistaa kasvi- ja eläinpopulaatioita entisestään.
Uhanalaisten eläinlajien suojelu Keniassa on tuottanut tuloksia
Keniassa uhanalaisia eläinlajeja on onnistuttu suojelemaan keinoälyä hyödyntämällä ja yhteistyöllä paikallisyhteisöjen kanssa.
Kaikki kärsivät, kun vedenkierto häiriintyy
Kenian Taitavuorilla hakataan metsää ja raivataan peltoalaa. Seurauksena alankomaiden kylät kärsivät vesipulasta.
Kenian Turkanassa villi luonto elää enää vain tarinoissa
Tuoreessa dokumentissa tutkijat huomaavat, ettei paimentolaisten luontosuhde ole sitä, mitä he ovat kuvitelleet. Mikä suhteessa hiertää?
Koronapandemia toi uusia keinoja kehitysyhteistyöhön
Miten koronaviruspandemia vaikutti koulunkäyntiin, alle viisivuotiaiden rokotuksiin ja luonnonsuojelualueiden vartiointiin? Kolme kehitysyhteistyöjärjestöä kertoo, miten pandemia muutti työtä.