Ympäristö
Elämäntyönä ilmasto
Petteri Taalas opiskeli meteorologiaa ja päätyi Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi. Keväällä selviää, tuleeko hänestä Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri.
Intiaanipäälliköt Obama ja Xi
Italialaisen Gianfranco Uberin piirtämässä kuvassa Yhdysvaltojen ja Kiinan presidentit Barack Obama ja Xi Jinping polttavat rauhanpiippuja tehtaanpiippujen päällä. Kuvallaan Uber kommentoi kuluvan vuoden 2014 ehkä suurinta ilmastouutista.
Suuret ja pienet täyttä häkää ilmastotyössä
Tuhannet ilmastoneuvottelijat kokoontuvat näinä päivinä Perun pääkaupungissa. Limassa on tarkoitus nytkäyttää asioita sopivasti eteenpäin siten, että Pariisissa joulukuussa 2015 maailman valtiot sopisivat uuden kunnianhimoisen ilmastosopimuksen.
Maailma ei ole niin paha kuin luulet
Sanonta kyllä kansa tietää ei pidä paikkaansa. Tai ainakaan se ei päde suomalaisten tietoihin maailman tilasta ja köyhyydestä: käsitykset ovat nimittäin selvästi synkempiä kuin todellisuus.
Suuntaviivat kehitykselle
Äärimmäinen köyhyys ei olisi puolittunut ilman yhteistä ja selvää yleissuunnitelmaa, YK:n vuosituhatkampanjan johtaja Corinne Woods sanoo. Vuonna 2000 maailman johtajat asettivat kahdeksan kunnianhimoista kehitystavoitetta, jotka tulisi saavuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä.
Millä mielellä Serbiaan?
Elina Järvelä aloitti työnsä YK:n vapaaehtoisena ympäristö- ja energia-alan asiantuntijana. ”Olen 30-vuotias ympäristöasiantuntija.
Haiti: Hidasta toipumista
Läntisen pallonpuoliskon köyhintä valtiota ovat koetelleet tuhoisan maanjäristyksen jälkeen koleraepidemia, hurrikaanit ja tulvat. Myös poliittinen tilanne on sekava.
Katastrofeihin pitää varautua
Humanitaarista apua on vaikea antaa, ja joskus se epäonnistuu. Haitista ja Aasian tsunamista opittiin, että katastrofien torjuntaan kannattaa panostaa.
Hyvästit hyttysille
Pohjois-Vietnamin kaupunki sai Suomen rahoittaman vedenpuhdistamon. Tauteja levittävät hyttyset katosivat.