Työtä riittää Afrikan unionissa

”Onnea vain saapuvan postin selvittämiseen”, toivottaa Afrikan unionin komission eteläafrikkalainen puheenjohtaja Nkosazana Dlamini-Zuma tšadilaiselle seuraajalleen Moussa Faki Mahamatille. 

Postin seassa pilkottavat myös vaalivilppiin opastava käsikirja, selvitys unionin rauhanturvaoperaatioista ja muistutus jäsenmaiden maksamattomista jäsenmaksuista.

Työtä Moussa Fakilla riittää, kun hän pyrkii edistämään Afrikan unionin tavoitteita eli valtioiden yhtenäisyyttä, vakautta sekä poliittista ja taloudellista yhdentymistä.

Jo puheenjohtajan valinta tammikuun lopun kokouksessa osoitti, etteivät yksimieliset päätökset synny helposti. Moussa Fakin nimitys vaati seitsemän äänestyskierrosta, joista ensimmäinen käytiin jo kesällä.

Jotain hyvää alkuvuoden kokouksessa kuitenkin tapahtui.

Afrikan unioniin kuuluvat nyt kaikki mantereen 55 valtiota, kun Marokko palasi takaisin jäseneksi. Maa erosi unionin edeltäjästä Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä vuonna 1984 vastalauseena sille, että jäsenvaltioiden enemmistö hyväksyi Länsi-Saharan itsenäisyyden.

TEKSTI TIINA KIRKAS

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5