Teksti Jukka Aronen

Fossiilisähkön tuotanto vähenee puolessa maailman maista

Fossiilisten polttoaineiden käyttö sähkön tuotannossa on hiipumassa muun muassa Euroopan unionissa, Pohjois-Amerikassa ja Oseaniassa. Kasvua ennustetaan enää Aasiaan ja Lähi-itään

Maailman kääntyminen kohti uusiutuvaa energiaa tuntuu tapahtuvan hitaasti. Vuonna 2000 planeetan väestön kuluttamasta energiasta 86,1 prosenttia tuli fossiilista lähteistä – öljystä, kivihiilestä ja maakaasusta. Vuoteen 2019 mennessä osuus oli kutistunut hyvin vähän eli 84,3 prosenttiin, Our World in Data -sivuston mukaan.

Energiapaletti on kuitenkin muuttumassa, kun sähköstä on tulossa yhä tärkeämpi osa esimerkiksi liikenteen ja asumisen energiankäyttöä.

Tällä hetkellä sähkön osuus planeetan energiankäytöstä on 20 prosenttia, mutta osuuden ennustetaan nousevan peräti 50 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä, sanoo kansainvälinen energiajärjestö IEA.

Sähkön käyttöä lisää muun muassa sähköautojen ja lämpöpumppujen yleistyminen. Maantieteellisesti sähkönkulutus kasvaa erityisesti kehittyvissä ja suuriväestöisissä talouksissa, kuten Kiinassa ja Intiassa.

Fossiilisähkön huippu saavutettu jo 107 maassa

Kun sähkönkäyttö lisääntyy, on tärkeää, miten sähköä tuotetaan.

Kivihiili on ollut suurin sähkön lähde ympäri maailmaa viime vuosikymmenten ajan, sanoo energia-alalla toimiva Ember-ajatushautomo. Viime vuonna hiilen osuus oli 36 prosenttia. Toisella sijalla oli maakaasu 22 prosentin osuudella. Kaikkiaan fossiilisilla lähteillä tuotettiin yhä 61 prosenttia kaikesta sähköstä.

Suunta on kuitenkin nopeasti kääntymässä, kun tuuli- ja aurinkovoiman käyttö yleistyy, Ember sanoo tuoreessa raportissaan.

Ajatushautomo tarkasteli 215 maan sähkönkäyttötilastoja vuosilta 2000-2022 ja huomasi, että 107 maassa fossiilienergian käytön huippu on ohitettu viisi vuotta sitten. Sähkön tuotannosta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt ovat näissä maissa pudonneet 20 prosentilla viime vuosikymmenen aikana.

Kyseiset 107 maata – eli puolet tutkituista maista – edustavat 38 prosenttia planeetan sähkön kysynnästä.

EU näyttää suuntaa

Maantieteellisesti muutos on kiivainta Euroopan unionissa, Oseaniassa ja Pohjois-Amerikassa. Esimerkiksi EU:ssa fossiilisen sähkön tuotanto on pudonnut jo 30 prosentilla huippulukemista.

Myös Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa huippu näyttäisi olevan jo saavutettu, mutta alamäki ei ole vielä alkanut.

Fossiilisen sähkön kasvua odotetaan enää Aasiaan ja Lähi-itään.

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5