Kiertotaloudessa kuluttamisesta ei tarvitse kokonaan luopua, koska se perustuu jakamiseen, uudelleenkäyttöön, uudelleenvalmistukseen ja kierrätykseen, kirjoittaa Pasi Nokelainen uudessa tietokirjassaan.
Näinä maailman aikoina helpointa olisi ennustaa maapallolle ja myös ihmiskunnalle yhä vain synkkenevää tulevaisuutta: ilmasto lämpenee kiihtyvää vauhtia, elonkirjo kuihtuu, digitalisaatio ja tekoäly vievät viimeisetkin työpaikat.
Dystopian sijaan viestinnän asiantuntija Pasi Nokelainen tarjoaa kuitenkin kirjassaan Maailmanloppu peruttu ratkaisuja, joilla eläminen rajallisten resurssien maailmassa on vastaisuudessakin jotakuinkin siedettävää. Hänen mielestään tärkeintä ja kiireellisintä on siirtyä kiertotalouteen, jossa materiaaleja hyödynnetään kestävästi ja mahdollisimman pitkään.
Esimerkiksi tekstiiliteollisuuden aiheuttamat ilmastopäästöt laskisivat globaalisti 44 prosenttia pelkästään sillä, että vaatteita käytettäisiin kaksi kertaa pidempään kuin nykyisin, Nokelainen kirjoittaa.
Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää ennen kaikkea asennemuutosta ja toimia kaikilla yhteiskunnan tasoilla.
Hän huomauttaa, että kiertotaloudessa kuluttamisesta ei tarvitse kokonaan luopua, koska se perustuu jakamiseen, uudelleenkäyttöön, uudelleenvalmistukseen ja kierrätykseen: harvemmin tarvittavia vaatteita voi vuokrata, mikä säästää raaka-aineita ja kotien kaappitilaa sekä työllistää palvelualaa. Yhteiskäyttöautot ja -tilat vähentävät rakentamistarvetta. Elektroniikan kierrätys auttaa hyödyntämään kertaalleen maaperästä kaivettuja arvokkaita metalleja uusissa laitteissa.
Esimerkkejä on lukuisia.
Kaikki tämä tietenkin edellyttää, että vaatteet, tavarat ja rakennukset suunnitellaan ja valmistetaan alun perinkin korjattaviksi ja kierrätettäviksi.
Nokelainen muistuttaa, että kiertotalouteen siirtyminen edellyttää ennen kaikkea asennemuutosta ja toimia kaikilla yhteiskunnan tasoilla.
Maailmanloppu peruttu koostuu seitsemästä teemaosiosta, joihin Nokelainen johdattaa seuraamalla nelihenkisen perheen elämää Helsingin Lauttasaaressa vuonna 2038. Laajasti taustoitettuja teemoja ovat pukeutuminen, energia, liikkuminen, ruoka, rakentaminen, sosiaalinen todellisuus ja talous.
Pasi Nokelainen on toiminut Kehitys – Utveckling – lehden päätoimittajana vuosina 2013–2019.
Lue lisää: Hiiletöntä maailmaa ei luoda vuosissa vaan vuosikymmenissä
Lue lisää: Ukrainan musta multa ehti ruokkia ison osan Afrikkaa