Se, että suomalaiset ovat joskus olleet sorrettuja tai altavastaajia, ei sulje pois suomalaisten osallisuutta kolonialismiin ja rasistiseen perintöön.
Kolonialismi on perinteisesti ymmärretty toiminnaksi, jossa jotakin, yleensä merentakaista maantieteellistä aluetta pidetään hallussa sen jälkeen, kun se on ensin saatu haltuun valloittamalla tai uudisasuttamalla. Tämän määritelmän mukaisesti Suomen ei ole katsottu olleen kolonialistinen toimija vaan eräänlainen eurooppalainen poikkeustapaus ja viaton sivustakatsoja.
Kansallista itseymmärrystä on rakennettu uhrin tai altavastaajan ja kolonialistisen viattomuuden näkökulmasta myös siksi, että osana Venäjän imperiumia Suomessa koettiin venäläistämisyrityksiä.
Tällaisen itseymmärryksen kannattelemana Suomi on pyrkinyt profiloitumaan muun muassa konflikteja ratkovana rauhanvälittäjänä ja reiluna kehitysyhteistyökumppanina.
SUOMALAISTEN SUHDE kolonialismiin on kuitenkin tätä monimutkaisempi. Vaikka Suomen valtiolla ei ole ollut siirtomaita, on yksittäisiä suomalaisia osallistunut eurooppalaisten imperiumien kolonialistisiin hankkeisiin eri puolella maapalloa niin Ruotsin ja Venäjän vallan kuin itsenäisyydenkin aikana.
Suomeen tuotiin kolonialistisen tuotannon hedelmiä sokerista puuvillaan, ja suomalaiset hyötyivät kolonialistisesta kaupasta.
Suomessa muun muassa innostuttiin mahdollisuudesta muuttaa Karibialle Ruotsin vuonna 1784 haltuunsa ottamalle St. Barthélemyn saarelle, jossa käytiin vilkasta orjakauppaa. Reilut sata vuotta myöhemmin kymmeniä suomalaisia lähti Leopold II:n ja Belgian Kongoon konemiehiksi jokilaivoille, jotka kuljettivat raaka-aineita Kongosta Eurooppaan. Suomalaisia työskenteli myös Kongon Katangan kuparikentillä ja osallistui Etelä-Afrikassa buurisodan taisteluihin vuosina 1899–1902.
Suomeenkin tuotiin kolonialistisen tuotannon hedelmiä sokerista puuvillaan, ja suomalaiset hyötyivät kolonialistisesta kaupasta.
Nykyisen Namibian pohjoisosassa sijaitsevassa Owambossa suomalaisten vuodesta 1870 harjoittama kristillinen lähetys- ja länsimainen sivistystyö toi mukanaan merkittäviä kulttuurisia muutoksia. Suomalaislähetit pyrkivät kitkemään tiettyjä paikallisia tapoja ja riittejä sekä ulkomuotoon liittyviä piirteitä kristinuskon ja länsimaisen hygieniakäsityksen nimissä. Toisaalta lähetit tuottivat myös myönteisiksi miellettyjä muutoksia, kuten ndongan kirjakielen.
SUOMALAISTEN SUHDETTA kolonialismiin voi tarkastella myös toisenlaisen kolonialismin määritelmän, siirtomaattoman kolonialismin, kautta. Tämä määritelmä pureutuu valloituksen ja luonnonvarojen sekä työvoiman riiston sijasta kolonialismin kulttuurisiin ulottuvuuksiin Suomen ja Sveitsin kaltaisissa maissa, joilla ei ollut varsinaisia siirtomaita.
Tarkastelu nostaa esiin esimerkiksi menneitä ja nykyisiä koloniaalisia rakenteita, valtasuhteita ja rakennettuja rotuhierarkioita. Tällaisia hierarkioita ja toiseuttavia kuvauksia on Suomessa vastaanotettu, kierrätetty ja luotu niin taiteessa, oppikirjoissa, tieteessä, tuotepakkauksissa, mediassa kuin muuallakin yhteiskunnassa.
Se, että suomalaiset ovat joskus olleet sorrettuja tai altavastaajia, ei sulje pois suomalaisten osallisuutta kolonialismiin ja rasistiseen perintöön. Being Black in the EU -raportti vuodelta 2018 paljasti, että tutkituista Euroopan unionin maista rasismia koetaan eniten Suomessa.
Kolonialismi ja sen perintö ovat koskettaneet ja koskettavat yhä suomalaisia, niin valkoista valtaväestöä kuin uusiakin suomalaisia, jotka ovat muuttaneet Suomeen monista eurooppalaisten imperiumien entisistä siirtomaista.
Kirjoittaja on jälkikoloniaaliseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin erikoistunut englantilaisen filologian dosentti Turun yliopistossa.
Lue lisää: Afganistanin naiset pyytävät: ”Älkää unohtako meitä!”
Lue lisää: Ukrainan sodan ympäristötuhot uhkaavat jättää pitkän jäljen
