Afrikka
Afrikan maiden väliset taloudelliset erot kaventuivat
Köyhimmät maat ovat kirineet muita maita kiinni vuosien 2008 ja 2020 välisenä aikana, ilmenee Maailmanpankin tutkimuksesta.
Ilmastonmuutos siirtää vehnänviljelyä pois Afrikasta
Uusista kuumuutta kestävistä vehnälajikkeista toivotaan pelastusta päiväntasaajan lähellä tapahtuvalle viljelylle.
Turkanan tuulipuisto on vaikuttanut paikallisyhteisöjen elämään
Afrikan suurin tuulipuisto Keniassa on tuonut Turkanajärven alueelle monia kehitysvaikutuksia. Kehitysrahoituslaitos Finnfund ilmoitti maaliskuussa myyvänsä osuutensa tuulipuistosta.
Afrikka sähköistyy
Kotitaloudet, yritykset, maatalous ja liikenne tarvitsevat kestävästi tuotettua sähköä. Eniten sähköä käyttäviä kotitalouksia on Afrikan pohjoisosien valtioissa sekä Ghanassa, Gabonissa ja Etelä-Afrikassa.
Tieto maaoikeuksista ehkäisee riitoja Etiopiassa
Etiopiaan rakennettiin ajantasainen maarekisteri Suomen tuella. Maan hallintaoikeuksien selkeys parantaa etenkin pienviljelijöiden asemaa.
Kamomilla Ilmonen oppi kansainvälisten sopimusten sanavalintojen tärkeydestä
YK-pesti tutustutti myös seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien toteutuksen käytäntöihin Namibiassa ja Indonesiassa.
Ilmastonmuutosta torjutaan istuttamalla lisää metsää
Nykymetsien parantuvan hoidon lisäksi maapallo tarvitsee vajaapuustoisten ja täysin puuttomien alueiden uudelleen metsitystä, kirjoittaa metsäasiantuntija Veli Pohjonen ilmastometsityksen mahdollisuuksia esittelevässä teoksessa.
Kiina-vetoiset infrastruktuurihankkeet kasvattavat Afrikan maiden velkataakkaa
Maailmantalouden viimeaikaiset ongelmat ovat heikentäneet monen kehittyvän maan kykyä hoitaa julkista velkaansa.
Nälkäkriisi jatkuu Afrikan sarvessa
Viljakuljetukset ovat helpottaneet Afrikan sarven ruokakriisiä, mutta maat tarvitsevat yhä kipeästi humanitaarista apua.