Tuhannet ilmastoneuvottelijat kokoontuvat näinä päivinä Perun pääkaupungissa. Limassa on tarkoitus nytkäyttää asioita sopivasti eteenpäin siten, että Pariisissa joulukuussa 2015 maailman valtiot sopisivat uuden kunnianhimoisen ilmastosopimuksen.
Yksi Limankin asialistalla olevista asioista on ilmastorahoitus.
Vuonna 2010 sovittiin kansainvälisen Vihreän ilmastorahaston perustamisesta. Päätös oli näennäisesti helppo, sillä rahaa rahastoon ei silloin luvattu. Pyöreä ja kunnianhimoinen tavoite oli, että vuositasolla koottaisiin sata miljardia dollaria ja siitä ”merkittävä osa” Vihreän ilmastorahaston kautta. On tuskin kenellekään yllätys, että varojen kerääminen on osoittautunut vaikeaksi.
Aivan viime aikoina on kuitenkin menty eteenpäin. Tällä hetkellä koossa on noin 10 miljardin dollarin rahoituslupaukset vuosille 2015–2018. USA:n ja Kiinan äskettäinen sopimus kasvihuonekaasupäästöjen hillinnästä on erittäin merkittävä edistysaskel, myös rahoituksen kannalta.
Vihreällä rahastolla on nyt toimipaikka ja työntekijöitä, mutta yhtään päätöstä rahoittaa ilmastohankkeita se ei ole vielä tehnyt. Mutta maailmassa on kosolti muita toimijoita, jotka jo täyttä häkää rahoittavat ilmastohankkeita. Äskettäin CPI (Climate Policy Initiative) arvioi, että vuonna 2013 ilmastorahoituksen suuruus oli 331 miljardia dollaria. Yksityisten lähteiden osuus siitä on 58 prosenttia.
Huikeiden lukujen takana on myös pienimuotoista toimintaa. Hyvä esimerkki siitä on EcoMicro-hanke, jota Pohjoismainen kehitysrahasto on yhdessä Latinalaisen Amerikan kehityspankin kanssa rahoittanut. Kahdeksan miljoonan dollarin ohjelma tarjoaa rahoitustukea Etelä- ja Keski-Amerikan erittäin pienille, pienille ja keskikokoisille yrityksille. Aloja ovat puhdas energia, energiatehokkuus ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen.
Ohjelmasta hyötyvillä pienillä tai keskisuurilla yrityksillä on yleensä niukasti osaamista energiatehokkuuden parantamisessa tai ilmastonmuutokseen liittyvien rahoitusriskien hallinnassa. EcoMicro avaa ensimmäistä kertaa pienille toimijoille mahdollisuuden tämänkaltaiseen rahoitukseen. Siitä hyvästä ohjelma saa YK:n merkittävän ilmastopalkinnon:”Momentum for Change” -palkinto annetaan Limassa 11. joulukuuta.
Tunnustus antaa intoa uusiin ja uudenlaisiin ilmastohankkeisiin – Vihreän ilmastorahaston tai muiden rahoitusalan toimijoiden kautta. Tässä toimii sama juttu kuin innovaatio- tai start up –rahoituksessa ylipäänsä: riskinottokyvyn parantaminen ja innovaatiot edellyttävät erilaisia ja myös erikokoisia toimijoita.