Afrikan maiden on usein helpompi käydä kauppaa muiden maanosien kuin naapurivaltionsa kanssa. Itä-Afrikan talousyhteisön EAC:n alueella tavarat ja palvelut liikkuvat kuitenkin vapaasti.
Tansanialainen David Camara esittelee yrityksensä P & P Bee Farmsin hunajatuotteita Dar es Salaamin kansainvälisillä kauppamessuilla.
Tansania on maailman 14:nneksi suurin hunajantuottaja. Vain alle kymmenesosa tuotannosta päätyy vientiin. P & P Bee Farms tähtää kuitenkin kansainvälisille markkinoille.
Yrityksen tyylikkäästi pakattua hunajaa, mehiläisvahaa ja kiillotusainetta saa jo naapurimaassa Keniassa. Kohta myös Ugandassa, seuraavaksi luultavasti Ruandassa. Pitkällä tähtäimellä yhtiö tavoittelee jalansijaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilta.
”Itä-Afrikka on yksi suuri markkina-alue”, Camara sanoo.
Kaupanteko naapurimaissa on luontevaa, sillä makutottumukset ja toimintakulttuurit ovat samankaltaisia.
Liiketoimintaa helpottaa myös se, että Itä-Afrikassa tavarat ja palvelut liikkuvat valtiollisten rajojen yli tullivapaasti. Siksi P & P Bee Farms voi hankkia Keniasta edullisesti hunajan ja mehiläisvahan tuotepakkauksia ja edistyneempiä tuotantolaitteita, joita Tansaniasta ei saa.
Yhteistyö viriää
Tullivapauden mahdollistaa Itä-Afrikan yhteisö EAC.
Kenia, Uganda ja Tansania alkoivat neuvotella alueellisen talousyhteistyön tiivistämisestä vuonna 1993. Maat allekirjoittivat EAC:n perustamisasiakirjan vuonna 1999. Ruanda ja Burundi liittyivät mukaan vuonna 2007.
Sopimus, joka poisti tavaroiden ja palveluiden tullit, on ollut voimassa vuodesta 2010.
Kuluvan vuoden maaliskuussa jäseneksi hyväksyttiin myös Etelä-Sudan.
Kuluvan vuoden maaliskuussa jäseneksi hyväksyttiin myös Etelä-Sudan. Epävakaan ja sisällissodan partaalla olevan valtion jäsenyyttä ei tosin vielä ole muodollisesti vahvistettu.
EAC on yksi kahdeksasta alueellisesta talousyhteisöstä, jotka Afrikan unioni tunnustaa. Afrikassa on lähemmäs parikymmentä taloudellista yhteenliittymää. Niiden perusideana on helpottaa jäsenmaiden kaupankäyntiä ja edistää alueellista talouskehitystä.
Afrikan talousyhteisöt kuulostavat pääsääntöisesti hyvältä paperilta mutta näkyvät vähän käytännössä.
Kuvaavaa on, että Afrikan sisäisen kaupan osuus on alle 14 prosenttia ulkomaankaupasta. Esimerkiksi Aasiassa osuus on 52 prosenttia ja Euroopan unionissa noin 70 prosenttia. Afrikkalainen yritys maksaa Afrikassa keskimäärin yli kolme kertaa suuremmat tullimaksut kuin Afrikan ulkopuolisilla markkinoilla.
Jaettu historia
Afrikan talouden rakenne on edelleen pitkälti sama kuin siirtomaakaudella, jolloin se tuotti halpaa työvoimaa ja halpoja raaka-aineita emämaiden käyttövoimaksi. Afrikan valtioiden välisten verkostojen luominen ei kuulunut emämaiden suunnitelmiin, ja yhteistyö on ollut vaikeaa myös siirtomaiden itsenäistyttyä.
Itä-Afrikan yhteisö EAC on piristävä poikkeus. Myös Eteläisen Afrikan kehitysyhteisö SADC ja Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS ovat onnistuneet sopimaan yhteistyöstä.
”Itä-Afrikassa yhdentymistä on helpottanut pitkä yhteinen historia ja samanlaiset kulttuurit”, kenialainen ekonomisti Jason Rosario Braganza sanoo. Hän työskenteli aiemmin maansa edustustossa EAC:n päämajassa, joka sijaitsee Tansanian Arushassa.
Siirtomaakaudella Kenia, Tansania ja Uganda muodostivat vapaakauppa-alueen, jolla olivat yhteiset tullit ja yhteinen valuutta. Itsenäistymisen jälkeen 1960-luvulla maiden kehitys vei eri suuntiin. Ensimmäinen Itä-Afrikan yhteisö hajosi lopullisesti 1977.
Vuonna 1993 aika oli kypsä uusille yhteistyöneuvotteluille.
Vuonna 1993 aika oli kypsä uusille yhteistyöneuvotteluille.
”Poliittiset järjestelmät muuttuivat, ja vallalla oli taloudellinen ja poliittinen optimismi. Uudet johtajat halusivat lisätä yhteistyötä. Avunantajamaat näkivät yhdentymisen mahdollisuudet ja olivat valmiita tukemaan sitä”, Braganza kertoo.
Kantava ajatus EAC:n taustalla oli, että isompi markkina-alue tukee talouden kehitystä, mikä puolestaan auttaa vähentämään köyhyyttä.
”Ymmärrettiin myös, että alueen mailla on yhteisiä tavoitteita. Yhdessä ne voisivat neuvotella parempia sopimuksia kehittyneempien ja rikkaampien maiden kanssa. Samalla voitaisiin välttää haitallinen kierre, jossa valtiot kilpailevat samoista sijoituksista ja tinkivät eduistaan.”
Ulkomaisten sijoittajien houkuttelu esimerkiksi veroja alentamalla on pitkällä tähtäimellä haitallista kaikille alueen maille.
Vauhtia talouskasvuun
Afrikan pitkään jatkunut talouskasvu on hidastunut viime vuosina. Kuluvan vuoden kasvuennuste on noin kolme prosenttia, vähemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla.
Itäiseen Afrikkaan povataan kuitenkin 5–6 prosentin kasvua, eikä tahdin ennakoida hidastuvan oleellisesti lähivuosina. Menestykseen on monia syitä, kuten alueellisten markkinoiden kehitys ja sitä seurannut kaupankäynnin kustannusten lasku.
EAC:n toistaiseksi suurin onnistuminen on tulliyhteisö, jonka sisällä tavarat ja palvelut voivat liikkua vapaasti. Jonkin verran kitkaa aiheutuu vielä niin sanotuista teknisistä kaupan esteistä, kuten tuote- ja turvallisuusvaatimuksista sekä hallinnollisten käytäntöjen eroista.
David Camaran mukaan yritysten on nykyisin verrattain helppo saada sertifikaatteja. Naapurimaiden käytännöt ovat lähellä toisiaan, eivätkä vaatimukset ole yhtä tiukkoja kuin esimerkiksi Euroopassa.
”Kaupanteko on helpompaa kuin vaikka seitsemän vuotta sitten”, Camara sanoo.
Rajat ylittävä yhteistyö auttaa myös liiketoiminnan kehittämisessä.
Rajat ylittävä yhteistyö auttaa myös liiketoiminnan kehittämisessä.
”Opimme koko ajan uutta. Keniassa tuotanto ja markkinointi on edistyneempää. Tansania on ehkä kymmenen vuoden päästä samalla tasolla kuin Kenia nyt.”
Dar es Salaamin yliopiston tutkija Azaveli Lwaitama luettelee lisää talousyhteisön hyviä puolia.
”Mombasan ja Dar es Salaamin satamat ovat Itä-Afrikan ulkomaankaupan pääväyliä, ja niitä on kehitetty alueellisina hankkeina. Uudet yhden pysähdyksen raja-asemat nopeuttavat maantiekuljetuksia. Tilasto- ja muiden viranomaisten yhteistyö sujuvoittaa hallinnollisia käytäntöjä.”
Lwaitaman mukaan yhdentyminen on ”jossain määrin” edistänyt myös teollistumista. Afrikassa ajatellaan nykyisin, että omaehtoista teollisuustuotantoa on pakko kehittää, mikäli köyhyyttä ja työttömyyttä halutaan vähentää kestävällä tavalla.
Teollistumiseen tähtäävä rakennemuutos puolestaan edellyttää riittävän isoja sisämarkkinoita eli alueellista talousyhteisöä.
EAC:ssa on ainakin periaatetasolla sovittu nykyistä syvemmästä yhteistyöstä, aina yhteisvaluuttaan ja jopa liittovaltiokehitykseen asti. Harva kuitenkaan uskoo, että alueen maat ovat siihen valmiita.
Henkilökemia ratkaisee
Juhlapuheissa ja maiden välisissä sopimuksissa korostetaan yhteisiä tavoitteita, mutta käytännössä EAC on Itä-Afrikan maille ensisijaisesti vain väline kansallisen edun edistämiseen. Toistaiseksi riittävän moni jäsenmaa on katsonut hyötyjen olevan kustannuksia suuremmat, joten yhdentyminen on edennyt.
Kenia on EAC:n taloudellisesti vahvin ja edistynein jäsenmaa, ja sen pyrkimyksenä on kasvattaa yrityksilleen suuremmat markkinat. Esimerkiksi vuonna 2014 Kenia vei tavaroita ja palveluita muihin EAC-maihin lähes 1,2 miljardilla eurolla, joka on lähes kolme kertaa enemmän kuin Ruandan, Tansanian tai Ugandan vastaava luku.
Ugandalle, Ruandalle ja Burundille tärkeintä lienee ollut aiempaa helpompi yhteys Kenian ja Tansanian satamiin.
Tulliyhteisön ansiosta Kenian, Ruandan ja Ugandan vienti alueen sisällä on kasvanut selvästi.
Tulliyhteisön ansiosta Kenian, Ruandan ja Ugandan vienti alueen sisällä on kasvanut selvästi. Ne ovat usein muodostaneet eräänlaisen etujoukon yhteisön sisälle.
”Kenia, Uganda ja Ruanda ovat tehneet keskenään suunnitelmia siitä, miten taloutta ja infrastruktuurin kehitystä alueella voi edistää nopeammin. Tällöin hitaammat ja vastahakoisemmat ovat jääneet jälkijunaan”, Uppsalan Pohjoismaisen Afrikka-instituutin vanhempi tutkija Sirkku Hellsten sanoo.
Etenkin Tansania on monesti jäänyt alueellisten hankkeiden ulkopuolelle, joko omasta tahdostaan tai ydinjoukon sivuuttamana.
Tansania ei ole mukana esimerkiksi yhteisviisumissa, joka helpottaa itäafrikkalaisten liikkumista. Keväällä maan hallitus ryhtyi näyttävästi palauttamaan Tansaniassa työskenteleviä kenialaisia opettajia kotimaahansa.
David Camaran mielestä varovaisuus on viisasta.
”Emme pelkää kenialaisia, mutta meidän on suojeltava tuotteitamme. Meidän tansanialaisten yrittäjien pitää oppia kenialaisilta ja kehittää pikkuhiljaa toimintaamme. Yhdentymisen pitää edetä riittävän hitaasti, jotta olemme valmiita.”
Viime aikoina myös ydinjoukon sisälle on tullut säröjä.
Viime aikoina myös ydinjoukon sisälle on tullut säröjä.
EAC ei ole onnistunut luomaan vahvoja ylikansallisia instituutioita, kuten päätösvaltaista parlamenttia tai EU-komission kaltaista toimeenpanoelintä, joka pystyisi aidosti ohjaamaan alueellista kehitystä. Viime kädessä asioista päättävät presidentit, joille on jokaisessa jäsenmaassa turvattu laajat valtaoikeudet.
Tansaniassa presidentiksi nousi äskettäin John Magufuli, joka on onnistunut lämmittämään suhteita naapurimaiden, varsinkin Ugandan ja Ruandan, johtajiin. Tämän seurauksena Kenian asema EAC:n keskiössä on heikentynyt.
Henkilökemialla on selitetty esimerkiksi sitä, että pitkään suunniteltu öljyputkihanke Ugandan Hoimasta Kenian rannikolle on pantu jäihin. Uusi päätepiste, Tanga, sijaitsee Tansanian puolella.
Kenia ja Tansania kilvoittelevat myös poikkialueellisten rautateiden kulkureiteistä.
Viimeisin takaisku EAC:n yhteistyölle on Tansanian heinäkuinen ilmoitus, jonka mukaan maa ei aio liittyä EAC:n ja EU:n väliseen alueelliseen vapaakauppasopimukseen. Sopimusta neuvoteltiin kaksitoista vuotta, mutta nyt se uhkaa vesittyä.
Tansanian mukaan alueellisten markkinoiden avaaminen eurooppalaisille yrityksille olisi haitallista Tansanian – ja laajemmin koko Itä-Afrikan – maataloudelle ja orastavalle teollistumiskehitykselle. Jo nyt niin sanotut vähiten kehittyneet maat saavat myydä tuotteitaan EU:hun tullivapaasti, joten sopimuksen hyödyt jäisivät vähäisiksi.
Suurin häviäjä sopimuksen kariutuessa olisi Kenia, joka ainoana Itä-Afrikan maana ei kuulu vähiten kehittyneiden maiden joukkoon.
TEKSTI HENRI PURJE / KUVAT PANOS/SVEN TORFINN JA MARTIINA WOODSON
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
