Vaihtoehdot vähissä

Afrikkalaisen työnhakijan on vaikea valita, mistä suunnasta etsiä parempaa huomista.

Pilakuva_african_migrantsMies seisoo kompassi kädessään Nigerian, Kamerunin ja Tšadin rajamailla ja pohtii tulevaisuuden vaihtoehtojaan. Mistä löytyisi työtä ja toimeentuloa?

Eteläafrikkalaisen pilapiirtäjän Brandan Reynoldsin kuvassa vaihtoehdot eivät näyttäydy hääveiltä, vaikka Afrikan mantereella menee monilla mittareilla paremmin kuin koskaan.

Lännessä tarjolla on Boko Haram, idässä al-Shabaab. Molemmat ovat ääri-islamistisia terrorijärjestöjä, jotka mieluusti värväävät joukkoihinsa työttömiä nuoria miehiä eri puolilta Afrikkaa.

Etelässä tilanne ei ole paljoakaan parempi.

Esimerkiksi Reynoldsin kotimaa Etelä-Afrikka ehti vuosi ajan houkuttaa miljoonia afrikkalaisia etenkin lähimaista Mosambikista, Malawista ja Zimbabwesta. Viime huhtikuussa osa eteläafrikkalaisista ryhtyi kuitenkin äänekkäästi vaatimaan ulkomaalaisten karkottamista. He halusivat säästää työpaikat itselleen.

Lopulta väkivaltaisissa mellakoissa kuoli muutamia ihmisiä. Presidentti Jacob Zuma tuomitsi muukalaisvihan mutta lupasi tiukentaa otettaan paperittomista siirtolaisista.

Entä pohjoinen?

Siellä vastassa on Välimeri, joka on ylitettävä matkalla Eurooppaan. Viime vuonna urakasta suoriutui arviolta 219 000 siirtolaista ja pakolaista. Ainakin 3 500 kuoli.

Tämän vuoden toukokuun alkuun mennessä haaksirikoissa oli menehtynyt yli 1 700 ihmistä.

TEKSTI TIINA KIRKAS