Jukka Aronen

Yhdysvaltain aborttipäätös vaikuttaa globaalisti

Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi kesällä kansallisen aborttioikeuden. Nyt vain osassa osavaltioita saa laillisen raskaudenkeskeytyksen. Päätöksellä on merkittäviä seurauksia ympäri maailman, sanoo International Planned Parenthood Federation -järjestön vaikuttamistyön johtaja Elizabeth Schlachter.

Elizabeth Schlachter, mikä vaikutus Yhdysvaltain päätöksellä on ollut kehittyvissä maissa?

”Päätös on merkittävä, sillä se kajoaa perustavanlaatuisiin ihmisoikeuksiin. Tytöillä ja naisilla tulisi olla oikeus päättää omasta elämästään ja sen suunnasta.

Päätöksen jälkeen on ollut vaikeampaa edistää aborttioikeutta vetoamalla Yhdysvaltain esimerkkiin. Näin on jo tapahtunut esimerkiksi Karibialla.

Suurin osa maailman maista on liikkunut kohti vapaampia aborttioikeuksia.

Päätös antaa myös lisää pontta yhdysvaltalaisille ja eurooppalaisille voimille, jotka ovat vastustaneet aborttioikeuksia ympäri maailman. Ne rahoittavat abortinvastaista toimintaa kirkkojen sekä uskonnollisten ja poliittisten verkostojensa kautta.

Abortinvastainen liike ei ole onneksi onnistunut muuttamaan yleistä kehityssuuntaa. Suurin osa maailman maista on liikkunut kohti vapaampia aborttioikeuksia. Monissa maissa on myös havahduttu siihen, että aborttien määrä vähenee, jos tytöt saavat lisää koulutusta ja solmivat avioliiton myöhemmällä iällä. Keskeistä on ollut laadukkaiden seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden tarjoaminen kaikille naisille.”

Tilastojen mukaan 92 prosenttia afrikkalaista naisista elää maissa, joissa on voimassa jonkinasteinen aborttikielto. Mihin suuntaan Afrikka on menossa?

”Afrikankin tilastot ovat kohentumassa. Lait ovat muuttumassa vapaampaan suuntaan ja pääsy seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden piiriin on helpottumassa. Esimerkiksi Keniassa, Beninissä ja Burkina Fasossa on viime aikoina vapautettu aborttioikeutta säädös kerrallaan. Vuonna 2005 astui voimaan niin sanottu Maputon protokolla, jonka suurin osa Afrikan maista on vahvistanut. Se tukee kaikkien oikeutta seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin.”

Miksi raskaudenkeskeytys ei ole osa perusterveydenhuoltoa?

”Edistystä on hidastanut se, että edellä mainittu abortinvastainen liike on tehnyt kysymyksestä poliittisen, myös Yhdysvaltojen ulkopuolella.

Toisaalta jarruna saattavat toimia syvään juurtuneet yhteiskunnalliset rakenteet ja asenteet, joiden mukaan tytöillä ja naisilla on ennaltamäärätty paikkansa yhteiskunnassa. Silloin terveyspalveluita ei ole yleensä suunniteltu seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien näkökulmasta.”

Jos Yhdysvaltain demokratia murenee, voiko maasta tulla Margaret Atwoodin romaaniin pohjautuvassa Handmaid’s Tale -televisiosarjassa kuvailtu dystopia?

”En usko, mutta sarjassa esitetty uskonnollinen fundamentalismi muistuttaa kyllä pelottavan paljon nykyisiä demokratianvastaisia voimia, jotka käyttävät uskontoa omien tarkoitusperiensä ajamiseen.

Sarjan sanoma puhuttelee nyt erityisesti valkoisen keskiluokan naisia, joiden seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet ovat ensimmäistä kertaa vaarassa. Sen sijaan ei-valkoiset naiset saattavat nähdä sarjassa vain heijastuksen omasta elämästään, jossa rajoitetut palvelut ja heikot oikeudet ovat olleet arkipäivää jo pitkään.”

Lue lisää: Muun maailman myrkyt eivät kuulu Afrikkaan

Lue lisää: Avustustyö Afganistanissa vaatii keskusteluja Talebanin kanssa


Elizabeth Schlachter

Työ International Planned Parenthood Federation -järjestön vaikuttamistyön johtaja

Ura Toiminut muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeriössä asiantuntijatehtävissä ja globaalin FP2030-verkoston toiminnanjohtajana

Koulutus Valmistunut Bostonin yliopistosta vuonna 1996

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5