Kansainvälinen vakauttamis- ja jälleenrakennuspolitiikka sekä käytännöt kaipaavat uudistamista, jotta ne soveltuisivat paremmin mahdollisiin tuleviin interventioihin. Niiden mottona tulisi olla: mitä pienemmin ja vähemmin sekaannutaan, sitä parempi.
Suomi osallistui Afganistanin kansainvälisiin vakauttamis- ja jälleenrakennustoimiin yhtäjaksoisesti lähes 20 vuotta, yhteensä noin 2 500 sotilaan ja 140 siviilikriisinhallinnan asiantuntijan voimin. Näiden vuosien aikana Afganistaniin kohdennettiin noin 398 miljoonaa euroa kehitysrahoitusta ja humanitaarista apua.
Vuosien 2001–2002 vaihteessa elettiin epävarmaa, mutta toiveikasta aikaa. Radikaali-islamistinen talibanhallinto oli kaatunut Yhdysvaltojen johtaman sotilaallisen välintulon jälkeen, ja kansainvälinen yhteisö oli sitoutunut tukemaan maan vakauttamista ja jälleenrakennusta. Suomi kohdensi apuaan erityisesti Maailmanpankin ja YK:n ohjelmien kautta sekä valikoituihin kansalaisjärjestöhankkeisiin. Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen oli läpileikkaava tavoite lähes kaikissa apuohjelmissa.
Sodan kiivaimpina aikoina yli 500 siviiliä menehtyi päivittäin Afganistanin tasavallan armeijan ja talibanien välisissä tulitaisteluissa, joten tätä taustaa vasten nykytilanne on hyvä.
Kansainvälisen yhteisön interventio ja läsnäolo päättyivät elokuussa 2021 kaoottisissa tunnelmissa. Tänään taliban on vahvasti vallankahvassa. Sodan kiivaimpina aikoina yli 500 siviiliä menehtyi päivittäin Afganistanin tasavallan armeijan ja talibanien välisissä tulitaisteluissa, joten tätä taustaa vasten nykytilanne on hyvä. Afganistanista ei ole keskipitkällä aikavälillä muodostumassa alustaa kansainväliselle terrorismille. Äärijärjestö Isis-K haastaa talibanien valta-asemaa ja tekee ajoittain terrori-iskuja maassa, mutta se ei varsinaisesti uhkaa talibanhallinon olemassaoloa. On myös huomionarvoista, että Afganistanin oopiumviljely on romahtanut talibanhallinnon kiellon seurauksena, mikä on hyvä asia kansainväliselle huumekaupalle.
MITÄ Afganistanin interventiosta on opittu?
Ulkopoliittisen instituutin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle laatiman selvityksen mukaan Suomen toimintaa Afganistanissa motivoivat moninaiset, osittain epäselvät ja ajoittain keskenään ristiriitaiset tavoitteet. Julkilausutuissa tavoitteissa korostuivat vastuunkanto osana YK-johtoista kansainvälistä yhteisöä. Toisaalta näiden rinnalla Suomen osallistumista ohjasivat tahto vahvistaa ulko- ja turvallisuuspoliittisia suhteita Yhdysvaltoihin ja pyrkimys syventää Nato-yhteistyötä. Tämän ”Suomi kumppanina”-kehyksen sisällä Suomi pyrki profiloitumaan ”Suomi hyväntekijänä”-kehyksessä. Ajan saatossa toimintaperusteiden välille muodostui jännitteitä, kun Afganistanin tilanne heikkeni ja intervention luonne ja tulokset kävivät ristiriitaisemmiksi.
On lähes mahdotonta arvioida, missä määrin Suomi saavutti tavoitteitaan Afganistanissa. Turvallisuutta ja esimerkiksi koulutuksen edellytyksiä onnistuttiin hetkellisesti lisäämään, mutta konfliktikontekstin ymmärtämättömyys, paikallisen omistajuuden ongelmat sekä pitkäjänteisen ja yhtenäisen strategian puuttuminen muodostuivat kansainvälisen intervention kompastuskiviksi. Suomen kokemukset resonoivat muiden maiden kokemuksia.
Kansainvälinen vakauttamis- ja jälleenrakennuspolitiikka sekä käytännöt kaipaavat uudistamista, jotta ne soveltuisivat paremmin mahdollisiin tuleviin interventioihin. Niiden mottona tulisi olla: mitä pienemmin ja vähemmin sekaannutaan, sitä parempi. Tulevaisuuden interventioita ei pitäisi tarkastella projekteina tai tehtävinä vaan pyrkimyksenä tukea kumppaneita rakentamaan toimiva ekosysteemi, jossa ongelmat ratkaistaan yhteistyöllä. Tällainen lähestymistapa ei perustu länsimaisten kaltaisten instituutioiden rakentamiseen vaan siihen, että kumppaneita autetaan varautumaan šokkeihin ja kestämään niitä. Lopputuleman tulee olla paikallisen yhteiskunnan näköinen.
Kirjoittaja toimii vierailevana johtavana asiantuntijana Ulkopoliittisessa instituutissa.
Lue lisää: Oikeusvaltio poistaa pelon mielivallasta
Lue lisää: Suhde uskontoon ei selitä Bangladeshia
